Silverina
Lisätty sivulle: 2007-01-02
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

Silverinaa jäi kaipaamaan koko perhe!
***
17.12.2006 Silverina sai kodin Vantaalta, perheen ainoana koirana.
***
Kuulumisia kodista:
7.1.2007 Silverina on voinut erittäin hyvin ja lisäkiloja on alkanut pikkuhiljaa kertymään. Ruoka maittaa neidille, etenkin jos joukosta löytyy piimää tai viiliä. Käymme iltaisin koirapuistossa tutustumassa uusiin kavereihin, joiden kanssa Silverina leikkii innoissaan. Hihnaräyhäämistä ei esiinny, neiti haukkuu vain jos toinen koira aloittaa ja silloinkin lopettaa kun jutellaan kauniita.
Kauhu-kissamme on hyvin kiintynyt uuteen siskoonsa ja nukkuvat jopa vierekkäin. Olemme erittäin ilahtuneita kun toisistaan ovat saaneet kaverin. Mitä muuta Silverinasta voi sanoa, kuin että maailman ihanin ja suloisin ja ystävällisin koira. Hyvin oppivaiseksikin osoittautunut, olemme harjoitelleet muun muuassa sivulle- käskyä joka alkaa neidiltä jo sujua, kunhan makupala on tiedossa. Ajattelimme että tyttö voisi olla jossain vaiheessa innostuvainen agilitystäkin, olipa nimittäin ottanut mallia kissasta ja hypännyt pari kertaa keittiön pöydällekin. Potentiaalihan Silverissä on vaikka mihin, niin mahtava tyttö kyseessä.
***
Narttu, noin 2v.
19.11.2006 Silverina tuli kotihoitoon helsinkiin 19.11. Kun menin tyttöä hakemaan, se haukkui kovasti häkissään. Samantien kun pääsi häkistä ulos, rauhoittui, kuten edelliselläkin kerralla. Hihnassa kävely on vielä hieman pyörimistä, mutta muuten tyttö kulkee kauniisti ja vetämättä. Autoon menoa piti hieman avustaa, vaikka tyttö kovasti yritti itsekin oikeaan suuntaan venyttää. Nostamisesta ei sanonut mitään. Istui vaan rauhallisesti aloilleen tutkailemaan maisemia. Myös ajomatka sujui yhtä rauhallisissa merkeissä. Laivalla matkustus sujui myös ongelmitta. Kuono pystyssä tyttö seurasi ihmisvilinässä ilman ongelman häivääkään! Siinä meni huomaamatta niin portaat kuin hissitkin. Hytissä tyttö oli alkuun hieman rauhaton. Harjailimme siinä yhteistuumin useamman kilon verran kuollutta karvaa irti tytöstä, jonka jälkeen siirryimme ihailemaan takkukasan alta paljastunutta entistäkin kauniimpaa Silverinaa, joka tosin oli turhankin hoikassa kunnossa.
Silverinalta puuttuu joitakin hampaita, onko tyttö sitten hermostuksissaan pureskellut häkkiään, vai onko siihen muita syitä, emme tiedä. Silverina on menossa eläinlääkärille näyttämään purukalustoaan. Silverina ei ole koira joka etsii automaattisesti kontaktia, sen pitää tutkiskella ensin ja vasta ihmisen hyväksyttyään se alkaa näyttämään millainen todellinen Silverina on. -kaunis, persoonallinen, hellyyttävä, ystävällinen, uskollinen ja kiltti. Tyttö jonka sydän on puhdasta kultaa.
4.11.2006 Silverina, reg 3631, on noin 2 vuotias kaunis harmaa saksanpaimenkoiratyyppinen narttu. Tuotu Tallinnan Loomade Hoiupaikiin 11.10. Silverina on löytynyt Läänemeren tieltä. Silverina haukkui häkissään kovasti saadakseen huomiota, mutta rauhoittui ulos päästessään. Ulkoili Umko-uroksen kanssa ulkoaitaksessa, ja intoutuivat yhdessä leikkimään ja juoksemaan oikein urakalla.






