Urkki

Lisätty sivulle: 2014-02-12

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Urkki
12.1.2015 Urkista tuli kissaenkeli suolistoon levinneen kasvaimen takia.

Rakas Urkki-herramme lähti pilvisaarille 12.1.2015 Urkki oli jo jonkin aikaa nirsoillut ruuan suhteen ja painoakin oli lähtenyt. Eläinlääkärissä syömättömyyttä hoidettiin ummetuksena, sillä selvästi suolistossa tuntui olevan jotain. Viikko meni paremmin ja toinen huonommin, kaikki ei ollut hyvin. Tammikuun alussa alkoi taas nirsoilu, ruoka ei maistunut ja poika vain laihtui. Eläinlääkärissä selvisi jotain järkyttävää, Urkilla oli suolistossa kasvain, jonka koon perusteella se olisi ollut siellä jo lähemmäs kaksi vuotta. Mitään ei ollut tehtävissä, joten raskain mielin jouduimme päästämään Urkin matkaan.

Kasvaimestaan ja todennäköisistä kivuista huolimatta Urkki jaksoi puskea ja kehrätä. Ei ollut hetkeäkään, ettei se olisi kulkenut emäntänsä mukana. Urkki oli emännälleen rakas eläinystävä, joka osoitti ennennäkemätöntä uskollisuutta ja hellyyttä. Tuntui väärältä päästää Urkki menemään vasta viiden kuukauden yhteiselon jälkeen, mutta mieltä helpottaa tieto siitä, ettei se enää kärsi kivuista, joista meillä ei ollut aavistustakaan. Urkki jätti suuren tassunjäljen kaikkien perheenjäsentensä sydämeen ja tulemme muistelemaan tätä suloista kissa herraa rakkaudella ja lämmöllä.

Rapsutuksia ja silityksiä sinne jonnekin Urkki!

***

9.8.2014 Urkki sai kodin Lohjalta.

Kuvia ja kuulumisia kodista:

20.10.2014 Terveisiä Urkilta! Urkki on kotiutunut oikein mallikkaasti, ensimmäiset vuorokaudet Urkki vietti sängyn/pöydän alla, mutta jo toisena yönä herra kiipesi viereen nukkumaan ja siinä sitä nukutaan joka yö. Muutaman viikon eristyksen jälkeen alettiin tehdä tuttavuutta kaverin kanssa, muutama pieni yhteenotto tapahtui, mutta onneksi isommilta riidoilta vältyttiin. Pojilla on aika samanlaiset harrastukset; nukutaan saunassa, sängyssä, sohvalla, milloin missäkin. Välillä jaksetaan hieman leikkiä ja syödä.(Kovinkaan aktiivisia eivät kaverukset ole) Urkista on mukavaa istuskella ulkokopissa, syödä ruohoa ja haistella luonnon hajuja. Urkki on osoittanut oikeaksi sylikissaksi, joka mielellään viettää paljon aikaa ihmisten kanssa. Joka päivä herra tuntuu myös luottavan meihin enemmän ja enemmän.

***

Leikattu uros, aikuinen. Kotihoidossa Vantaalla.

16.7.2014 Urkki on vielä omaa kotia odotellessa viettänyt kesäisiä kissanpäiviä kanssamme. Mitä kaikkea Urkin arkipäivään sisältyykään?

Aamulla Urkin vatsa alkaa kurnia; hän tulee herättelemään hoitajaa tekemällä pienet kävelylenkit sängyssä, varmistuen että kävelee myös hoitajan päältä pari kertaa, jotta tämä varmasti herää. Jos nälkä ei ole niin akuutti, Urkki asettuu mielellään hetkeksi vielä kylkeen kiinni loikoilemaan. Siinä on mukava odotella, että hoitaja herää ja ruokakippoon ilmestyy taas syötävää. Urkki jolkottaakin vauhdilla keittiöön, sitten kun joku vihdoin nousee.

Päivän ohjelma koostuu pääasiassa vanhoista kunnon klassikoista: syöminen ja eri paikoissa makoilu sekä ihmisten toimien seuraaminen ovat Urkin mielipuuhia. Iltapäivällä Urkki tulee yleensä auttelemaan koneella olevaa hoitajaa pyrkimällä tietokoneen näppäimistölle makaamaan, mutta tyytyy sitten retkottamaan sen vieressä, tärkeintä että saa olla rapsutusetäisyydellä.

Illalla on päivän toisen aterian aika. Tämä on ruuasta riippuen joko syöty heti, tai loput katoavat yön aikana. (Hellepäivinä ruokahalua on ollut enemmän yöllä, ilmeisesti silloin on hieman viileämpää ja ruoka maistuu paremmin.)

Iltaisin Urkki innostuu monesti leikkimään hiirijahtia hoitajan kanssa, mikä onkin hyvä tapa pitää liikakilot kurissa; hiiriongen perässä ravaaminen ja sen repiminen riekaleiksi on hyvää liikuntaa leppoisalle herkkusuukissalle. Toisinaan Urkki saa myös jonkun aktivointilelun pitämään mielen virkeänä. Paras on tuntunut olevan pizzalaatikko, johon on leikattu reikiä, ja sisällä nappuloita, joita se voi tavoitella rei’istä tassuillaan.

Iltatoimiin ennen nukkumaanmenoa kuuluu myös kynsien teroitus: hoitajan sängyn päätykulma on osoittautunut täydelliseksi teroituspinnaksi. Raapimapuuta Urkki ei ole oikein oppinut käyttämään, vaikka sitä on siihen yritetty houkutella mm. kissanmintulla.

Nukkuma-ajan koittaessa Urkki yleensä hyppää jo sänkyyn odottelemaan hoitajaa, ja käpertyy sitten viereen nukkumaan.

7.6.2014 Lisätty ihanalle Urkille uusia kuvia!

5.6.2014 Tänään Urkki tervehti kotiin tulevaa hoitajaa kellahtamalla kyljelleen ja leipomalla ilmaa tassuillaan, heti kun sille rupesi juttelemaan. :)

Erityisen onnellinen Urkki on saadessan leuanalusrapsutuksia; silmät sirrissä ja täplänenu taivasta kohti on mukava makoilla työpöydällä rapsutettavana ja kirjoitusapuna!

Lupsakka Urkki-herra ei hötkyile liikoja, vaan tykkää eniten makoilusta ja leppoisasta oleskelusta, vaikka toisinaan lelutkin saavat kyytiä ja varsinkin olohuoneen pieni matto, joka on Urkin suosikkiretuutuslelu.

Ihana kissa rauhalliseen kotiin, johon se saisi tyynellä olemuksellaan tuoda rakkautta ja lämpöä.

7.4.2014 Lisätty rennolle Urkille pari uutta kuvaa. Missä viipyy tämän komistuksen oma koti?

31.3.2014 Hyviä uutisia: Urkki on oppinut purkamaan energiaa päivällä leikkeihin, minkä ansiosta yöllisiä saalistuskohtauksia ei enää ole ollut. Eräänä yönä heräsinkin siihen, että Urkki oli rauhallisesti ottanut paikan tyynynäni: varsin reilu kaveri siis kysessä!

Kaveri touhuaa jo ihan itsenäisestikin lelujensa kanssa, mutta tykkää yhtälailla leikkiä myös ihmisten kanssa, kun sille päälle sattuu. Urkki on muuten ollut rauhallinen oma itsensä. :) Kynsienleikkuukin on ollut Urkin kanssa nopea ja helppo homma, kun herra antaa käsitellä itseään niin hyvin!

24.2.2014 Urkki on nyt käynyt hammashuollossa ja kipeä hammas on poistettu. Urkki on oikein seurallinen ja ihmisläheinen kissa, myös lelut ovat alkaneet kiinnostamaan Urkkia.

17.2.2014 Urkilla tuntuu olevan paljon patoutunutta energiaa ja se on välillä purkanut sitä esim. hyökkäilemällä yöllä jalkoihin. Tästä tavasta pyritään hoitopaikassa pääsemään eroon, mutta Urkki ei kuitenkaan sovi pienten lasten kanssa samaan kotiin. Toivon mukaan Urkki oppii pian purkamaan energiaansa sallitumpiin leikkeihin.

12.2.2014 Urkki saapui kotihoitoon viikko sitten, ja silloin oli jo nähtävissä sen rauhallinen ja lempeä luonne; se alkoi heti kehrätä ja kellahti kyljelleen rapsutettavaksi, nauttien saamastaan huomiosta.

Sohvan alunen oli Urkille ensin mieluisin paikka tarkkailla rauhassa uutta elinympäristöä ruokailujen ja rapsutusten välillä, mutta pikkuhiljaa se muutti sieltä sohvan päälle, kun oli tottunut uuteen asuinpaikkaansa. Nyt Urkki on jo valinnut lempimakuupaikakseen sängyn, koska tykkää olla ihmisten seurassa yölläkin, se makoilee jalkopäässä rauhallisesti koko yön.

Urkki on rauhallinen ja mukava kissa, joka nauttii rapsutuksista ja silityksistä. Se kierähtelee selällään lattialla ja leipoo ilmassa tassuillaan, kun saa huomiota. Urkki tulee ja tapittaa hoitajaa vetoavasti silmiin ja maukaisee pehmeästi, kun haistaa, että herkkuja saattaa olla tiedossa. Urkille maistuu hyvin sekä kuivanaksut että märkäruoka.

Urkki on löytynyt Sastamalasta tammikuun puolivälissä ja siirtyi kotihoitoon vietettyään ensin lakisääteiset 15 vuorokautta löytöeläintalolla.

Urkin hampaat ovat vaurioituneet ilmeisesti jonkin tapaturman johdosta ja se on menossa hammasremonttiin jotta Urkille saadaan entistä ehompi purukalusto. Urkista tehtiin yhdistyksen kummikissa, sillä sen hoitoon kuluu hieman enemmän varoja. Urkin kuulumisia ja kuvia voit seurata yhdistyksen foorumilla.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan (tiedot sivun alalaidassa). Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.