Sikuri
Sikurista tuli kissaenkeli 4.2.2022.
***
Lisätty sivulle: 2006-12-29
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

****
KUULUMISIA omasta kodista:
1.4.2007 “Sikuri on koko ajan kotiutunut paremmin ja paremmin. Vieläkään se ei kovin paljon ole läheisyydestä innostunut, mutta yllättää aina välillä tulemalla viereen ja antaa silittää ruokapalkkion toivossa. Sen arkuus kuitenkin muistuttaa meitä siitä, etteivät sen varhaiset kokemukset ihmisistä ole varmaankaan pelkästään hyviä ja kärsivällisyyttä sen kanssa vielä tarvitaan.
Energiaa Sikurilla on valtavasti, ja aamuin illoin se saa kunnon riehumiskohtauksia! Iloinen ja pirteä kissa se siis on, ja sen touhuja jaksaa katsella aina vaan.
Kolmisen viikkoa sitten Sikuri oli kastroitavana ja nyt se on jo hyvin toipunut myös piilokiveksen leikkaamisesta. Niin, ja kuten operaatio jo kertookin, Sikurin sukupuoli paljastui (vasta kuukausi meille tulon jälkeen) pojaksi! Ihana pikku poika se onkin, nytkin kuorsaa tuossa sängyllä. :)”
29.1.2007 “Sikuri saapui meille noin kaksi viikkoa sitten kovin arkana kissalapsena. Ensimmäiset kaksi yötä se huuteli sydäntäsärkevästi veljensä ja muiden kissakavereidensa perään kutsuen niitä kurnuttaen ja maukuen. Sen piilopaikkoina toimivat vessan kaapinalus, pesukoneen tausta ja sängynalus. Jo ensimmäisenä yönä se aloitti kuitenkin reippaat tutkimusretkensä, lähinnä makuuhuoneessa, ja yllätti meidät tassuttelemalla muina kissoina myös meidän päällämme! Yöllä se uskaltautui myös hiekkalaatikolle ja syömään. Ja yhtäkään vahinkopisua ei ole tullutkaan!:)
Nyt Sikuri on jo reipastunut ihan hurjasti. Huiska on sen lempilelu ja sen perässä riehuminen sen lempipuuhaa. Myös pallolla leikkiminen saa sen juoksemaan mutkat suoriksi ja matot ryttyyn. Leikkiessä se joskus unohtaa vallan ujostella meitä ja saattaa muutenkin välillä hiippailla vierelle sohvalle nukkumaan tai haistelemaan. Silityksiin asti ei ole vielä edetty, mutta hiljaa hyvä tulee. Se tuleekin mieluiten itse lähelle, kun läheisyyttä haluaa.
Sikuri on koko ajan ollut hyvä syömään ja sille maistuu niin kuiva- kuin märkäruoka. Kädestä syötetyt possun- ja kananpalat olivat myös herkkua. Tänä aamuna se ryösti leivän päältä juuston, oikea herkkusuu!:) Syömisen päälle täytyy tietysti nukkua, sängyssä tietenkin. Neidillä on ollut tapana ottaa oikein kunnon päiväunia iltapäivisin.
Reipastuttuaan Sikuria on ruvennut kiinnostamaan kaikki mahdollinen. Lehden lukemisessa ja kotitehtävien tekemisessä ollaan saatu tarpeellista apua… ja pikkupuutarhuria on pitänyt välillä hätistellä pois kukkien kimpusta. Onneksi kiipeilypuukin on nyt alkanut kiinnostaa, vaikka se vähän vielä ihmetyttääkin. Tietyt kodin esineet ovat saaneet tunteä nahoissaan neulanterävät kynnet… mutta suurimmaksi osaksi Sikuri on oikein kiltti kissatyttö.”
****
NAARAS, joulukuussa 2006 n. 3kk






