Ulla (nyk. Elli)
Lisätty sivulle: 2011-03-28
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

Elli oli pieni enkeli jo eläessään,tuodessaan iloa ja hellyyttä kahdelle perheelle ja niin monelle ihmiselle ympärillämme. Suruksemme Elli lähti enkeliksi liian nuorena syövän takia, mutta pysyy sydämissämme aina.
***
5.3.2014 Ulla sai uuden kodin Vaasasta.
Kuulumisia kodista:
25.3.2014 Merenrannalla ollaan melkein päivittäin käyty kävelemässä, menee kivat kävelytiet ja päästään pakoon autojen ääniä, vaikkei Elli kyllä niistä ole mitään piitannut. Elli on jo oppinut, että minkä mutkan takana on lintujen ja oravien ruokintapaikat, niitä olisi kiva jahdata, jos vaan emäntä antaisi!! :) Ja kyllähän merivettä piti maistaakin, pitäähän sekin tietää miltä suolainen merivesi maistuu, kun kerran vaasalaiseksi on ryhdytty :)
Mun tyttö on niin ihastunut Elliin, että saan melkein kilpailla Ellin ulkoilutuksista. On niin kiva, Elli tuo iloa koko meidän perheelle, myös näille mun aikuisille lapsille :)
Kuvassa, missä näkyy punaista ulkorakennusta, ollaan mökillä käymässä ja kovin tuntui Elli siellä viihtyvän. Kierteli pihapiiriä ja näytti tekevän tarkistusta. Minusta tuntuu, että Elli osaa oikein poseerata :) ja on tosi hauska, kun ostin tuollaisen “jäniksen raadon” Ellille (se on tuossa yhdessä kuvassa), niin kun kysyy Elliltä “missä sun jänis on?” Elli ymmärtää ja hakee sen heti jostain :D Kyllä Elli on vaan hieno koiruus! T: Elli ja Kirsi
***
Leikattu narttukoira, noin 3 v.
15.2.2014 Otimme Rekkujen kautta Elli koiran kesäkuun 2011 alussa. Nyt joudumme luopumaan Ellistä, koska perheessämme on todettu eläinallergia. Asia on meille hyvin raskas, mutta emme voi nyt muutakaan. Elli on kiltti, mutta arka. On ollut aina. Elli on steriloitu ja rokotukset ovat kunnossa. Elli on tottunut lapsiin ja kissoihin. Joku saa Ellistä hienon perheenjäsenen.
Elli on siis elänyt maalla eli jos maalle pääsisi. Elli on kiltti ja ihmisystävällinen. Joku voi pitää arkuutta huonona puolena, ja joskus innostuessaan saattaa lirauttaa pikku pissat. Elli on mielestäni kaikenkaikkiaan maailman paras koira.
Elli asuu Munakassa, lähellä Seinäjokea.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus 100 euroa.
***
6/2011 Ulla (nyk. Elli) sai kodin Munakasta
***
Kuulumisia kodista:
10.2.2012 Elli täytti yhden vuoden 30. tammikuuta, ja kuten tuosta kuvasta voi nähdä, hänestä on kasvanut kaunis koiraneiti. Painoa on 18,6 kg ja säkäkorkeus on noin 55 cm. Elli steriloitiin puolivuotiaana ja kaikki meni hyvin. Itse leikkaus ei ole vaikuttanut Elliin muuten kuin että ruokahalu on kasvanut, syö mitä vain ja koska vaan ja vaikka miten paljon. Siksi tarkkailemme ruokailua hyvin tarkkaan, ettei ylipainoa pääse tulemaan.
Elli on varmasti maailman ihanin koira. Rakastaa ihan kaikkia ihmisiä eikä tee pahaa kärpäsellekään. Elli on aina iloinen, rakastaa olla ulkona ja palloleikit ovat ihan ykkösjuttu. Elli tulee luo kutsuttaessa, istuu, antaa tassua ja menee maahan. Kynnetkin antaa leikata ongelmitta. Pesu ei ole suosikkijuttuja, mutta antaa senkin tehdä. Ellin paras kaveri on vanhempieni havannankoira Mimmi. :)
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Elli on meille kovin rakas, ihanan koiran olemme saaneet. HUOM! Olisi kiva kuulla Ellin sisarusten kuulumisia. Minulle voi kirjoittaa sähköpostiin mansikka(at)surfnet.fi
7.7.2011 Elli on nyt asustellut meillä nelisen viikkoa ja kaikki on sujunut hyvin. Alussa Elli oli melko arka, säikkyi ääniä (joita lapsiperheessä riittää), mutta ihan parissa päivässä hän reipastui ja otti paikkansa laumassa. Asumme maalla ja Elli rakastaa juoksennella isolla pihallamme ja tutkia paikkoja. On jo saanut yhden linnunkin kiinni!!! Myös palloleikit ovat mieleisiä, Elli ottaa huimia hyppykoppeja. Elli oppii hyvin uusia asioita, tykkää ihan kaikista ihmisistä, on kaiken kaikkiaan valloittava koira. Meidän jengi on nyt täysi, Elli oli se puuttuva pala.
Ruoka maistuu, hyvin ja paljon. :) Jännityksellä odotamme, miten iso hänestä
tuleekaan, säkää on jo nyt yli 40cm ja Elli on 5kk vanha. Elli menee Rekkujen suositusten mukaan steriloitavaksi.
***
Narttupentu
28.3.2011 Ulla on Unnan pentu, joka odottaa kotia Raplamaalla. Unnan pennut ovat syntyneet 30.1.2011. Pennut tottuvat hoitopaikassa toisiin koiriin sekä lapsiin. Pennut ovat valmiit uuteen kotiin toukokuun lopussa.
Pentujen emo Unna. Isästä ei ole tietoa. Pennuista kasvanee keskikokoisia.
Huom! Kyselyt Unnan pennuista puhelimitse, kiitos!
Kulukorvaus koiranpennusta on 200 euroa. Kulukorvaus sisältää EU-passin, rokotukset, tunnistemikrosirun, loishäädöt ja Traces-kirjauksen. Uusi omistaja hakee koiran Tallinnasta yhdistyksen avustuksella.






