Blogi

21.9.2014

Kissanauttajan arkea, osa 2

Pari viikkoa sitten saimme yhteydenoton naiselta, joka oli saanut kolme kissanpentua talosta, jonka pihapiirissä kissat lisääntyvät vapaasti – näistä Erja kirjoittikin edellisessä blogipostauksessa. Saimme myös paikan yhteystiedot ja aloimme heti toimia, jotta kissojen lisääntyminen saataisiin loppumaan. Otimme yhteyttä paikan isäntään ja hän oli onneksemme valmis ottamaan apumme vastaan. Aurinkoisena lauantaina lähdimme kohti Lohjaa paikkaa katsomaan. Meinasimme jo ajaa paikan ohi mutta tien varrella oleva “kissanpentu”-kyltti ei jättänyt erehdyksen varaa oikeasta pihasta.

Isäntä oli saanut ennen tuloamme otettua kuistilleen häkkiin kiinni vielä jäljellä olevat 3 pentua sekä yhden leikkaamattoman uroskissan. Osa kissoista kävi kuulemma sisälläkin, osa eli ainoastaan ulkona ja karttoi ihmisen läheisyyttä. Tarjosimme mahdollisuutta leikkauttaa jokunen kissa yhdistyksen laskuun, mutta ehkäpä 20 kissavuoden jälkeen isäntä oli tullut siihen tulokseen että kissaton elämä voisi vaihteeksi olla helpotus ja halusi luovuttaa kaikki kissat yhdistyksellemme.

Isäntä oli saanut neljä kissaa sisälle taloon ja kysyimme tietenkin saisimmeko nähdä kissat. Kuulemma vain yhden kannattaisi mennä sisätiloihin, joten minä ja Jaana jäimme ulos kun Katja meni miehen perässä sisälle taloon. Kohta alkoi talosta kuulua kamalaa mekkalaa, kuullosti siltä kuin sisällä olisi isokin kamppailu meneillään – katsoimme Jaanan kanssa toisiamme kauhistuneina ja mielikuvituksemme laukkasi jo kuvitellen mitä kaikkea kamalaa talossa voisikaan tapahtua! Onneksemme, ennenkuin menimme perään, Katja tuli ulos ja vieläpä ihan ehjin nahoin. Kissat olivat pelästyneet vierasta ihmistä niin pahasti että olivat lähteneet sinkoilemaan pitkin seiniä ja ikkunoita. Tilanne oli ollut oikeasti pelottava, suunniltaan oleva kissa voi nimittäin halutessaan saada aika ikävää jälkeä aikaiseksi. Totesimme että on parempi jos me kaikki odotamme ulkona, isäntä veti hanskat käteensä ja lupasi ottaa sisätiloissa olevat kissat kiinni.

Kuuntelimme kamppailun ääniä pihalta ja jännitimme ettei isännälle käy vielä hassusti. Välillä oli hänenkin pidettävä taukoa kiinniottamisessa, mutta aikansa odotettuamme kaikki 4 kissaa oli saatu bokseihin, joissa pääosin pidettiin alkuun raivoisaa taistelua ulos pääsemiseksi. Katselin bokseissa odottavia kissoja, yhdestä kopasta minua tuijottivat kauniit, pyöreät silmät. Mainittakoon tähän että heikkouteni on kilpikonna-väriset kissat, jotka useimmiten vaan ovat mielestäni uskomattoman kauniita…

Pakkasimme boksit autoon, katselin noita kauniita silmiä ja juttelin matkalla muille kissan äänellä; “katsokaa nyt miten kaunis olen, minä olen aika ihana kisuli, ihan rauhassa täältä katselen”. No niinhän siinä sitten kävi että halusin ottaa tämän kilpparin itselleni hoitoon, kotiuduin reissusta siis uuden hoitolaisen kanssa. Joku tässä kissassa puhutteli minua niin että halusin tuoda sen mukanani kotiin. Ja todettakoon että oma kissaluku on täynnä, mutta saan ainakin hetken aikaa tutustua tähän söpöläiseen ja katsoa millainen luottamus ihmiseen arasta tytöstä löytyy.

Paikalle jäi vielä ulkona asustelevat kissat, joita ei kiinni saisi muutoin kuin loukuttamalla. Seuraavana perjantaina suuntasimme siis töiden jälkeen Marian kanssa kohti Lohjaa auto täynnä loukkuja. Laitoimme loukut vireeseen ja lähdimme läheiselle huoltoasemalle syömään, kissat tuskin liikkuisivat talon lähellä kuullessaan vieraiden ihmisten ääniä. Parin tunnin odottelun jälkeen kiinni saatiin kaksi kissaa, takaisin päin oli lähdettävä siinä vaiheessa ettei päivä venyisi tuhottoman pitkäksi. Lopulta lähtiessämme jätimme 4 loukkua vireeseen ja palaisimme lauantaina aamupäivällä paikalle. Sovitusti klo 9 aamulla sainkin puhelun että loukuissa on taas kaksi kissaa lisää. Lähdimme ajelemaan Lohjalle ja matkan aikana kahteen muuhunkin loukkuun oli jäänyt kissat.

Kun olimme kantamassa neljättä loukkua autoon, sinkosi sieltä yllättäen kissa karkuun kuin raketti. Villisti riehuva kissa oli saanut rynkytettyä loukun etuovea sen verran auki että mahtui luikahtamaan pakoon, samasta loukusta joka oli pettänyt jo aikaisemminkin. Meitä tottakai harmitti, nyt paikkaan jäisi vielä ainakin tämä yksi leikkaamaton kolli ja yksi leikkaamaton naaras, jota emme olleet koko viikonlopun aikana vielä nähneet. Paikassa ei ollut yhtään vanhempaa kissaa, isäntä sanoi että laumaa on harvennettu aikaisemminkin. Kuitenkin jos jäljelle jää yksikin leikkaamaton kissa, on tilanne muutaman vuoden päästä taas sama. Jätimme siis paikalle loukkuja ja projekti jatkuu, luultavasti ensi viikonloppuna.

En voi sanoa että palaamme paikalle erityisen hyvillä mielin, villiintyneiden kissojen kohtalon päättäminen on aina surullista. Kiinni saadut kissat olivat mahdottomia käsitellä, edes isäntä itse ei olisi uskaltanut siirtää niitä loukuista kuljetuslaatikoihin. Mutta saadaksemme kissojen loputtoman lisääntymisen kuriin, on tilanteelle pakko tehdä jotain. Loukutetut kissat pääsevät eläinlääkärin toimesta paremmille hiirestysmaille ja me kannamme ikävän vastuun päättää toisen elämästä. Kissaongelma on Suomessa todellinen, ja pieni askel kerrallaan toivomme saavamme tilannetta paremmaksi, vaikka ne askeleet ovat välillä raskaampia ottaa.

Terveisin,

Katri