Siru

Lisätty sivulle: 2007-11-13

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Siru
7/2010 Siru-kissasta tuli enkeli

“Kaunis, ihana Siru jouduttiin lopettamaan heinäkuun lopussa 2010. Vielä emme tiedä, mikä nopeasti edennyt hirveys vei Sirun niin heikkoon kuntoon. Oletettavaa on, että stressillä ja kovilla helteillä oli joka tapauksessa osansa, ja tekeekin mieli vielä pyytää kissaltamme anteeksi, ettemme osanneet sitä tarpeeksi varjella.

Siru oli mahtava kissa, jonka tulemme aina muistamaan. Vaikka moni asia pelotti Sirua, jaksoi hän urheasti aina yrittää, oli todella utelias ja kaikesta kiinnostunut. Mieleen tulee vaikkapa ”hidastettu kissa” (äärimmäisen hidas naapurin koiran kiertäminen aivan läheltä, jokaista raajaa venytellen) Sirun pyrkiessä demonstroimaan moiselle hirvitykselle, että todellakaan ei kyllä pelota ja todellakaan ei tässä ole mihinkään kiire.

Siru oli myös erinomainen verbaalinen lahjakkuus, emmekä taida toista samanlaista löytää. Natisevat vaatimukset, pentumaiset valitukset, pitkät saarnat, vienot pyynnöt, saalistusnaksutukset, muutamakin erilainen kehräysääni, turhautuneisuushuokaukset… kaikkea on ikävä.

Ja miten ikävä onkaan ikkunasta toiselle ja lopulta ovelle siirtyvää odotuskissaa – melkein aina vastassa (jos siis aikataulussa tuli kotiin).

Ja – vaikka puolueellista ja pinnallista onkin – mikä ihana ilmestys Siru olikaan, vaikka joku tavisraitapaidaksi saattaisikin kutsua.

Olimme kyllä ajatelleet nauttia Sirun seurasta vielä pari vuosikymmentä, mutta kiitollisia saamme nyt olla vain muutamasta vuodesta. V&S”

***

3.5.2008 Siru muutti omaan kotiin

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

6.9.2008 Siru on todella mukava raidallinen otus. Syliin ei (ainakaan vielä)suostu, muuten kyllä vaatii rapsutuksia ja silityksiä. Tulee nykyään aina öisin viereen nukkumaan, mutta muutamia pimeyden tunteja kissan pitää toki pyhittää pallojen, rautalankojen ja mahdollisten hämähäkkien metsästykselle. Nykyään Siru ei varsinaisesti ole ujo, uteliaisuus taitaa voittaa arkuuden lähes aina. Kuitenkin välillä se kieltämättä säikähtää todella pienestä, ja silloin saattaa käyttää kynsiään. Nuoren harmaapään koko ihanuutta ei tietysti voi sanoin kuvailla. Suuri kiitos Rekuille! S&S&V

***

Naaras, noin 8kk (maaliskuussa 2008), kotihoidossa Järvenpäässä

10.4.2008 Sirun hoitopaikkakämppis Impi pääsi jo omaan kotiin, mutta Siru kaipailee vielä omaan kotiin pääsyä.

26.3.2008 Lisätty uusia kuvia Sirulle. Sirulla olisi kiire löytää koti, sillä kotihoitajan elämäntilanne on muutostilassa ja onhan Siru jo muutenkin valmis lähtemään omaan kotiin elämään kissanelämää.

17.3.2008 Lisätty Sirusta uusia kuvia.

29.2.2008 Siru on odotellut sitä omaa kotia meillä jo pari kuukautta, samaan aikaan tulleet sisarukset ja kaverit lähtivät koteihinsa jo aikoja sitten. Sirun unelmakodissa olisi rauhallista. Ei pieniä lapsia eikä muutenkaan kovaa häslinkiä ja juoksentelua ympäriinsä, koska Siru pelästyy helposti äkkinäisiä liikkeitä. Muista kissoista Siru tykkää, ei ole hyökkäävä vaan hakee turvaa.

Ihmisiin Siru suhtautuu vielä varauksella vaikka kehitystä onkin tapahtunut kovasti. Siru on todella onnellinen, kun menen hoitohuoneeseen sitä katsomaan, kehrää ja puskee kaikkea ympärillään olevaa, nuuhkii kättä ja puskee varovasti sitäkin. Jos teen kädellä arvaamattoman liikkeen se joskus läppäsee tai näykkäsee (ei satu) pelästyksissään, tätä olen harjoituttanut kovasti ettei näin sovi tehdä, ja edistyttykin on. Eli haussa kärsivällinen oma ihminen, jolla jo hieman kissakokemusta!

17.1.2008 Siru on kaunis, vielä hyvin arka tyttö joka ei kuitenkaan pure, vaan pakenee ihmisen luota. Muiden kissojen kanssa tulee hyvin juttuun. Ajan kanssa, rauhallisessa perheessä jossa ei ole kovin pieniä lapsia voi Sirusta tulla ihan mukava kaveri, onhan Siru vielä nuori. Tästä hieman haastetta elämään!

6.1.2008 Nöpsö, Sohvi, Sipsik, Siru ja Nippeli odottavat omaan kotiin pääsyä Järvenpäässä

2.1.2008 Sisarusparvesta yksi onnekas, eli Samppa-kisu lähti kotiin ja muut pennut odottavat nyt kovasti myös omaan kotiin pääsyä.

13.11.2007 Sisarukset Siru, Sipsik, Samppa ja Sohvi odottavat omaan oikeaan kotiin pääsy, testattuaan jo asumista pihalla pienessä kissatalossa.

Ensimmäisen kotihoitajan kertomaa: “Raidallinen kissatyttö, nenässä valkoinen viiva, löydettiin viimeisenä siksi se on erittäin pelokas ja varovainen.

Lapset löysivät pihalla kissatalon, missä oli 4 noin 1kk pennua. Ne olivat ihan kuin elävät lelut ja lapset leikkivät niiden kanssa. Yksi pennuista- Sipsik-pääsi samalla illalla hoitokotiin, mutta toiset olivat niin kauhissaan että menivät piilon kuistin alle. Meni 2 viikkoa ennen kuin ne suostuivat tulemaan ulos- kuivuneet, nälkääntyneet ja peloissaan.”

KULUKORVAUS kissasta on 100€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös FeLV- ja FIV-testit. Kissalla on oma virallinen EU-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.