Blogi

28.12.2018

Iso-Arska tuli jäädäkseen

Oli lokakuinen keskiviikko ja odotin meidän perheeseen saapuvaksi sijaiskotikissa numero kakkosta. Sitten tulikin viesti, että kissa oli saanut oman kodin ja tilalle tulee toinen kissa. Yllättäen sekin ehti saada kodin. Lopulta tuli ilmoitus, että vielä tänään tulee hoitoon noin viisivuotias leikattu poikakisu. Hän saapui ja juoksi samantien pojan sängyn alle. Yön aikana oli siirtynyt minun sänkyni alle ja siellä pysyi. Aamulla tehtiin tuttavuutta, kun kaivelin hänet sängyn alta antaakseni lääkettä. Illalla kotiin tultuani lösähdin sohvalle ja Iso-Arska tuli heti tutustumaan. Siitähän se salamarakastuminen sitten alkoi.

Lapset Bea, Noel ja Aisla tutustuivat Arskaan, kun tulivat isältään takaisin luokseni. Arska ei arkaillut hetkeäkään vaan kömpi vuorotellen jokaisen ipanan syliin. Muutaman päivän jälkeen lapset jo sanoivat, että eihän Arska lähde meiltä pois, ja jos lähtee, niin he lähtevät kissan mukana. Itsekin olin kiintynyt Arskaan ja aloin vakavasti harkitsemaan Arskan jäämistä meille.

Mietin pitkään, mitä tehdä. Kun ryhdyimme Rekku Rescuen kissojen sijaiskodiksi, en uskonut , että kehenkään kissaan syntyisi tällaista yhteyttä. Näköjään elämä yllättää.

Sylinvaltaaja Arska Aislan, Noelin ja Bean sylissä.

Arska on sopeutunut perheeseemme täydellisesti. Iltaisin, kun minä ja lapset olemme valloittaneet sohvan, saapuu Arska ja etsii paikan itselleen; joskus se on sylissä, joskus lasten välissä, joskus sohvan selkänojalla. Kun kokoonnumme keittiöön tekemään ruokaa ja syömään, hän tulee keittiön matolle loikoilemaan ja hengailemaan kanssamme.

Arskan menneisyydestä ei paljoa tiedetä, hän on löytökissa jota kukaan ei ole kaivannut. Vähän itsekkäästi sanoen hyvä niin, koska Arska on täydellinen lisä meidän perheeseen.

Ringa

Kaikki Rekku Rescuen kautta kotia etsivät kissat asuvat sijaiskodeissa. Olisiko sinun mahdollista tarjota väliaikainen koti kodittomalle? Lue lisää.

3 vastausta artikkeliin “Iso-Arska tuli jäädäkseen”

  1. minna says:

    hei, kysyisin onko teillä tai sijaiskodeissanne lisää kissoja kun netissä jatkuvasti varattuna jo.?-Etsin kaverikissaa omille kissoilleni.

    • Laura says:

      Hei Minna,

      kissoja lisätään nettisivuille sitä mukaa, kun ne ovat valmiita uusiin koteihin (leikattu, sirutettu, rokotettu ja madotettu). Talvella on kissojen suhteen huomattavasti hiljaisempaa kuin kesällä.

      Terveisin,
      Laura / RR

  2. Jukka says:

    Mitä arskalle kuuluu nykyään?

-->