Blogi

14.3.2021

Kodinvaihtajakoirat kuormittavat eläinsuojeluyhdistystä

Yhä useampi luopuu koirasta osaamattomuudesta johtuvien ongelmien vuoksi

Koira otetaan yhä useammin harkitsematta ja siitä myös luovutaan aikaisempaa helpommin. Rekku Rescuen hoiviin päätyi viime vuonna 77 koiraa, joista suurin osa pitovaikeuksien takia. Korona-aika on pahentanut tilannetta, mutta suunta on ollut nähtävissä jo sitä ennen.

Eläinsuojeluyhdistys Rekku Rescue vastaanotti vuonna 2018 54 suomalaista koiraa. 2019 määrä oli jo 70. Viime vuonna yhdistykselle tarjottiin lähes 140 koiraa, joista pystyttiin ottamaan vastaan 77. Alkuvuoden aikana yhdistyksen sijaiskoteihin on saapunut jo 18 uutta kotia etsivää koiraa.

Noin kahdessa kolmasosassa tapauksista koirasta luopumisen syynä ovat käytösongelmat, joista yleisimpinä eroahdistus ja sosiaalistamisen puute. Tällaiset omistajan osaamattomuudesta tai ajan ja kiinnostuksen puutteesta johtuvat ongelmat ovat lisääntyneet vuoden aikana selvästi ja tulevat todennäköisesti lisääntymään edelleen.

Sirin tarina – ole söpö ja hiljaa

Alkuvuodesta Rekku Rescuen sijaiskotiin saapunut vuoden ikäinen chihuahua Siri (nimi muutettu) kärsi eroahdistuksesta, sosiaalistamisen puutteesta ja sisäsiisteysongelmista. Ensimmäisen vuorokauden hirvittävän peloissaan ollut koira pysyi kopassaan ja haukkui kaikelle. Siri hyökki kohti, jos koppaa lähestyi ja näykkäsi, jos yritti houkutella sitä kopasta ulos.

Kuvan koira ei liity tarinaan.

Seuraavana päivänä koppa poistettiin, joten turvapaikka katosi ja koira joutui sopeutumaan uusiin tilanteisiin. Sirillä oli edelleen erillinen tila, johon se pääsi halutessaan turvaan, mutta pikkuhiljaa uteliaisuus voitti ja Siri siirtyi tutkimaan ympäristöään. Koira sai edetä omaan tahtiin uusissa tilanteissa ja sitä palkittiin kehuilla tai herkkupaloilla kaikesta positiivisesta kehityksestä.

Viikon päästä Siri oli kuin toinen koira, se viiletti sijaiskodin isompien koirien kanssa ulkona, ja sisäsiisteyskin oli hallussa. Vieraita ihmisiä piti vielä vähän haukkua, mutta herkut haettiin silti ihan kädestä asti. Nyt Siri asuu uudessa kodissaan ja pärjää hyvin kodin kahden muun koiran kanssa. Sirin kehitys oli nopeaa, koska se on vielä nuori koira.

Pienikin koira pitää kouluttaa

Sosiaalistaminen on koiran kehityksen kannalta erittäin tärkeää, ja pieni koira tarvitsee sosiaalistamista ja peruskoulutusta siinä missä isompikin. Koiran olisi hyvä jo pennusta asti tottua erilaisiin tilanteisiin ja saada positiivisia kohtaamisia niin vieraiden ihmisten kuin toisten koirienkin kanssa, jotta täysikasvuisena vältyttäisiin ongelmilta.

Lähes jokaisella yhdistykselle luovutettavalla pienikokoisella koiralla on ongelmia myös sisäsiisteydessä, ja usein koiran mukana tulee vaippoja tai pissa-alustoja. Ne eivät ratkaise ongelmaa, vaan viestivät koiralle, että on hyväksyttävää tehdä tarpeet sisälle. Jokainen terve koira oppii hyvin nopeasti sisäsiisteyden, kun asian kanssa tehdään hieman työtä ja ajoitetaan ulkoilut oikeaan hetkeen.

Ongelmat kasvavat koiran koon myötä

Suuremmilla koirilla on hyvin samanlaisia ongelmia, mutta ne ovat haastavampia koiran koon vuoksi. Lähes kaikki ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa oikeanlaisella koulutuksella.

Isompien koirien kanssa korostuvat aktivoinnin puutteesta johtuvat käytöshäiriöt. Tylsistyessään iso koira voi aiheuttaa kotona suurtakin remonttia tai kalustehankintoja. Aktiivinen palveluskoiratyyppinen koira tarvitsee riittävästi liikuntaa ja aktivointia ollakseen tyytyväinen oloonsa.

Huostaanotetut lisääntyneet

Myös viranomaisen päätöksellä huostaanotettujen koirien määrä on lisääntynyt Rekku Rescuella kahden vuoden aikana. Näiden koirien hoidossa ja koulutuksessa on ollut vakavia puutteita, ja niillä esiintyy paljon erilaisia käytös- ja terveysongelmia. Monet koirat ovat aliravittuja ja niillä on iho-ongelmia. Usein myös koirien hampaat ovat erittäin huonossa kunnossa. Valtaosa näistä koirista on nuoria, noin 1-2-vuotiaita ja roduiltaan sellaisia, jotka eivät sovi jokaiseen kotiin.

Netin myyntisivustoilla on tälläkin hetkellä tarjolla suuri määrä voimakkaiden ja vahvaluonteisten rotujen yhdistelmiä, jotka ovat suloisia pentukuvissa. Niistä kasvaa kuitenkin isoja ja vaativia koiria, joista voi väärissä käsissä tulla arvaamattomia aikapommeja.

Ennen koiran hankkimista:

  • hanki tietoa roduista ja harkitse, sopiiko rotu tai rotuyhdistelmä sinulle
  • perehdy koiran tarpeisiin ja peruskoulutukseen
  • mieti, onko sinulla tarpeeksi aikaa koiralle – myös koronan jälkeen
  • arvioi, riittävätkö rahasi myös mahdollisiin yllättäviin eläinlääkäri- tai muihin kuluihin.

Minna Monto

Kirjoittaja on Rekku Rescuen hallituksen jäsen ja koiratoiminnan vastaava. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus koirien kanssa toimimisesta ja niiden käytösongelmien ratkaisemisesta.