Blogi

7.2.2021

Lemmikin hyvinvointi on omistajan vastuulla

Omistaja vastaa lemmikkinsä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Laiminlyöntejä ei oikeuta tietämättömyys tai rahan puute. Omien resurssien riittävyys pitää selvittää jo ennen lemmikin ottamista. Vastuullisuutta osoittaa myös eläimestä luopuminen ajoissa, jos ei pysty siitä asianmukaisesti huolehtimaan.

Rekku Rescuelle tulee paljon kodinvaihtajakissoja, joista omistaja luopuu kissan ongelmalliseksi koetun käytöksen, terveysvaivan tai oman elämäntilanteensa muutoksen vuoksi. Usein käy niin, että kissan saavuttua yhdistykselle sen tilanne onkin aivan erilainen, kuin on kerrottu.

Kissan käytöspulmat saattavat hävitä täysin uudessa ympäristössä tai sitten käykin ilmi, että kissalla on terveysongelmia, joista edellinen omistaja ei ole ollut tietoinen. Yhdistävä tekijä näille tapauksille on, että kissa ei ole saanut asianmukaista hoitoa eikä sen terveydestä ole huolehdittu.

Nykerö

Kaksivuotias Nykerö tuli Rekku Rescuelle etsimään uutta kotia, sillä edellisellä omistajalla ei elämäntilanteen muutoksen vuoksi ollut enää varaa huolehtia siitä. Entisen omistajan mukaan kissa myös maukui koko ajan, mikä haittasi perheenjäsenten unta. Kissan terveydentilasta omistajalla ei ollut mitään erityistä kerrottavaa.

Nykerö

Nykerö oli sijaiskotiin saavuttuaan arka ja pelokas. Sähisemisestä huolimatta pikkuneiti kuitenkin osoitti olevansa hyvin kiltti ja pikkuhiljaa pelko ihmistä kohtaan laantui positiivisten kokemusten myötä. Nykerö paljastui todella laihaksi ja syy tähän löytyi tarkempien tutkimusten myötä neidin hampaista. Nykerön molemmat yläkulmahampaat sekä toinen alakulmahammas olivat poikki ja myös osa takahampaista oli rikki.

Nykerölle varattiin aika hammashoitoon, missä siltä poistettiin neljän murtuneen hampaan jäljellä olevat juuret sekä kaksi kokonaista, vaurioitunutta hammasta. Eläinlääkäri totesi hampaiden vaurioiden tulleen todennäköisesti traumasta. Tällainen trauma voi tulla joko siitä, että kissa on pudonnut naamalleen tai että se on pahoinpidelty. Edellisen omistajan mukaan kissa ei ollut ulkoileva, joten oletus on, että hampaiden vauriot ovat syntyneet kotona. Siitä huolimatta, että omistajan on täytynyt olla jollain tavalla tietoinen kissaan kohdistuneesta traumasta, ei sitä viety eläinlääkärille edes siinä vaiheessa, kun syöminen hankaloitui ja kissa alkoi laihtua.

Nyt Nykerö asuu onnellisena uudessa kodissaan pienen koiran kaverina.

Usva ja Kasper

Myös Usva ja Kasper, viisivuotiaat sisarukset, saapuivat Rekku Rescuelle edellisen omistajan elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Saapuessaan kaksikko oli hyvin arka ja erityisesti Kasper oli silminnähden peloissaan. Siihen sai hädin tuskin koskea ja suurimman osan ajasta poika vietti erilaisissa piilopaikoissa lymyten. Kasperin selässä huomattiin olevan iso, pahannäköinen takkuklimppi ja sen suu haisi mädäntyneeltä.

Kasper ja Usva

Sijaiskotiin asettumisen jälkeen kissat vietiin eläinlääkäriin. Kasperin suusta löytyi hammassyöpymää, mätää, heiluvia ja murtuneita hampaita sekä kauttaaltaan tulehtuneet ikenet. Eläinlääkärin sanoin suu oli ”järkyttävässä kunnossa”. Kasperilta jouduttiin lopulta poistamaan kymmenen hammasta, minkä lisäksi tehtiin hammaskivenpoisto ja selän takut ajeltiin. Kasper tulee tarvitsemaan muutaman viikon toipumisen jälkeen vielä toisen hammashoitoajan, jolloin poistetaan kuusi hammasta sekä yhden murtuneen hampaan juuret. Kissalle jää tämän jälkeen suuhun enää alle puolet hampaista. Hampaiden menetys olisi todennäköisesti ollut estettävissä, mikäli suun kunto olisi tarkastettu säännöllisesti.

Kasperin sisko Usva on hampaiden kohdalla onnekkaampi kuin veljensä, sillä neidin suusta ei löytynyt hammaskiveä lukuun ottamatta mitään moitittavaa. Usva on kuitenkin oksennellut jo useamman viikon. Neidille kokeillaan nyt erityisruokavaliota, mikä on vaikuttanut kissan vointiin positiivisesti. Tarvittaessa Usva viedään eläinlääkäriin jatkotutkimuksiin.

Usva ja Kasper ovat alkujaan populaatiokissoja, jotka edellinen omistaja hankki toisen eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Omistaja kertoi kissoista luopuessaan, että kissat eivät ole ikinä olleet käsiteltävissä eikä hän ole saanut niitä kertaakaan eläinlääkäriin viiden vuoden aikana. Niinpä Usvaa ja Kasperia ei oltu madotettu, rokotettu eikä tarkastettu eläinlääkärin toimesta luovutusiän jälkeen. Tämä laiminlyönti kostautui pahasti Kasperin kohdalla.

Ensimmäisen hammashoidon jälkeen Kasper on piristynyt ja alkanut pikkuhiljaa rohkaistua. Poika kulkee jo häntä pystyssä ja antaa hoitajien rapsuttaa itseään. On selvää, että Kasperin kesyyntymisen esteenä on ainakin osittain ollut suun huonosta kunnosta johtunut kova kipu.

Araminta

Kolmannen tarinan kodinvaihtajakissa tuli yhdistykselle alle vuorokauden varoitusajalla. Lopetusaika oli jo varattuna seuraavaksi aamuksi. Omistaja kertoi, että oli saanut nyt 7-vuotiaan naaraskissan noin vuosi sitten ja koko tämän ajan kissa on virtsannut sänkyyn ja matoille.

Kävi ilmi, että kissalle oli tarjottu vessan kuivikkeeksi ainoastaan pellettiä. Kissaa ei oltu myöskään käytetty eläinlääkärissä hutipissailun syyn selvittämiseksi ennen lopetuspäätöksen tekemistä.

Kissa vietiin suoraan eläinlääkäriin, missä siltä otettiin virtsa- sekä verinäytteet ja tehtiin terveystarkastus. Kokeista ei löytynyt mitään poikkeavaa, sen sijaan tämänkin kissan hampaat olivat huonossa kunnossa. Kissalla oli runsaasti hammaskiveä, syöpyneitä ja katkenneita hampaita sekä alaposkihampaan kohdalla syvä ientasku, johon oli muodostumassa paise. Hammaskivenpoisto tehtiin saman tien ja ensi viikolle on varattu puolentoistatunnin aika vaurioituneiden hampaiden kirurgiseen poistoon.

Araminta

Kaunis ja kiltti tyttö hurmasi heti ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä klinikan eläintenhoitajan, joka nimesi nimettömänä luovutetun kissan Aramintaksi. Nimi Araminta juontaa juurensa vanhasta englannista ja merkitsee rukousta ja suojelua. Varsin osuva nimi tälle turhalta lopetukselta viime tingassa pelastetulle kissalle. Sijaiskodissa Araminta ei ole hutipissaillut kertaakaan, vaan tekee tarpeensa nätisti laatikkoon, missä on kuivikkeena paakkuuntuvaa mikrohiekkaa.

Omistajan velvollisuudet lakisääteisiä

Näiden neljän, kuin myös lukemattomien muiden kissojen, kohdalla omistajat eivät onnistuneet täyttämään niitä velvollisuuksia, mitä lemmikinomistajalle kuuluu. Eläinsuojelulain ja -asetuksen mukaan eläimen on sairastuessaan tai vahingoittuessaan saatava viipymättä asianmukaista hoitoa. Laki sanoo myös, että eläimelle ei saa tuottaa tarpeetonta kipua tai kärsimystä ja eläimen omistajan tulee toimia eläimen terveyden ylläpitoa edistävällä tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sairas tai loukkaantunut lemmikki tulee viedä eläinlääkäriin mahdollisimman pian tapaturman tai oireiden alkamisen jälkeen. Lemmikkiä ei saa jättää kärsimään esimerkiksi iskusta tulleesta traumasta, hammassyöpymistä tai virtsaamisongelmista.

Lemmikin omistajan tulee myös perehtyä eläimen terveyttä ylläpitäviin tapoihin ja noudattaa niitä. Esimerkiksi säännölliset terveystarkastukset, kotona tehtävät hoitotoimenpiteet, lajille sopiva ruokinta ja asianmukaiset elinolosuhteet ovat asioita, mitkä jokaisen lemmikinomistajan on taattava luonaan asuvalle eläimelle.

Mikäli ei pysty huolehtimaan lemmikistään asianmukaisesti, on paras ratkaisu luopua eläimestä. Luovuttamalla eläimen eläinsuojeluyhdistykselle varmistaa, että sen mahdolliset terveysongelmat hoidetaan ja sille etsitään uusi koti, jossa eläimestä huolehditaan hyvin.

Harkitse tarkkaan lemmikin hankintaa

Vastuullinen (tuleva) lemmikinomistaja arvioi jo lemmikkiä harkitessa omat kykynsä huolehtia siitä asianmukaisesti. Erityisesti arkojen ja vaikeasti käsiteltävien kissojen kanssa tulee miettiä, riittävätkö omat kyvyt kissan koppaan saamiseen ja eläinlääkäriin viemiseen sekä miten kissan saa tarpeen vaatiessa lääkittyä. Vastuulliseen lemmikinpitoon kuuluu myös perehtyminen kyseisen lajin käyttäytymistarpeisiin, kuten kissojen tarpeeseen kaivaa kuoppa jätöksilleen ja tämän jälkeen peittää jätökset maata kuopien. Tämän lajinomaisen käyttäytymisen huomiotta jättäminen on hyvin yleinen syy kissan sisäsiisteysongelmiin.

Lemmikinomistajan tulisi myös olla tietoinen tyypillisistä terveysongelmista ja sairauksista, joita lajille voi tulla sekä niistä tavoista, joilla lemmikki saattaa oirehtia kivusta. Hammassairaudet ovat kissoilla hyvin yleisiä varsinkin, jos niiden hampaita ei onnistuta kotona harjaamaan. Tällöin vuosittaiset eläinlääkärintarkastukset ovat avainasemassa lemmikin terveyden ylläpidossa.

Erittäin tärkeää on myös varautua lemmikin tuloon taloudellisesti. Laadukkaan ravinnon ja säännöllisten eläinlääkärintarkastusten lisäksi pitää miettiä, riittävätkö rahat, jos eläin sairastuu vakavasti.

Rekku Rescuen adoptioprosessi

Rekku Rescuen adoptioprosessi esitietolomakkeen täytöstä puhelinhaastatteluun ja tutustumiskäyntiin eläimen sijaiskodissa pyrkii takaamaan sen, että kukin kissa saa juuri sille parhaiten sopivan kodin, jossa kaikista sen tarpeista pystytään huolehtimaan.

Prosessin noudattaminen on niin kissojen kuin myös uusien kissanomistajien etu, vaikka se saattaakin joskus vaikuttaa työläältä ja hitaalta kissoja kyseleville kodeille. Eläinten sijoituksia tarkkaan harkitsemalla pyrimme ennaltaehkäisemään yllä kuvatun kaltaisia tilanteita.

Emmi Räikkönen

Kirjoittaja on Rekku Rescuen hallituksen jäsen, toimii kissavaraajana ja vastaa kissojen sijaiskotien perehdytyksestä.

Kaikkien blogissa esiintyvien kissojen nimet on muutettu Rekku Rescuelle siirtymisen jälkeen.

Onko sinulla vaikeuksia huolehtia kissastasi tai koirastasi esimerkiksi muuttuneen elämäntilanteen vuoksi? Harkitsetko eläimestä luopumista? Ota yhteyttä info@rekkurescue.com.