Blogi

22.3.2016

Lurun karkumatka

Kissamme Luru karkasi elokuun 13. päivä aamulla tai aamuyöllä parvekkeen kautta. Tämähän on valitettavan tyypillinen tapa, miten kissat pääsevät karkaamaan ja olimme myös tiedostaneet sen. Parvekkeemme on lasitettu, mutta valitettavasti ikkuna oli jäänyt raolleen joko meiltä tai vierailtamme. Karatessaan Luru oli päälle kaksivuotias.

Tajusimme heti aamulla, että Luru oli kadonnut ja etsinnät aloitettiin välittömästi. Pudotus oli muutaman metrin nurmikolle, joten Luru ei ollut loukkaantunut. Etsintöjä jatkettiin työpäivän jälkeen Lurulle tuttujen henkilöiden avulla tuloksetta. Samana päivänä myös laputettiin lähitienoo noin 500 metrin säteellä. Parvekkeelle myös rakennettiin tikkaat, joita pitkin Luru olisi voinut kiivetä takaisin kotiin. Luru katosi siis torstaina ja lauantaina näimme siitä vilauksen. Kissa oli vauhkona ja pinkoi meitä pakoon viereisen talonyhtiön pihalle. Muutaman päivän kuluttua näimme Lurun köllöttelevän tyytyväisenä naapurin takapihalla. Maanitteluista ja ruuan kanssa houkuttelusta huolimatta kissa paineli menemään pusikkoon. Tämä olikin viimeinen kerta, kun näimme Lurun ennen löytymistä.

Tästä alkoi kolme ja puoli kuukautta kestänyt loukutus- ja laputusoperaatio. Saimme hyvät ohjeet Etsijäkoiraliiton neuvontapuhelimesta, mistä olemme erittäin kiitollisia. Etsijäkoirat Nelli ja Paavo kävivät etsimässä Lurua neljä kertaa. Jokaisella kerralla saatiin vainu, jonka perusteella loukkua siirrettiin. Valitettavasti ajan kuluessa Luru rohkaistui ja liikkui kauemmaksi ja myös vaihteli paikkoja. Vainujen ja saatujen havaintojen perusteella laputettiin uusia alueita, jotta saatiin tietää missä Luru viilettää. Havaintoja tulikin runsaasti, varsinkin koirien ulkoiluttajilta ja lapsilta. Olimme hyvin liikuttuneita saamastamme avusta.

Loukuttaminen ei tietenkään ollut mukavaa puuhaa. Loukulla käytiin joka päivä aamuin ja illoin, kylmillä säillä useammin. Tavoitteena oli, ettei loukulla rampata jatkuvasti, jotta Luru uskaltautuisi loukun lähelle. Loukutimme lukuisia siilejä, yhden ilmeisesti ulkoilevan kissan (joka vietiin Viikkiin), mutta Lurua ei näkynyt. Vaikka saimme runsaasti havaintoja, oli osa vääriä. Yhden auton alle jääneen kissan toimitimme Viikkiin, ja saimme havaintoja Lurun näköisistä kissoista. Välillä kului viikkoja eikä kissasta kuulunut mitään. Silloin kylmäsi ja pelkäsin pahinta. Olimme kuitenkin päättäneet jatkaa loukuttamista niin kauan kuin etsijäkoira saa vainun tai saamme havaintoja. Oletimme Lurun liikkuvan läheisessä metsässä, jossa on paljon citypupuja ja muita pieneläimiä. Hankalaksi loukuttamisen teki se, että Luru tykkäsi vaihdella paikkaa, mutta palasi aina onneksi takaisin metsään.

Viikot vierivät ja kuukaudet vaihtuivat eikä Lurua näkynyt. Marraskuussa saimme soiton naiselta, jonka kissa oli myös karannut. Heidän karkurinsa oleskeli aivan kodin lähettyvillä, mutta ei suostunut tulemaan kotiin. Nainen oli nähnyt Lurun ja heidän karkurinsa leikkimässä kotinsa lähellä. Tämä oli noin 700 metriä meiltä. Etsijäkoira oli aikaisemmin käynyt rajaamassa alueen ja loukku oli lähellä havaintopaikkaa. Parin viikon kuluttua nainen soitti uudestaan ja kertoi, että heidän kissansa lymyilee edelleen eräässä metsässä, mutta joku on käynyt syömässä pihalla olevat ruuat. Lopulta he olivat nähneet Lurun syömässä ruokia. Siirsimme loukun heidän pihalleen sunnuntaina 22. marraskuuta. Epäilimme jo etteivät Lurua vanhat ruuat kiinnosta, joten olimme loukuttaneet sitä eläinkaupasta saatavilla pakastehiirillä. Keksin sotkea ruokiin myös pakastettua ja sulatettua naudan verta. Vuorasimme loukun vaahtomuovieristeellä, jotta häkkiloukku suojaisi hieman sateelta ja kissa ei heti jäätyisi.

Ruuat eivät kuitenkaan houkutellaan Lurua loukkuun. Tiistaina 24.11. keksin laittaa loukkuun ”puhelinjohtoponnarini”, joilla Luru rakastaa leikkiä. Ponnari laitettiin loukun puoleen väliin ja seuraavana päivänä ruuat ja ponnari olivat tiessään. Uhrasin keskiviikkona 25.11. toisen ponnarini, joka laitettiin loukun perälle. Perjantaina 27.11. saimme parhaimman soiton! Luru oli mennyt vihdoinkin loukkuun!

Luru oli nostettu perheen saunaan loukussa. Se oli todella hurja näky: likainen, märkä, huusi kuin syötävä ja käyttäytyi kuin villipeto. Kotona Luru vietiin taas saunaan rauhoittumaan. Noin 15 minuutin kuluttua Luru tajusi missä ollaan. Hetkessä se palasi omaksi itsekseen. Se änkesi syliin, kehräsi, leipoi, eikä halunnut olla yksin. <3

Seuraavana päivänä Luru vietiin eläinlääkäriin, joka totesi Lurun olevan hyvässä kunnossa. Ainoastaan laihtunut olemus ja lohjennut hammas kertoivat reissusta. Kissakaveri Börje ei heti tunnistanut Lurua, mutta noin viikon kuluttua Börjekin tajusi, että kaveri on taas kotona!

Nyt löytymisestä on neljä kuukautta ja Luru on täysin oma itsensä. Paino on noussut mutta kissa on edelleen solakka. Reissun jälkeen Luru on jopa rohkeampi uusia ihmisiä kohtaan kuin ennen ja erittäin huomionhaluinen. Luru vaatii paljon enemmän paijausta kuin ennen karkaamista.

Olen tyytyväinen, että jaksoimme loukuttaa ja etsiä Lurua aktiivisesti. Etsijäkoirien rooli oli erittäin merkittävä ja olenkin kiitollinen Nellille ja Paavolle ja heidän omistajalleen saamastamme avusta. Mies myös rakensi oman kissaloukun, joka valmistui juuri päivää ennen Lurun löytymistä. Lahjoitimme loukun Hesylle.

Jos lemmikkisi karkaa, teethän mahdollisimman pian katoamisilmoituksen sivuille www.karkurit.fi sekä www.elassi.fi. Apua ja neuvoja etsintään saat sivulta www.etsijakoiraliitto.fi.

2 vastausta artikkeliin “Lurun karkumatka”

  1. Helinä sanoo:

    Voi hitsi mikä seikkailu! Onneksi löytyi lopultakin turvallisesti kotiin. Meilläkin on rekkukissa ja juttelen hänelle välillä että mieti mikä onnenpekka olet kun olet päässyt tänne meille paijattavaksi ja hellittäväksi. Kyllä hän ymmärtää😊

  2. Ana sanoo:

    Hieno tarina – kiitos! Onnelliset loput on vaan niin <3

-->