Blogi

6.8.2020

Mikin tarina – kaapista kaulakuoppaan

Osa 1

”Mulla on naama ihan karvoissa”, Watsup-viesti kilahti Mikin lomahoitajalta ensimmäisen kesälomavuorokautemme päätteeksi. Tuo aiemmin pelosta pissivä, mutta hellyyttä valtavasti halajava kaappikissa oli todellakin sulanut kotikissaksi, ja uskaltanut kavuta kehräämään uuden hoitajansa kaulalle.

Kolme kuukautta aiemmin edellinen hoitokissamme lähti loppuelämän kotiinsa, ja päätimme pitää kesän yli tauon sijaiskotia vailla olevien kissojen välillä. Vuorokausi tuon päätöksen jälkeen meille saapui Mikki.

Ensimmäinen kuukausi – pelkopissijä hakee hellyyttä

Ensimmäisen päivän Mikki nukkua nökötti kissalan isuintyynyllä tuntikausia. Mikki oli tullessaan erikoinen sekoitus alistunutta jähmettyjää ja hiljaista uteliasta rohkelikkoa. Stressiherkkä kissa pakeni ja pissi pelkoonsa. Ellei pakeneminen onnistunut, Mikki lamaantui jähmeäksi. Meidän tehtävänämme oli saada Mikki rentoutumaan ja oppimaan, että voi itse vaikuttaa ympäristöönsä; hakea hellyyttä halutessaan ja vetäytyä omiin oloihinsa, kun siltä tuntui.

Pian vaalea mustahäntäinen haamu laajensi reviiriään varovasti hiippaillen kissalasta sukkien keskelle vaatekaappiin. Ensimmäisinä viikkoina uusi ympäristö oli vielä aivan liian jännittävää leikkimiseen, mutta Mikki uskalsi jo hiukan peseytyä ihmisten seurassa ja pukkasi silitettäessä varovasti päällään takaisin. Ruokahalu oli vähäinen, mutta lihapitoiset penturuuat maistuivat.

Lopulta Mikin suojukset rymähtivät rytinällä alas. Kisu rentoutui; peseytyi, leikki, leipoi ja kehräsi – eikä saanut tarpeekseen hellyydestä. Ruokakin vaihdettiin aikuisten sapuskaan. Mikki kapusi itse aamuin illoin ujontormakkana syliin ja kaulakuoppaan kehräämään. Muuten kissaa ei kuitenkaan saanut syliin nostaa. Kovat äänet pelottivat Mikkiä edelleen, lasten äänet kauhistuttivat ikkunankin läpi.

Mikki huijattiin kesken aamuhellyttelyn kissaburritossa kantokoppaan ja eläinlääkäriin hammaskivenpoistoa varten. Hampaissa ei ollut onneksi mitään ihmeellistä, mutta rassu menetti uskonsa ihmiskuntaan, ja muutti neljäksi päiväksi takaisin vaatekaappiin sukkien keskelle. Kun Mikki tuli kaapista ulos, olivat korvalehdet silminnähden helottavat ja kissa rapsutti ihoaan enemmän kuin ennen. Pikaisen pohdinnan jälkeen ruokavalio palautettiin takaisin alkuvaiheen kattaukseen.

Jospa hutipissailukin vähenisi, kun kutina vähentyisi. Hiekkalaatikoita oli käytössä jo kolme ympäri asuntoa; kaksi katollista ja yksi katoton. Mikki käytti niitä kaikkia. Feromonivalmiste töhötti ilmoille kissalan töpselissä emän nisävälien yleiskissamaisia rauhoittavia kemikaalejaan.

Toinen kuukausi – takapakkeja ja spurtteja

Mikin korona-ajan peruspäiväohjelma oli aamupala ja rapsutukset, jatkounet kaapissa, huikopala, rapsutukset ja kokousunet kyljessä, illallinen, rapsutukset ja unet sylissä. Vaikka Mikki oli vielä stressialtis, ja uudet äänet ja hajut pelottivat, niin kissaa puhuvat vieraat alkoivat olla jo mukavia. Pienen alkulämmittelyn jälkeen Mikki puski päällään takaisin ja kellahti lattialle ottamaan vastaan silityksiä.

Hutipissailut kuitenkin jatkuivat ja tulehdusperäiset syyt oli suljettava pois. Kissasta ei löytynyt mitään sairauteen viittaavaa, mutta kuten edellisenkin eläinlääkärikäynnin jälkeen, Mikin sosiaalistuminen taantui jälleen. Ilmassa alkoi olla skeptisyyttä ja epätoivoa; mikä Mikillä on edessä, jos kotikissanelämä on näin pelottavaa?

Nyt siirsimme feromonivalmisteen keskeisemmälle paikalle ja lisäsimme Mikin ruokavalioon kissoja rauhoittavan ravintovalmisteen. Skeptikon yllätykseksi, vipu palautui Mikin päässä muutaman päivän kuluttua kesymoodiin, kisu päästeli kujertavia ääniä ja hyppäsi häntä pystyssä sohvalle vaatimaan silitystä ja lempipaikalleen kehräämään kaulakuoppaan, mielellään niin, että tunsi hengityksen turkissaan.

Kolmas kuukausi – savanni nukahtaa

Kirjoittajan ja Mikin päivittäinen hellyyshetki – yksi niistä monista. Naamakontaktiin mahdollisimman lähelle on päästävä.

Hutipissejä ei ole tullut enää ollenkaan. Helle, feromonit ja ravintovalmiste sulattivat Mikin savannin leijonaksi, joka ei korvaansa lotkauta iltapäivän raukeudessa, vaikka lapset kuinka kiljuivat vesisodan melskeessä pihalla.

Mikin oman kodin etsintä ehdittiin jo aloittaa, mutta se jouduttiin nopeasti laittamaan tauolle, kun Mikin allergia jälleen paheni. Nyt kokeillaan erilaisia eliminaatiodieettejä tavoitteena löytää Mikille sopiva, kutittamaton ruokavalio. Edessä voi olla pitkällinenkin prosessi, mutta kyllä me yhdessä siitäkin selvitään. Ja saadaan Mikin blogiin vielä toinenkin osa. Mikin elämää voit seurata myös Instagramissa #mikkikatti tunnisteella.

Hutipissailun syy selvitettävä aina

Kissojen hutipissailut ovat piinallisia vaivoja. Kun muut syyt on suljettu eläinlääkärissä pois, on selvitettävä, mikä kissaa ahdistaa ja pelottaa. Kissa ei osoita mieltään tai kosta pissimällä! Joskus hutipissailuun auttavat niinkin tekniset kikat, kuin hiekka- tai hiekkalaatikkotyypin vaihtaminen tai laatikon paikan muuttaminen. Monikissatalouksissa kissojen väliset kemiat voivat olla vääränlaiset, ja niitä on selviteltävä. Joka tapauksessa, oli kissoja yksi tai monta, on hiekkalaatikoita hyvä olla ainakin yksi enemmän, kuin kissoja on taloudessa. Joskus pissauspaikka antaa osviittaa pelon aiheista. Jos pissejä ilmaantuu oville tai ikkunoille, on ulkomaailma kauhistuttava. Jos taas lattialla oleville vaatteille tai sängylle, voi omien ihmisten käyttäytyminen – tai pelkkä elämä – olla eri syistä pelottavaa.

Kissoja rauhoittavat feromonit sekä ravintolisät tutkitustikin vähentävät kissojen turvattomuudesta ja epävarmuudesta aiheutuvaa oireilua. Valmisteita saa apteekista ja eläinkaupoista. Hutipissailuun pitää tuoreeltaan puuttua ja aloittaa syiden selvittely eläinlääkärikäynnillä.

Laura Hänninen

Kirjoittaja on eläinlääkäri ja toimii puolisonsa kanssa Rekku Rescuen kissojen sijaiskotina.

Lue lisää kissojen virtsavaivoista aiemmasta blogistamme.

Kommentit

Comments: 0