Blogi

16.10.2018

Elämää aran rescuen kanssa

Minua pyydettiin kirjoittamaan arjesta aran koiran kanssa. Päädyin kertomaan omasta elämästäni rescuekoirani kanssa ja kokemistamme hankaluuksista. Matka on ollut kivinen ja raskas, mutta jokaisen päivän arvoinen.

Omistan valloittavan Romaniasta tulleen kaksivuotiaan Vilin, joka on äärettömän ihmisarka ja hitaasti lämpenevä muille ihmisille. Minulla oli etuoikeus saada tutustua tähän ihastuttavaan vajaan vuoden ikäiseen poikaan etukäteen ja jotenkin meillä klikkasi välittömästi. Nyt talossamme asustaa kolme koiraa.

Vuosi aran koiran kanssa on ollut todella raskasta, kuluttavaa ja turhauttavaa, mutta samalla niin palkitsevaa ja antoisaa. Olen todennut, että arankin koiran kanssa pärjää, kunhan siihen osaa suhtautua kärsivällisesti ja mennä jokaisessa tilanteessa eläimen ehdoilla. Pakottaminen lisää ja vahvistaa pelkoa, joka on itsessään jo todella vaikea kitkeä pois.

Vilin tullessa kotiimme Espooseen, sillä oli monta uutta asiaa kohdattavanaan. Olin onneksi tutustuttanut omat koirat etukäteen Viliin, mutta muutaman tunnin ajomatka oli koiralle jo todella stressaava kokemus. Pihamme on aidattu ja sen toisella puolella ovat tie ja päiväkoti. Voitte vain kuvitella, kuinka pelottava asia päiväkoti olikaan; pihassa huusivat ja naureskelivat jotkin ihmeelliset pienet otukset, joita Vili ei ollut ennen nähnyt.

Kuvassa Vili on uskaltautunut ovestamme katoksen alle. Ensimmäisen päivän aikana hän uskaltautui laatoitukselle, mutta aina auton kulkiessa ohi iski paniikki ja oli juostava takaisin sisään. Myös muut perheenjäsenet olivat hurjan epäilyttäviä, ja heille oli muristava. Koira oli jatkuvasti kiinni minussa, myös vessassa ja suihkussa käydessä.

Muutaman viikon kotiuduttuaan Vili alkoi reipastua. Koira kulki todella kiltisti lenkillä ja ohitti vastaantulijat hienosti. Myös asiaan perehtyneenä ja lähes ammattilaisena tuudittauduin tunteeseen, että vitsit miten siistiä kun tämä ei pelkää täällä lenkillä. Kuukausi Vilin tulosta meillä haukuttiin jokainen vastaantulija ja auto, busseja lähdettiin karkuun, koirille rähjättiin ja rusakoita pelättiin. Vili oli siis muuttunut aivan eri koiraksi. Itsevarmuus oli kasvanut ja Vili uskalsi puolustaa itseään, mikä oli hyvä merkki. Tässä vaiheessa omistajan vastuulla on, mihin suuntaan ongelma kehittyy. Rangaistuksilla, kuten hihnan kiskomisella tai huutamisella, saa todella pahaa tuhoa koiran itsetunnolle ja haluamattaan vahvistaa ongelmaa. Itselleni tämä tie ei ollut vaihtoehto, sillä halusin edetä koiran ehdoilla.

Vilin kanssa ulkoilimme pitkässä hihnassa, jotta koira sai hakea tilaa pelottavista asioista. Autojen lähestyessä mentiin kauemmas ja annettiin namia. Jos koira ei kykene syömään, silloin on liian jännittävää. Alussa ulkona syömistä piti harjoitella omalla pihalla ja tutuilla lenkkireiteillä. Vuoden työn jälkeen olen saanut autot vastaehdollistettua, että nyt saa mammalta namia. Vain silloin haukutaan autoa, jos koira pääsee jostain syystä kierroksille tai auto yllättämään. Alussa lenkillä autotien vartta käveltiin vain pieni matka ja rohkeuden lisääntyessä lisättiin lenkkiin enemmän autoteitä. Jokaisen pysähdyksissä olleen rekan, traktorin tai bussin vieressä on käyty syömässä namia ja joskus etsitty niitä tyhjästä kauhasta tai muualta.

Yksi suuri ongelma tarhassa eläneen koiran kanssa on usein ruoan vartiointi. Ihminen voi välttää ongelman osoittamalla, että ruokaa saa kun ihminen tulee lähelle. Jos koira siis puolustaa ruokakuppiaan, ihminen voi heitellä hieman kauempaa herkkuja koiralle. Tässä on muistettava jokaisen turvallisuus ja erityisesti lapsiperheissä lasta ja koiraa ei saa pitää näissä tilanteissa samassa huoneessa. Myös muut koirat kannattaa eristää toisistaan syömisen ajaksi. Meillä ruoka itse ei tuottanut ongelmia, mutta pururullat olivat kirous. Ei olisi tullut mieleenkään jättää koiria samaan tilaan syömään yhdessä pururullia ja lähteä pois.

Ongelma on kuitenkin lieventynyt pitkän ja hankalan työn tuloksena. Virheitä on myös ollut matkassa ja liian monta kertaa olen joutunut erottamaan omat koirat toisistaan kesken tappelun. Sinnikkyys kuitenkin auttoi ja rauha palasi. Älä kuitenkaan itse lähde tekemään samaa ilman ammattilaisen apua ja tukea! Vastaavassa tilanteessa kannattaa ottaa mahdollisimman pian yhteyttä eläimen ehdoilla kouluttavaan ammattilaiseen. Myös koiran adoptoinut yhdistys pyrkii auttamaan parhaansa mukaan!

Alussa Vili teki tarpeensa vain sänkyyn -siis ihmisten sänkyyn. Tästä ei tietenkään pidä rankaista, sillä muuten koira tekee sitä vain silloin kuin sinä et näe. Koira ei myöskään aivorakenteensa puolesta kykene kostamaan tai osoittamaan mieltään. Sänkyyn pissaaminen ei siis ole kosto eilisestä, kun söit itse pihviä etkä antanut koirallesi. Koirasi ei muista eilen tapahtunutta, sillä se elää tässä hetkessä. Myöskään tulevaisuutta se ei osaa ajatella, joten se ei laadi kostosuunnitelmia pääsi menoksi.

Tarpeiden teko sänkyyn kuitenkin väheni nopeasti, kun ulos tarpeitaan tehdessään Vili sai positiivisen palkan, eli mitä se milloinkin halusi, kuten rapsutuksia, namia tai vain kehun ja hymyn. Ylipäätään rohkeuden kasvaessa tarpeiden teko sisälle loppui. Tietysti tätä nopeuttaa se, että estetään koiran pääsy sänkyyn tai sohville, edetään rauhassa ja palkitaan aina halutusta käytöksestä.

Aran koiran kanssa eläminen on raskasta ja se saattaa rajoittaa omaa elämää ainakin aluksi. Arkuuksista on kuitenkin mahdollista päästä ainakin osittain eroon, ja suosittelen kääntymään pätevän eläintenkouluttajan luokse. Oma kulunut vuosi on ollut rankka, mutta päivääkään en siitä vaihtaisi. Päivittäiset onnistumiset ja koiran muuttunut, rento olemus ovat itselleni paras palkka ja vakuus, että olen toiminut oikein.

Lisäksi arankin koiran kanssa voi harrastaa! Meillä lajina on Nose Work, sillä se on rescueille alun perin suunnattu eikä siinä tarvitse kohdata vieraita ihmisiä tai koiria, jos se pelottaa. Nenän käyttö on koiralle luontaista puuhaa ja samalla se rauhoittaa. Lisäksi pitkään nukkuminen ja vapaana viilettäminen ovat herran mieleen.

Tsemppiä aran koiran kanssa eläville! Muistakaa huomata pienet muutokset, sillä ne ovat kaiken alku. Älkää myöskään epäröikö ottaa yhteyttä ammattilaiseen! Motivaatioksi kannattaa ottaa kuvia koirasta sen tullessa ja vuoden päästä. Silloin koiralle on kertynyt lihaksia ja karva voi paremmin, se palkitsee viimeistään.

 

Terkuin,

 

Laura Åkerlund (Eläinpalvelu Pavadonis) ja Vili-rescue

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *