Blogi

2.4.2021

Onnekkaan kulkurin tarina

Baldurin tarina on samanlainen kuin niin monen muunkin suomalaisen kissan. Kaikkien tarina ei vain pääty yhtä hyvin. Baldur on kaikesta kokemastaan huolimatta onnekas.

Huolestunut perhe otti yhteyttä eläinsuojelijoihin, kun vieras kissa ryhtyi asuttamaan maalaistalon pihapiiriä keskellä kylmintä helmikuuta. Rekku Rescuen vapaaehtoiset ottivat asian hoitaakseen, ja pian pihaan toimitettiin vanerinen loukku kissan talteenottoa varten.

Kissan loukuttaminen on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Baldurin tapauksessa loukutukseen tarvittiin kahta erilaista loukkua sekä kolme viikkoa aikaa. Korvaamaton apu oli myös talonväestä, joka säännöllisesti kävi tarkastamassa loukun. Kovilla pakkasilla loukku on tarkistettava muutaman tunnin välein, ja ellei se ole mahdollista, on loukku suljettava. Loukusta on luonnollisesti myös vapautettava esimerkiksi luonnon eläimet, jotka saattavat uteliaina käydä tutkimaan ruokatarjoilua ja jäädä ansaan.

Päiviä kului, eikä kulkija tahtonut jäädä loukkuun. Avuksi otettiin metallinen häkkiloukku. Talonväki tarjoili ruokaa kumpaankin loukkuun säännöllisesti, mutta kissa pysyi varuillaan, eikä astunut ihmisten pyydykseen. Toisin kävi nuoren, uteliaan supikoiran, joka vapautettiin vaneriloukusta sen käytyä maistelemassa kissalle tarkoitettua evästä.

Kissa loukussa

Sitten eräänä perjantai-iltapäivänä Rekku Rescuen vapaaehtoinen sai puhelun: kissa oli loukussa! Kolmen viikon jännityksen ja odottelun jälkeen vieras kolli oli vihdoin saatu talteen. Ei muuta kuin auton nokka kohti Varsinais-Suomea ja kissaa noutamaan.

Perillä loukussa odotteli oikea pyörremyrsky kissaksi. Kissa polo oli telonut kuononsa yrittäessään häkkiloukusta karkuun, ja vielä loukkua autoon nostettaessakin se teki kaikkensa, jotta olisi päässyt pakenemaan. Häkkiloukku oli onneksi ennen siirtoa varmistettu nippusitein. Niin alkoi vielä nimettömän kulkukissan kotimatka.

Sijaiskotiin harjoittelemaan kotikissan elämää

Perille sijaiskotiin päästyään kolli sai nimekseen Baldur ja omaksi tilakseen kylpyhuoneen ja saunan. Aluksi ihmiset jännittivät Balduria kovasti ja se piiloutui visusti saunan lauteiden alle. Se tuntui kuitenkin muistavan ruokaa tarjoavat ihmiskädet, ja jo parissa päivässä kolli tuli itse vienosti maukuen ovelle vastaan ja ruokaa pyytämään.

Ensimmäiset viikot Baldur jaksoi vain syödä ja nukkua, olihan se vaellellut kylmissään ja nälissään jo pitkään. Baldur käytettiin eläinlääkärissä, jossa sen pahasti huopaantunut turkki ajeltiin ja kolli kastroitiin, rokotettiin ja mikrosirutettiin. Takaisin sijaiskotiin päästyään kissan oli selkeästi kevyempi olla, ja pian leikkiminenkin alkoi maistumaan. Baldurin lempilelu on pehmoinen yksisarvinen, jota se retuuttaa ja kantaa mukanaan.

Muutaman viikon kuluttua Baldurin kotihoitajat huomasivat, että kissalla käy selkeästi aika pitkäksi suljetussa tilassa. Niinpä se päätettiin esitellä sijaiskodin omille kissoille. Alkuun Baldur suhtautui toisiin uteliaasti, mutta hiukan epäluuloisesti. Pian seikkailunhalu vei kuitenkin voiton ja Baldur lähti tutkimaan koko asuntoa. Jonkin aikaa yhteiselo toisten kissojen kanssa sujui hyvin, mutta lopulta kissojen huomattiin stressaavan toisiaan liikaa ja Baldurille päätettiin etsiä kotia ainoana kissana.

Kun aika oli kypsä, Baldur pääsi Rekkujen kotisivuille etsimään omaa loppuelämän kotiaan. Pari päivää sitten Baldurilla kävi vieraita ja näyttää vahvasti siltä, että kollin ikioma koti on löytynyt.

Mikrosiru jokaiselle kissalle

Baldurilla ei ollut löydettäessä tunnistesirua, kuten ei juuri kenelläkään löytökissalla. Kuitenkin sen käytöksestä huomasi, että se on joskus elänyt ihmisten kanssa. Todennäköisesti sillä on ollut oma kotikin. Emme tiedä, oliko Baldur karannut eikä sitä oltu etsinnöistä huolimatta löydetty, vai oliko kissa tarkoituksella hylätty oman onnensa nojaan. Rekisteröidyn mikrosirun avulla se olisi ollut mahdollista selvittää.

Sen sijaan Baldur siirtyi lakisääteisen 15 vuorokauden jälkeen Rekku Rescuelle ja muuttaa pian uuteen kotiinsa. Sinne Baldur lähtee rekisteröity siru niskassaan. Jos kolli vielä joskus livahtaa omille teilleen, löytyy omistaja sirutietojen avulla.

Siru on tärkeä, vaikka Baldur ei enää tulekaan ulkoilemaan vapaana, kuten eivät muutkaan Rekku Rescuen kautta adoptoidut kissat. Aina on kuitenkin mahdollista, että kissa säikähtäessään rimpuilee irti valjaista tai pääsee karkaamaan kuljetuskopasta esimerkiksi eläinlääkärikäynnin yhteydessä.

Jokainen kissa tarvitsee rekisteröidyn mikrosirun. Poikkeuksia ei ole.

Iina Jokiranta

Kirjoittaja on Rekku Rescuen kissavaraaja ja toimii myös kotia etsivien kissojen sijaiskotina.


Tekstiä muokattu 3.4.2021

Allekirjoita sinäkin kansalaisaloite, jossa vaaditaan kissojen tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä pakolliseksi.

Täältä löydät Rekku Rescuen maatiaiskissojen sirutuskampanjat .