Tolli (nyk. Marski)
Lisätty sivulle: 2012-11-12
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

Hän on sinun, uskollinen ja aito,
viimeiseen sydämenlyöntiinsä asti.
***
30.12.2012 Tolli sai kodin Somerniemeltä.
***
Kuulumisia kodista:
28.2.2013 Marski, paremmin tunnettu nimellä Tolli on kuntoutunut erinomaisesti. Vielä, arvioituun ikään sekä lähtökohtiin nähden, odotan hieman energiatason nousua, mutta hienosti on kaveri pysynyt nuoremman mukana leikeissä. Vatsa ongelmia esiintyy aina vähän väliä, mutta nyt viime kerrat vatsan ollessa kuralla, oli myös nuoremmalla. Ruoka on kuitenkin maistunut hyvin molemmille. Paljon on opeteltu peruskäytöstapoja ja ruokakupilla odottaminen sujui heti seuraavasta päivästä eteenpäin. Marski kävelee hienosti hihnassa, oltiin sitten kaupungin keskustassa tai maalla hiekkatien varrella.
Marski on luonteeltaan erittäin päättäväinen, rauhallinen ja hellyydenkipeä. Paljonkin jo elämää nähneenä ei koe suurta tarvetta kontaktinotolle ellei itse sitä halua. Jos jäljestämisen energian ja innokkuuden saisi kanavoitua oikein, tulisi Marskista varmasti upea jälkikoira. Ongelmana vain on ollut se, että jäljen päässä odottava asia on liian kiinnostava, jotta ehtisi keskenkaiken pysähtymään ja ottamaan ohjeita ohjaajalta vastaan. Marski onkin saanut jäljestää omatoimisesti pihalla pyörivien kissojen jälkiä, uppoutuen välillä pitkäksikin aikaa jälkien ihmeelliseen maailmaan :) Kissat ja Marski eivät pidä toisistaan ja Marski onkin pitänyt kurissa kulkukissojen populaation paremmin kuin yksikään aikaisempi kaveri meidän pihoilla.
Huomion eteen poika tekee kaikkensa, oli se sitten perheen nuoremman nartun sohvalta alastyöntämistä komealla kropallaan tai väkisin änkeämistä syliin, kainaloon tai jalkopäähän kovan piipityksen kera. Tämän johdosta rotuina on ehdottomasti ainakin saksanpaimenkoiraa :) Lievää varautuneisuutta oli huomattavissa ensimmäisten päivien aikana, kun luottamussuhde ei ollut vielä meidän välille ehtinyt kehittymään ja ensimmäinen vieras tuli kylään. Haukkui nuorempansa kanssa vieraan pystyyn (niinkuin meillä on tapana) ja tämän jälkeen oli kuin häntä ei olisikaan. Vahtii ja ilmoittaa asioista haukkumalla, kuitenkin niin että vieraiden tai vaikkapa varkaidenkin kohdalla toivottaisi ne tervetulleiksi, ehkäpä näyttäisi myös mistä perheen korut löytyvät. Nuorempi narttu kuuluu samaan kastiin ja tämä parivaljakko onkin sellainen majakka ja perävaunu, että nauraa saa välillä kippurassa. Tulevat toimeen kuin olisivat aina tunteneet toisensa.
Ensimmäiset yöt olivat Marskille raskaita, tuntui kuin se pelkäisi koko ajan joutuvansa lähtemään, kävellen edestakaisin, piipittäessään ja tehden useammat tarpeet sisälle. Merkkailu oli aika kovaa ensimmäisten päivien ajan, välillä enemmän, välillä vähemmän. Tosin talossa on varmasti ollut enemmän hajuja kuin laki sallii. Tämä loppui kyllä vaikka ei kertaakaan itseteossa saatu poikaa kiinni. Kahden päivän päästä tuli jopa vaihe, ettei poika yhteen päivään uskaltanut lähteä ulos ollenkaan. Katsoi ovelta pakkasen paukkuessa ulkona ja nartun odottaessa uutta kaveriaan hänen seurakseen. Rohkaisulla ja päättäväisellä mielellä vaihe menikin päivän aikana ohi. Marskista on tullut utelias herrasmies, joka haluaa olla kaikessa tekemisessä mukana. Autohäkkikään ei pelottele tai tunnu epämukavalta, toisin kuin monilla muilla rescue koirilla olen saanut kotihoitajana toimiessani huomata. Useasti Marski onkin perille päästyämme nukahtanut tai vähintäänkin pilkkii puoli horroksessa silmäluomien painaessa usean kilon :) Narttumme on innostunut kelkkailusta ja vetämisestä, jota kokeilimme Marskin kanssa kelkan rungolla, joka ei paina. Vetämisestä ei innostunut ollenkaan, katsoi tyhmänä ja varmasti ajatteli että hän on elämänsä aikana saanut raahata kaksijalkaisia ihan kyllikseen perässä, nopeasti menikin peppu maahan ja haaveileminen alkoi. On se kyllä sellainen viilipytty, josta on narttukin ottanut jo mallia. Mihinkäs heillä enää kiire olisi, valmiissa maailmassa :)
Ei pode eroahdistusta vaikka välillä täysin yksin jäädessään, antaakin muutaman äänimerkin, luultavimmin käskiessään meitä palaamaan. Hetken päästä äänet loppuvat ja kotiin tullessamme vaikuttaa juuri heränneeltä ja antaakin raikuvat tervetulo toivotukset, rauhoittuen hyvin nopeasti ja tarkistaessaan mitä hajuja meihin on tullut. Fiksu kaveri, joka opettaa nartullemme miten saada elämästä kaikki mahdollinen irti. Kotipihamme on aidattu, ei todellakaan katseenkestävillä eikä Marskin tullessa taloon, edes nähtävästi Marskin kestävillä aidoilla :) Marski onkin jokusen kerran päättänyt lähteä moikkaamaan lähinaapureitamme ja on yleensä pysytellytkin aivan pihamme tuntumassa. Narttumme jää ihmeissään katselemaan omalle pihalle kuin kysyäkseen “miksi toi saa, mut mä en”. Kevään pehmentäessä maata, olisi tarkoitus parantaa aidat vaikka tällä hetkellä Marskin viime kerrasta onkin jo tovi. Missään vaiheessa ei Marskilla ole tarvetta ollut päästä pois pihaltamme, liekö kissojen jäljet vain johtaneet aidan toiselle puolelle, jolloin se jäljen päässä oleva asia on vienyt voiton. aina on tullut takaisin kotiin ja yleensä matka onkin päättynyt takan lämpöön, nartun viereen nukkumaan ja haaveilemaan. Tällä hetkellä Marski vaikuttaa erittäin onnelliselta ja turkki on mitä parhaimmassa kunnossa. Painoa löytyy nyt reilusti yli 40kg ja säkää pojalla on n.74 cm. Ei siitä tottelevaisuus valiota tule, mutta Marski onkin saanut olla oma itsensä, joka sopii laumaamme juuri sellaisena kuin hän on. Marski <3
Kevättä odotellessa, terveiset Marskilta ja Taralta
***
Uroskoira, noin 4v. kotihoidossa Suomessa.
22.12.2012 Ensikuulumisia kotihoidosta: Tolli on ollut hoitopaikassa vasta 2 päivää, mutta käyttäytynyt siellä jo yllättävän rauhallisesti. Pärnun löytöeläintarhalla ollessaan Tolli oli erittäin levoton, stressaantunut sekä ahdistunut, mutta pääsy “kotioloihin” on rauhoittanut välittömästi Tollin mieltä :)
Tolli vaikuttaa tasapainoiselta koiralta ja se tulee erinomaisesti toimeen narttukoirien kanssa. Tolli on edelleen liian laihassa kunnossa, mutta kunhan poika tuosta vielä kuntoutuu, tulee se olemaan erittäin näyttävä ilmestys. Säkäkorkeutta kun pojalla on arviolta noin 70 senttimetriä tai hiukan jopa enemmän :)
Tolliin voi mennä tutustumaan sopimuksen mukaan sen hoitopaikkaan Siuntioon.
20.12.2012 Tolli siirtyi Pärnusta Suomeen kotihoitoon.
3.12.2012 Lisätty muutama uusi kuva.
21.11.2012 Tolli on kovin stressaantunut tarhalla ja sen kodin löytymisellä on kiire. Tollin takapuolen seudulla olevat nestepatit on tutkittu, ja ne johtuvat eläinlääkärin mukaan Tollin laihuudesta sekä kovasta istumisesta.
12.11.2012 Tollin edellinen koti on tiedossa. Tolli jää kuitenkin tarhalle etsimään uuttta kotia, sillä perheellä ei ollut varaa ruokkia koiraansa. Tolli onkin aivan liian laihassa kunnossa. Tolli on sosiaalinen, avoin ja kaikinpuolin mahtava kaveri. Se tuntuu tulevan hyvin juttuun toisten koirien kanssa, ja myös lapsiin poika on tottunut entisessä kodissaan.
Tolli on kuitenkin erittäin stressaantunut tarhalle joutumisesta, ja se on tuhonnut koppia ahdistuksissaan. Tolli on tällä hetkellä muutenkin kovin levoton. Lähtiessämme lenkille se pyrkii sisään tarhan toimistoon. Tolli tuntuu kovasti kaipaavan takaisin kotiinsa, ja sen surumielinen ilme on ahdistavaa katsottavaa. Tollia ei kuitenkaan missään nimessä tule ottaa säälistä. Tulevan kodin on syytä varautua mahdolliseen eroahdistukseen, ja oltava valmis tekemään töitä yksinolo-ongelman voittamiseksi.
Tollilla on takapuolen seudulla suurehkot patit joista on nyt otettu näytteet. Tuloksista tulee tietoa vastausten saapuessa.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa.






