Urve
Lisätty sivulle: 2012-11-18
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Hiljaa ja lempeästi –
niinkuin kynttilä yön tullen puhalletaan sammuksiin,
niin puhalletaan sammuksiin elämän lepattava liekki –
hiljaa ja lempeästi
***
Leikattu narttukoira, noin 8 v.
5.12.2012 Urve tulee poistumaan kotia etsivistä. Kovin olisin toivonut tälle mummokoiralle vielä sen ikioman kodin. Valitettavasti kuitenkin Urven nisäkasvain vaikuttaa eläinlääkärin mukaan pahalaatuiselta, ja vatsaan on kasvanut nyt myös toinen patti.
17.11.2012 Urve on majaillut Pärnun löytöeläintarhalla jo toukokuusta lähtien. En ole Urveen kuitenkaan aiemmin törmännyt, sillä rouva viihtyy kovin mielellään oman koppinsa suojissa. Tällä kertaa Urve tuli kuitenkin minua ystävällisesti tervehtimään, ja rouva sulattikin sydämeni kertaheitolla :)
Urve on rauhallinen, sympaattinen ja kovin läheisyydenkipeä iäkkäämpi rouvakoira. Se haluaa kovasti hellyyttä ja viihtyy kainalossani niin kauan rapsuteltavana, kun sen vieressä istuskelen. Käyn Urven kanssa hieman kävelemässä, mutta jostain syystä rouva ei halua lähteä pois tutulta tarha-alueelta. Toisiin koiriin Urve suhtautuu hyvin ystävällisesti, ja innostui jopa hieman leikkimään nuoremman uroskoiran kanssa.
Kun Urveen on tutustunut, ilmestyy sen pää joka kerta kopista esiin kun se näkee tutun ihmisen. Urven silmiin syttyy toiveikas katse ja en voi olla menemättä rapsuttamaan tätä hellyydenkipeää rouvakoiraa :) Urven nisästä löytyi pahkura ja siitä tulee lisätietoa myöhemmin.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa.






