Tinky
Lisätty sivulle: 2007-01-03
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

Tällä tytöllä riitti luonnetta, niin iloinen ja energinen viimeisiin päiviin asti. Tälle tytölle olisi vielä suonut muutaman elinvuoden lisää, lähti aivan liian aikaisin, Tinkyllä oli kasvain päässä.
Kiitos ihanasta koirasta.
***
11/2006 Tinky sai uuden kodin
***
Narttu, kotihoidossa Mäntsälässä
23.10.2006 Tinky etsii uutta kotia.
Tinkyn kuulumisia hoitopaikasta: Tinky on todella hurmaava otus, kuvat eivät tee sille oikeutta. Sen on noin 40-45 cm korkea, rakenteeltaan hieman whippetmäinen villikko. Kasvoistaan Tinky muistuttaa hieman beaglea, sillä on isot ruskeat silmät ja pienet luppakorvat. Itse asiassa Tinky on kuin minikokoinen rhodesiankoira hieman enemmän hiekkaan vivahtavalla turkilla. Sillä on suunnattoman ilmeikkäät kasvot ja oppivainen mieli.
Tämä luontainen agilitymestari ja kiitolaukkaaja pystyy hyppäämään lähes kasvojen korkeudelle kaikki neljä jalkaa ilmassa, sen koko olemus on yhtä liikunnan riemua ja elämäniloa! Tinky on todellakin vilkas. Se tarvitsee liikuntaa ja rauhoittumista sopivassa määrin, liialla aktivoinnilta tästä koirasta tulee liian levoton.
Tinky on ehdottomasti perhekoira. Sille ei ole hyväksi olla montaa tuntia päivässä yksin. Ihan pienten lasten perheeseen Tinky ei ehkä sovi, se on niin vilkas että kaahailee juostessaan myös vahingossa ihmisiä päin. Kouluikäiset lapset olisivat varmasti Tinkylle ok. Tinkyn perheessä voisi olla leikkisä, ehkä Tinkyä hieman isompi uroskoira, liian rauhalliselta kaverilta saattaisi mennä hermot Tinkyn pentumaisen käytöksen kanssa. Tinkyn omistajalta vaaditaan huumorintajua ja leikkisää mieltä, kasassa olevat matot ja muut vilkkauden ilmentymät ei saisi aiheuttaa sydämentykytyksiä ja ärtymystä. Tinkyn kanssa saa todellakin nauraa, se on suunnattoman hauska pakkaus, mutta ei tosiaankaan sovi sellaiseen kotiin, jossa paikkojen pitää olla aina tiptopjärjestyksessä ja jossa on paljon helposti särkyvää tavaraa matalalla.
Tinky luovutetaan siis vain koirien ja lasten kestävään kotiin, mieluiten omakoti – tai rivitaloon ja riittävän rauhalliseen ympäristöön. Aivan kaupungin keskusta-alueelle tätä koiraa ei voi luovuttaa. Jos koiraa pidetään esim omalla pihalla vapaana, aidan pitää olla riittävän korkea pitääkseen tämän hyppymestarin oman pihan puolella. Tinky on steriloitu vastikään.
***
3/2006 Tinky sai kodin Aurasta.
***
Narttupentu, noin 4-5kk
25.2.2006 kuulumisia hoitokodista: Tinky on nyt viikon ollut luonamme kotihoidossa. Luonteelta pikku neiti on ihmisrakas ja hyvin energinen paketti. Suosittelen sellaiseen kotiin, jossa olisi nuorehko koira leikkikaverina ja/tai harrastavaan kotiin. Tinky on hyvin ketterä joten sopisi vaikka agilityyn. Syö normaalisti, antaa pienen “keskustelun” jälkeen katsoa hampaat, korvat ja kynsiäkin saa katsella ( ei ole tarvinnut vielä ainankaan leikata ). Ulkoilussa on eräs pienoinen ongelma, kun taluttimena on flexi niin tyttö kulkee kuin unelma, mutta kun laittaa tavallisen hihnan niin ei kävelystä tule mitään. Hän puree ja repii hihnaa ja kun siitä kieltää niin tytöstä tulee aran oloinen, joka viittaisi siihen että on joskus lyöty hihnalla.
Alussa tyttö ei millään meinannut rauhoittua nukkumaan, mutta nyt on oppinut senkin että päivälläkin nukutaan. Lempipaikka jossa hän nukkuu on sohva. Yöt on nukuttu mieheni ja minun välissä. On oppinut myös “istu” käskyn sekä “ei”, mutta vielä hänen kanssa on tehtävä töitä. Hyvä koira hän on. Ei ole ainankaan meillä haukku herkkä, mutta tarvittaessa ilmoittaa kyllä jos jotain outo tapahtuu ympärillä tai jos omat koirat haukkuu. Ei pelkää autoja. Pitää lapsista eikä ole ainankaan meillä osoittanut mitään merkkejä häkki eläinten jahtaamisesta. Kissat ovat kivoja kun juoksevat karkuun, mutta ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa kissoille. En ole ainankaan vielä huomannut mitään merkkejä eroahdistuksesta, mutta siihen voi tietenkin vaikuttaa se että oma nuorin koiramme on saman ikäinen. Tinky painaa nyt 19 kg ja on n. 54 cm korkea. Hänessä voisi olla bokseria. Uskoakseni hänestä tulee noin bokserin korkuinen. Tinky on hyvin ilmeikäs koira. -SOnja-
21.1.2006 Kuulumiset kotihoidosta: Tinky on Sandran lähdön jälken aikuistunut paljon ja muuttunut rauhallisemmaksi. Käy Piretin 2 koiran kanssa isoilla lenkeillä ja on tottunut juoksemaan pihalla. Se on alkanut tottua kieltämiseen ja osaa kunnolla leikkiä yksinään. Muuten on kuin pentu, aina juoksee ja riehuu ympäri ja pomppii ja on riemussaan jos näkee tuttuja ihmisiä. Uudella omistajalla pitäisi olla kokemuksia dobereista ta isoista koirista, Tinky on katselee koko ajan rajoja mihin saakka hän voi mennä kenenkin kanssa. Mutta hoitokodin omat koirat ovat laittaneet Tinkyn hyvin paikoilleen ja joka koira tietää mihin hän kuuluu.- Kaire-
Tinkyn kuulumisia hoitokodista 4.1.2006: Tinky on hyvin kotiutunut ja tuntee olon turvalliseksi. Hän on monelle ihmiselle varmasti liian vauhdikas koira, mutta itse pidän juuri tällaisista koirista. Tinky aloittaa leikit ja juoksemisen, On aina ovella ottamassa vastaan tulijoita. Tinkyn leikki on hyvin vauhdikasta ja joskus voi olla, että Sandra tuntee olonsa ahdistetuksi, mutta kyllä ne tulevat hyvin toimeen. Tinky on se joka löyta aina asiat, mitä ei saisi tehdä ja purra ja on “liideri”. Tinky tarvitsee aivo-työta, että väsyisi kunnolla. Fyysisesti on Tinky on hyvässä kunnossa, että joskus voi mietimme, että hänella on vara-batterit, milla hän juoksee kun kaikki toiset on jo väsyneet, sillä (aivo työlla) säästyvat tuhotut esinet ja asiat. Lisaksi on Tinky hyvin vahva (dobberia voi olla), hihnassa Tinky ei vielä osaa kävellä kovin hyvin. Huomenna saa Tinky tuplarokotuksen ja on valmis lähtemään uuteen kotiin.
17.12.2005 kävimme Tinkyn kanssa lenkillä ja meno oli hurjaa;) Tinky ei vielä oikein osaa kävellä hihnassa, hän olisi mieluummin leikkinyt kanssani vedetään hihnaa -leikkiä. Tinky on todella eloisa tyttönen, hän muistuttaa minikokoista vinttikoiraa. Tinky olisi täydellinen agilityradalle -todennäköisesti hän olisi radan nopein koira. Tinky ilostui kovasti, kun hänen häkkiään lähestyi ja hän sai huomiota. Häntä heilui ja tyttö tärisi innostuksesta. Tinky ei sovi sohvaperunaksi, vaan aktiiviseen ja liikunnalliseen kotiin. Liitteenä kuva, jonka hänestä otimme ulkona.
14.12.2005 Tinky- 4-6 kk narttupentu. Tuotu kodista, oli liian eläväinen omistajaille ja tuotiin tarhalle. Hauskannäkoinen ja korkeat jalat, luppakorvat. Ihmisystävällinen, eikä hänessa ole arka. Häntä on komenneltu, siksi että jos sanoa hänelle “tasa”, istuu kuitenkin , korvat pään lähellä pelätessan vähan. -Kaire-






