Tiina1 (nyk. Tiia)

22.8.2006 Tiiasta tuli enkeli

Tiia autettiin ikiuneen tänä keväänä, kun Tiian voimat ehtyivät ja Tiia tuli kivuliaaksi. Jäämme kaipaamaan Tiiaa hirveästi. Olemme kuitenkin onnellisia näistä kolmesta vuodesta, jotka saimme pitää Tiian luonamme.

***

1.2.2003 Tiia muutti omaan kotiin

***

Kuulumisia kodista:

Meillä on mennyt Tiian kanssa erinomaisesti. Pientä kroonista keuhkoputkentulehdusta on ollut ja todettiin myös autoimmuuni hemolyyttinen anemia, johon pientä kortisonilääkitystä joutuu syömään. Muuten voidaan paksusti. Mitään muuta ongelmaa Tiian kanssa ei ole ollut, on todella ihana koira ja sopeutunut hyvin kotiimme. Olemme todella onnellisia, että Tiia tuli meille ja Tiiakin vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä. terv Kirsi-Maria

Tiia tuli meille helmikuun ensimmäisenä päivänä, lauantaina. Tiia oli viettänyt viikon Suomessa Maaret-hoitajan luona, koska ensimmäinen ottaja oli perunut viime metreillä. Tiia päätettiin kuitenkin tuoda Suomeen. Tarhalla Tiia oli ollut kuukauden verran.

Tiian aiemmista vaiheista meillä ei ole mitään tietoa. Tiia tuli käymään meillä siis tuolloin helmikuun ensimmäisenä ja saman tien jäi meille. Olimme täysin myytyjä! Tiia oli heti tutustumassa uusiin ihmisiin, eikä ujostellut. Ei tullut mieleenkään pelätä Tiiaa, kuten edellistä koiraa olin pelännyt. Tiia vaikutti heti niin kiltiltä ja hellyydenkipeältä koiralta, että voi! Koko ajan aluksi odotimme, että jotain ongelmaa ilmaantuu. Näin ei kuitenkaan käynyt, ulkoilut sujuivat loistavasti ja kotona yksin olokin meni ilman tuhoja tai vahinkoja. Ei hypitty sohville eikä muutenkaan oltu villejä. Vieraille koirille ulkona kyllä rähistiin, mutta ei kuitenkaan niin, että taluttajalla olisi vaikeuksia hallita Tiiaa. Kaikesta päätellen Tiiaa oli pidetty aiemmin kovassa kurissa. Isäni sanoi, että Tiia vaikutti “lyttyyn lyödyltä”. Meidän molempien vanhemmat ihastuivat myös Tiiaan ikihyviksi ja sanoivat ottavansa mielellään tarvittaessa hoitoon.

Juoksevista jaloista tai “jalkapallosta” leluilla Tiia ei pitänyt, mahdollisia huonoja kokemuksia? Potkimista? Ensimmäinen käynti eläinlääkärillä oli pian Tiian tulon jälkeen, tulehtuneet korvat piti tarkistaa ja muutenkin halusimme tsekata Tiian kunnon. Tiia oli hyvin kiltisti ja vähän aristellessaan hautasi päänsä syliini. Eläinlääkäri kehui kovasti Tiiaa ja minä olin onnellinen meidän hyvätapaisesta neidistämme. Toisen kerran kävimme eläinlääkärillä, kun löysin Tiian kaulalta kookkaan patin ja pari pienempää pattia raajoista. Olimme myös kiinnittäneet huomiota ajoittaiseen yskimiseen/yökkäämiseen. Patteja tutkittaessa tämä toinen eläinlääkäri kysyi Tiian iästä (silloin arvioitu 6 vuotta), että oliko se varma. Sanoimme, ettei ollut. Ikäväksemme eläinlääkäri sanoi Tiian olevan todennäköisemmin noin 10-vuotias. Pienemmät patit olivat lipoomia, yskä todennäköisesti vanhan koiran kroonista keuhkoputkentulehdusta tai äänihuulten jäykistymisestä johtuvaa, silmätkin olivat jo samentuneet ja hampaat kuluneet siihen malliin, että pidempi taival Tiialla takanaan tuntui olleen. Kaulan patista otettiin näyte, mutta siihen ei saatu soluja diagnoosia varten. Patti on sen verran hankalassa paikassa, että eläinlääkäri suositteli seurantaa. Siten nähtäisiin kasvaako patti ja tarvitseeko se leikata. Patin laadusta ei myöskään voitu sanoa mitään, toivomme tietenkin, että se on hyvänlaatuinen.

Tämä on pieni murhe muuten onnellisessa tarinassa, mutta mistään hinnasta emme Tiiasta luovu, vaan hän saa viettää meillä leppoisia eläkepäiviä. Nyttemmin Tiia on sopeutunut täysin elelemään kanssamme ja mikäs on ollessa, kun on huomion keskipiste ja lellittelun kohde. Hemmottelemme kuulemma koiran pilalle? Mutta saahan sitä vanhusta hemmotellakin, ei sen tarvitse missään isommassa kurissa olla, kunhan perustottelevaisuus pelaa ja se kyllä pelaa. Muuten olemme antaneet kyytiä kyllä “säännöille”, Tiia saa olla sohvalla kanssamme telkkaria katsomassa (nytkin lököttelee sohvalla isännän kanssa ammuntahiihtoa katsomassa), lepäilee kanssamme päivänokosilla sängyssä välissämme ja yleensä alkuyönkin (kunnes Tiialle tulee liian kuuma ja se hipsii lattialle nukkumaan). Pöydästä saa herkkupaloja (joskaan ei käskemällä, haukkumalla ei herkkupaloja heru, minkä Tiiakin hyvin on jo ymmärtänyt) ja ruuaksi se saa herkullista koiranmakkaraa joka aamu. Vähemmän herkullisia kuivamuonapapuja joutuu sitten illan mittaan rouskuttamaan. Piimä ja viili on suurta herkkua, samoin koiransuklaa ja muut koiranherkut.

Ulkona Tiia osaa käyttäytyä hyvin, ei tavallisesti vedä ollenkaan, vaan “kuuntelee” hihnan kireyttä ja sovittaa vauhdin sen mukaan. Tarpeetkin tehdään kiltisti penkan puolelle, kertaakaan emme ole Tiian nähneet jalkakäytävälle tarpeitaan tekevän. Haistelemaan pysähdytään aina, kun Tiia haluaa. Tapaamiset toisten koirien kanssakin menevät nykyään hyvin, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Yleensä Tiia haistelee muut koirat ja sitten kyllästyy (varsinkin pentuihin) ja on jo jatkamassa matkaa. Varsinkin isojen ja tummien koirien kanssa tulee usein haukkumista, niistä Tiia ei pidä ja ilmoittaa sen selvästi. Viimeksi pistettiin 2 vuotias iso musta narttu niin kovin järjestykseen koiratarhassa, että ihan hävetti, toinen kun halusi leikkiä.

Muutenkin Tiia on reipastunut, kun on tajunnut, ettei sille tehdä mitään pahaa. Kiltteys on edelleenkin säilynyt ja kyllä emäntää totellaan (isäntää vähän huonommin, se kun on enemmän leikkikaveri. Selvästikin Tiia on huomannut, kuka tässä perheessä on ”pomo”…hih…). Töihin aamulla lähtiessä Tiia ei enää vaivaudu edes ovelle tulemaan, kun tajuaa jäävänsä päiväksi yksin. Usein Tiia “makes the face” lähtiessämme, mikä tarkoittaa, että hän katselee meitä tuolla kaikille koirille niin ominaisella -pää kallellaan, korvat hörössä, kato kuin söpö mä oon, huomioi mut!!! ilmeellään, että ihan pahaa tekee jättää se yksin vaikka vaan muutamaksi tunniksi.

Ulkona Tiia tykkää käydä ja pääseekin 3 kertaa päivässä kävelylle. Lumikylvyt olivat talvella Tiian mielipuuhaa, samoin juoksupyrähdykset vapaana isännän ja emännän välillä. Muuten Tiia ei juurikaan perusta vapaana juoksemisesta, koiratarhassa ollessamme yksin Tiia pysyy näköetäisyydellä ja tulee usein varmistelemaan, että olemme edelleen paikalla. Panta on meillä vaihdettu valjaisiin yskäntaipumuksen ja patin takia ja Tiia tottelee ihan yhtä hyvin kuin pannankin kanssa.

Tiia on tuonut meille paljon iloa ja onnen hetkiä ja sisältöä elämäämme. Olemme todella onnellisia, että tämä kultainen neiti löysi tiensä meidän elämäämme ja aiomme tehdä parhaamme, että Tiian eläkepäivät ovat mahdollisimman leppoisat, rakkautta ja rapsutuksia täynnä ja että niitä on vielä paljon edessä! Hyvää jatkoa kaikille ja kiitokset vielä Rekku Rescuelle, että johdattivat meidät kolme yhteen! Kevättä odotellen, Tiia, Kirsi ja Goëry

***

Narttukoira, noin 6v.