Viljami

Lisätty sivulle: 2007-06-26

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Viljami
23.1.2009 Viljami nukutettiin suolistokasvaimen takia.

Omistajan kuvaus taudinkulusta: “Viljami oli oireillut oksentelemalla (n. kerran viikossa) kesästä asti. Ei ensin osattu epäillä mitään pahempaa, kun kissoilla on niin paljon yksilöllisiä eroja oksentelussa. Viljamihan oli ollut meillä silloin vasta vuoden ja oksennellut koko ajan useammin kuin Jonna. Se söi hyvin ja oli muuten pirteä oma itsensä.

Nyt vuoden vaihteessa käytiin eläinlääkärillä poistamassa hampaita, kysyin samalla oksentelusta. Alustava diagnoosi poissulkevien verikokeiden perusteella oli krooninen suolistotulehdus. Sitä hoidettiin pari viikkoa ruokavaliolla tuloksetta, oksentelu vain lisääntyi.

Juuri oli haettu kortisonilääkkeet, kun Viljami lopetti yhtenä päivänä syömisen ja kökki surkean näköisenä vaatekomerossa. Varasin pian ajan lääkäriltä, koska pelkäsin akuuttia virtsarakon tukosta (kissalla oli aikaisemmin ollut kiteitä). Ultraäänessä näkyikin sen sijaan kasvain. Kissa leikattiin samana päivänä ja löytyi iso kasvain, joka oli levinnyt mahanporttiin ja ohutsuoleen. Kasvain oli liian iso poistettavaksi, joten Viljamia ei enää herätetty nukutuksesta.

Monet itkut on itketty ihanan Viljami-kissan takia. Olen kuitenkin onnellinen, että saatiin tuntea hänet tämä 1,5 vuotta. Viljami oli valtavan ihmisrakas ja sylissä viihtyvä kissalöllykkä. Toisaalta hän oli myös ylväs ja komea herrasmies, joka ei mankunut ruokaa niin kuin kaverinsa Jonna vaan odotti arvokkaasti tarjoilua. Muistissani on kaikki Viljamin ilmeet ja eleet ja hassut tavat (kuten päivän lehden päälle asettuminen aamuisin). Kaipaus on suuri, mutta muistot jäävät.”

***

7/2007 Viljami ja Jonna muuttivat yhteiseen kotiin Helsinkiin

***

Leikattu uros, noin 9v.

Leikattu naaras JONNA noin 8v etsii Viljamin kanssa yhteistä kotia.

“Elämäntilanteeni vuoksi joudun luopumaan kissoistani. Vauva on tulossa ja muutto mieheni kanssa yhteen ja hän on allerginen kissoille.”

Tässä kissoistani tietoa: (Liitteenä kuvat)
Viljami 9v. leikattu uroskissa. Virtsakiteitä ollut kerran viime keväällä. Sen jälkeen molemmat kissat on ollut lääkärien kiteitä liuottavalla ruokavaliolla, vaikkakin kesän alusta alkaen olen sekoittanut jo joukkoon eläinkaupasta saatavaa virtsateitä hoitavaa senioriruokaa, jota nykyään taitaa olla puolet ruoasta.

Jonna 8v. leikattu naaraskissa. Haettu Vaasan kissatalosta. Aluksi oli hyvin arka mutta luottamus on jo voitettu. Arvelisin että uuden omistajan pitäisi aloittaa Jonnan kanssa alusta, kun taas Viljami luottaa heti kaikkiin ihmisiin. Jonna on myös kiltti, ja toisin kuin Viljami tottelee sanaa ei. Jonna tykkää jutella pitkät tovit maailman menosta ja muista hänen mieltä askarruttavista aiheista.

Nämä pitäisi siis saada samaan kotiin ja mieluusti niin että ei olisi muita kissoja. Koira voi olla, mutta rauhallinen sellainen, heillä on kokemusta niistäkin. Kovin hyviä ystäviä ei ollut mutta hiljainen yhteiselo onnistui vallan mainiosti. Kouluikäisiä lapsiakin voi olla. Viljami sietää kaikenlaisen retuuttelun, Jonna taas on enemmän aikuisen ihmisen kissa. Jos sen ottaa väkisin syliin, saa kyllä kynsistä (jotka on kuin neulat) kivat naarmut käsivarsiin. Viljami on tuttunut käyttämään raapimapuuta, Jonna käyttää sillointällöin, enemmän repii sitten räsymattoa, mutta ei huonekaluja.