Tiitu
Lisätty sivulle: 2011-03-23
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

Surukseni joudun ilmoittamaan, että rakas Tiitu-kissani nukkui ikiuneen kesällä.
Kissa vietti pääosin sisäkissan elämää mutta halu vapauteen oli koko ajan kova ja aina sai olla tarkkana ovien ja ikkunoiden kanssa ja usein kissa pinkoi pakoon heti tilaisuuden tullen.
Ja nyt viimeisen kerran.
Tiitu kulta menehtyi onnettomuuden seurauksena.
Me ikävöitiin sinua kovin, eikä tahdottu uskoa, että olit poissa vaikka omin käsin sinut haudattiin. Missä sinä olet, minne sinä olet nyt mennyt, kun et voi olla enää täällä meidän kanssa, kiltti kaunis kissani?
Sitten minä näin sinusta unta..
Kuljen kotiin iltahämärissä. Oudolla matkallani lähestyn synkkää metsää ja voi; ahdistaa, kun tiedän, että minun on kuljettava sen läpi. Metsän reunassa sinä kuitenkin istut ja odotat minua. Miten iloinen minä olen ja miten iloinen sinä olet, kun tiedät, että lähdemme yhdessä pimeään metsään.
Eikä se ollutkaan lainkaan pelottava metsä. Se on öinen kaunis metsä ja sinä pyrähtelet edes takaisin kissamaisia tapojasi toteuttaen ympärilläni. Se on vain sinulle seikkailu ja huomaan, että olet omassa elementissäsi, höpsöni.
Metsä viimein päättyy ja sinä pysähdyt. Haluan niin kovin, että tulet minun kanssani kotiin.
Mutta enää sinä et voi seurata minua, sillä sinun on jäätävä. Jotenkin tiedän, että kuulut nyt tänne.
Sinne sinä siis jäit ja minä jatkoin kotiin yksin.
Heräsin ja oli kovin paha olla, kovin ikävä.
Ne sanoo, että suru teettää kaikenlaista, että kaikki on psykologiaa, unet varsinkin… Mutta ymmärränhän minä sen, että kissojen taivas on varmasti sellainen hämärä ja salaperäinen öinen metsä, kaikkine jännittävine äänineen ja piilopaikkoineen. Siellä sinä olet varmasti onnellinen nyt, kun sinne eläessäsikin aina tahdoit.
Tulethan tervehtimään minua taas rakas Tiituni.
***
29.2.2012 Tiitu sai kodin kotihoitopaikastaan.
***
Kuulumisia kodista:
8.3.2012 Ajattelin lisätä kissan kuulumisia vaikka kohta jo vuoden päivät Tiitu onkin karvojaan varistanut asuntoomme ja tietty sydämiin. Ensimmäiset 2 päivää kissa vietti murisevana silmäparina sängyn alla ja sieltä viimein uskaltauduttuaan tutkimaan paikkoja, oli edelleen niin stressaantunut, että puri kirjaimellisesti ruokkivaa kättä. Eipä tyttö ollut ehtinyt juurikaan kotiutua 1,5 viikossa, kun poikani epähuomiossa oli unohtanut ikkunan auki ja sitä kautta katosi myös kissa. Neljän päivän etsintä- ja soitteluyritysten jälkeen rankkuri soitti ja osasi opastaa kissan jäljille. :) Tiitu oli löytynyt runsaan kilometrin päästä puunlatvasta, mistä VPK oli kissan käynyt nappaamassa talteen. Sivullisten mukaan kissa oli ollut puussa 2 vuorokautta eikä uskaltanut tulla alas. Tiputuksen kautta kotiin ja voi veljet, miten kissan luonne muuttui tämän seikkailun jälkeen. :) Tiitu kiersi kerran hoitokodin nurkkaukset ja lössähti sitten olohuoneen matolle kuin todeten, että pascali reissu, mutta tulipa tehtyä.
Loisto persoona. Hyvin ihmisrakas kissa, ja lukee ihmisiksi jopa alle kolmivuotiaat, kun taas vanhemmalla kissallani ikärajana on 15 vuotta täyttäneet. Leluhiiriä kissa rakastaa eniten ja niitä jopa noudetaan. Harmittaa vieläkin, etten älynnyt napata kuvaa kissasta kun ensikerran ostin lelupakkauksen hiirineen. Nämä aarteet Tiitu sulloi suuhunsa kaikki kerralla ja ravasi pullaposkisen hamsterin tavoin matalasti muristen ympäri asuntoani. Reaktio ei ole tosin toistunut enää mutta hiiret ovat Tiitun mielestä parhaita ikinä. Vessan kiinni mennyt ovi osataan avata kahvaan hyppäämällä.
Rupla kissan kanssa pientä “kahnausta” silloin tällöin. Vanhempi Rupla-kissani on nyt vasta osoittanut mustasukkaisuuden merkkejä, esim. ruoka on oltava tismalleen samaan aikaan molempien nenän edessä tai puolentunnin sisällä Tiitu nököttää lipaston päällä kulmat kurtussa Ruplaa mulkoillen: “Mitä MINÄ muka olen sinulle tehnyt?!”. Tiitu osoittaa myös herkästi mieltään. Jos palvelija ei ole muistanut välittömästi poistaa kakkakikkareita hiekkakipasta tai ole etsinyt kaikkia 20 leluhiirtä esille ennen töihin lähtöä, terveiset yleensä löytää aamutossuista.
Tämä kissa tarvitsee paljon aktivointia mutta ei välttämättä toisen kissan toimesta. Toisinaan Rupla antaa Tiitun nukkua vieressään, hajorakoa kunnioittaen tietenkin. Iltaisin Tiitusta saa hyvää telkkariseuraa. Vaikka ei ihan syliin asti kiipeäkkään, niin vieressä istutaan ja kehrätään ja lopuksi kyljessä kiinni nukkuen ja kehräten. Tiitusta kuoriutui tämän vuoden aikana hirvittävän kiva kissa, ja luopuminen uuteen kotiin alkoi jo arveluttaa parin kuukauden kuluttua kotiutumisesta. Näillä sanoilla: “Jääkööt tänne.”
***
11.5.2011 Tiitu siirtyi Rekku Rescue ry:lle Poriin uutta kotia etsimään.
23.3.2011 Tiitu etsii uutta kotia elämäntilanteen muuttumisen vuoksi. Tiitu on n. 4-vuotias leikattu tyttökissa. Tiitu on ystävällinen ja kiltti kotikissa.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.






