Blogi

12.3.2023

Miuku etsii kotia! Millaista on olla kissojen yhteyshenkilönä Rekuilla

Aloitin Rekuilla kissojen yhteyshenkilönä vuonna 2020. Ajatus vapaaehtoistyöstä eläinsuojelun parissa oli itänyt mielessä jo pidempään, ja kun Rekut etsivät uusia vapaaehtoisia, päätin hypätä mukaan toimintaan.

Alussa mietitytti riittääkö osaamiseni, sillä vaikka minulla oli ollut omia kissoja jo pitkään, on eläinsuojelutyö erilaista. Alussa kysymyksiä oli enemmän ja täysoppineeksi tässä ei tule koskaan; edelleen tulee vastaan tilanteita, joissa täytyy myöntää, että nyt en kyllä tiedä. Tyhmiä kysymyksiä meillä ei ole ja tiimin apuun on aina voinut haastavissa tilanteissa luottaa, yksin ei tarvitse jäädä kysymysten kanssa.

Yhteyshenkilönä tehtäväni on vastata Rekku-kissan asioista siitä hetkestä lähtien, kun kissa Rekuille saapuu. Tätä teen tiiviissä yhteistyössä kissan hoitajan kanssa. Työ on paljolti koordinointia, asioiden selvittämistä ja viemistä eteenpäin, sijaiskodin tukemista ja ohjeistamista sekä kommunikointia kodinetsinnän aikana hakijoiden kanssa. Yhteyshenkilön tehtävä on pulmatilanteiden ratkomista, joten tämä sopii ihmiselle, joka ei hämmenny ongelman edessä vaan enemmänkin siinä ajattelee, että mitenkäs tämä ratkaistaisiin ja tarttuu toimeen. Vaikka tehtävässä pitää tietää kissoista, on tämä kuitenkin ensi sijassa ihmisten kanssa tehtävää työtä, eläinten auttamiseksi.

Terveyspulmia ja kissojen kommelluksia

Rekuilla on todella loistava porukka ja toimivat prosessit, joten kun hommasta saa kiinni, niin tätä on ilo tehdä. Kun viettää iltansa lukemalla kissan potilaskertomuksia tai tutustumalla lääkkeen käyttöohjeisiin ja sivuvaikutuksiin, pähkäilemällä sijaiskodin kanssa kissan vatsaongelmia tai ihastelemalla sen kesyyntymistä tietää, että on löytänyt oman juttunsa. Tässä on vuosien varrella oppinut paljon uutta ja tiedoista on nyt hyötyä, kun saan auttaa uusia kissoja paremman elämän alkuun. Jonkun verran stressinsietokykyä ja valmiutta venyä tarvittaessa tämä tehtävä tietenkin kysyy, onhan vastuullani kissan hyvinvointi. Jos kissa sairastuu äkillisesti, hoidan asiaa kuten toki hoitaisin oman kissanikin kohdalla.

Yhteyshenkilönä pääsen seuraamaan kissan edistymistä arasta ihmisiä pelkäävästä populaatiokissasta hellyyttä ja rapsutuksia hakevaksi sohvaperunaksi ja välillä on vaikea uskoakaan, kuinka suuri muutos tapahtuu, kun kissa saa mahdollisuuden rauhassa ja omalla tahdilla oppia kotikissan elämää. Monet kissat tulevat meille terveysongelmien kera ja näiden ratkeaminen ja kissan voinnin paraneminen tuo ilon ja onnistumisen tunnetta tehtävässä. Omien kissojeni lisäksi elämässäni onkin siis joukko Rekku-kissoja kommelluksineen ja sehän sopii tällaiselle kissarakkaalle ihmiselle enemmän kuin hyvin.

Hakemuksia, haastatteluja ja uusia koteja

Kun kissa on valmis etsimään omaa kotia, julkaisen sen ilmoituksen sivuillamme ja tästä käynnistyy kodinetsintä. Kissapentueen kodinetsintä saa yhteyshenkilön hautautumaan hakemuksiin mutta tämän kun tietää niin ei sovi söpön pentueen kodinhaun aloitusviikolle liikaa muita menoja. Jos taas pitkään kotia etsineestä kissasta tulee potentiaalinen hakemus, jännitän olisiko nyt tämän kissan vuoro aloittaa uusi parempi elämä. Haastatteluissa selvitän, olisiko koti sopiva juuri kyseiselle kissalle. Tämä on tavallaan asiakaspalvelua, tässä tarvitsee kykyä olla ystävällinen ja samalla jämäkkä tarvittaessa.

Rekuille päätyy kissoja montaa kautta ja jokainen tarina on erilainen. Yhteistä monella näistä kissoista on, että elämä tähän asti on ollut vailla ihmisen huolenpitoa ja välittämistä. Kun tällaisesta kissasta tulee kuulumisia uudesta kodista, jossa kissa on rakastettu perheenjäsen, ei parempaa palkintoa tästä tehtävästä voisi saada. Toki joskus asiat eivät suju uudessa kodissa tai kodinetsintäprosessissa niin kuin toivottiin ja näissä tilanteissa ei auta kuin kääriä hihansa ja aloittaa kodinetsintä paremmalla onnella uudemman kerran.

Vapaaehtoistyö eläinsuojelussa

Pelkkiä söpöjä kissanpentuja tämä eläinsuojelutyö ei todellakaan ole. Eläinten tarinoissa toistuu kaltoinkohtelu, välinpitämättömyys ja kärsimys, eikä tämä ikinä muutu helpommaksi kestää. Tässä tehtävässä en hoida kissaa itse mutta elän vahvasti kissan vaiheissa mukana. Kaikista satuttavinta on, kun joskus emme pysty eläintä auttamaan. Tämä on siis välillä todellista tunteiden vuoristorataa, iloa onnistumisesta ja uuden alun mahdollisuudesta, jonka me eläimelle voimme tarjota ja surua siitä, että vaikka yritimme, niin eläin oli jo avun tavoittamattomissa. Onneksi kuitenkin onnistumisia on monin verroin enemmän!

Miksi lähteä vapaaehtoiseksi eläinsuojelutyöhön? Vapaaehtoistyöstä puhuttaessa mainitaan aina sen merkityksellisyys. Ja onhan tämä merkityksellistä. Saan olla mukana auttamassa niitä, joita kukaan muu ei auta, jotka yhteiskuntamme on unohtanut ja joiden hätää se väheksyy. Jokainen kodin löytänyt kissa on pieni voitto taistelussa Suomen kissakriisiä vastaan ja taas on yksi koditon kissa vähemmän.

Nina Blomqvist
Kissojen yhteyshenkilö, Rekku Rescuen hallituksen jäsen

Etsimme uusia kissojen yhteyshenkilöitä. Lue lisää täältä.