Stjopa (nyk. Oiva)

Lisätty sivulle: 2009-06-19

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Stjopa (nyk. Oiva)
16.12.2010 Oivasta tuli koiraenkeli sairauden vuoksi.

***

19.7.2009 Stjopa sai kodin

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

16.9.2009 Oiva kävi trimmattavana ja herran ulkoinen olemus “hieman” muuttui ja snautserimaisuus tuli esiin. Hammaskiven poiston yhdessä eläinlääkäri löysi Oivalta vatsalta patin, jota tutki ultraäänellä ja röntgenillä. Diagnoosi oli, että pernassa on kasvainmuutosta. Pernanpoistoleikkauksessa osoittautui, että suurentunut sisäelin olikin maksa, jota ei voida leikata mutta patologiset koepalat otettiin. Niistä varmistui ettei kyseessä ole kasvain vaan polykystinen maksasairaus. Tämä on suhteellisen harvinainen koirilla, mutta toisaalta ei leviä ja eteminenkin on mahdollisesti niin hidasta ettei vaikuta elämänlaatuun. Tällä hetkellä Oiva on toipunut täysin leikkauksesta ja tikitkin on poistettu. Herrasta on tullut oikein äidinpoika ja innokas lenkkeilijä ja kaikki on tällä hetkellä hyvin

27.7.2009 Oivan (entiseltä nimeltään Stjopa) on reipas, mutta rauhallinen koiravanhus Virosta. Oivan haimme Tallinnasta 19.7. Ikäähän herralla on noin 8-9 vuotta, mutta käytös varsinkin ulkona on kuin pennuilla. Sisällä hillitymmin. :) Kissat ovat hyväksyneet uuden perheenjäsenen muutaman vuorokauden mököttämisen jälkeen. Pissoja tai kakkoja ei ole tullut sisälle kertaakaan eli oikein sisäsiisti on ja haukahtaakin on tarvinnut vain kerran toislle koirille, muuten suhteellisen hiljainen kaveri. Kaikkia ihmisiä kohtaan Oiva on erittäin ystävällinen ja silittää saisi vaikka loputtomiin. Toisille eläimille osaa pitää jöötä toisen liian kovaa touhottaessa tai ruokakipolle tullessa. Autossa matkustaminen sujuu kuin vanhalta tekijältä, välillä katseli maisemia ja välillä nukkui, eli taisimme saada oikein mukavan matkakumppaninkin. :) Minka ja Toni + karvakorvat

***

Uros, noin 8-9v.

22.6.2009 Stjopa on n.8-9 vuotias pienikokoinen, musta uros Valgan tarhalla. Stjopa on ystävällinen uros, säkä n. 30 cm. Turkki on tällä hetkellä ajeltu lyhyehköksi, koska oli tarhalle tuotaessa takussa. Turkki vaatii hoitoa ja trimmausta säännöllisesti. Stjopa on tuotu Valgan tarhalle 19.5.-09. Stjopa tulee toimeen kissojen kanssa. Ei uroskoiran kanssa samaan kotiin. Mieluimmin rauhalliseen “aikuiseen” kotiin. Lenkillä Stjopa käveli kauniisti ja sen kanssa oli helppo ottaa kontaktia. Häntä heilui onnellisesti ja meno oli kuin pennulla.

Stjopa luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi pojalla on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Uusi omistaja noutaa pojan tallinnasta.
Kulukorvaus 150 euroa.