Senna
Lisätty sivulle: 2007-06-14
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

Senna oli mahtava kissa. Sitä rakasti koko perhe. Senna oli ihanasti myös lasten ystävä. Senna nautti lasten silityksistä ja puski kiitokseksi. Senna piti erityisesti sylissä olemisesta ja perheensä tassuttelusta. Se rakasti rauhaa niin paljon, ettei voinut ymmärtää, miksi muut kissat joskus haastoivat riitaa. Senna olisi halunnut hoitaa asiat mielummin puskemalla kuin mitenkään muuten.
***
7/2007 Senna muutti omaan kotiin.
***
Uros, noin 4kk (heinäkuussa 2007)/Helsingissä
9.7.2007 Senna on oikea ihmisen paras kaveri. Ihana ja luottavainen poika! Kuvissa se näyttää vähän pelokkaalta mutta sen ovat varmaan salamavalot saaneet aikaan. Oikeasti se on reipas ja aktiivinen vaikkei olekaan mikään tyhmänrohkea. Kun sille tarjoaa ruokaa, se ei välitä syödäkään, ennen kuin on saanut kunnolla puskettua ja kehrättyä. Ihmisten kädet ovat sen mielestä vain silittämistä ja hellimistä varten. Se viihtyy sylissä – tulee jopa pyytämään syliin naukaisemalla jalkojen juuressa – ja sen mielestä on mukava olla tarkkailijan roolissa, mikä taitaa olla melko harvinaista pentukissalle.
Kyllä siltä se villimpikin vaihde löytyy, kun samanikäinen kaveri houkuttelee painimaan. Kaverina on tällä hetkellä Nopsa, jonka pomppimista ja sähisemistä Senna ihmetteli ensimmäisenä päivänä, kun ne tutustuivat samassa hoitopaikassa. Senna istuskeli sivummalla ja katsoi ihmistä silmiin ikään kuin pyytäen, että kerro nyt ihmeessä, mitä tuo sähinä ja meno ja meininki oikein tarkoittavat. En minä ole ennen nähnyt… No, kaveri kyllä rauhoittui ajallaan, ja nyt pojat ovat jo tutustuneet ja sopeutuneet toisiinsa niin hyvin, että voisivat lähteä vaikka samaan kotiin.
Sennan tekevät erikoisen näköiseksi vinot silmät ja suuret korvat. Harmaasta turkista löytyy sävyjä. Senna tekee kaiken rauhallisesti, ja sopisi varmasti ainoaksi kissaksi yhtä hyvin kuin kissaporukkaan. Senna on oppinut siistiksi ja sille maistuu hyvin kaikki perusruoka, raksuista se tykkää erityisesti.
14.6.2007 Reipas ja sosiaalinen sinivalkoinen kissanpentu Senna odottaa omaan kotiin pääsyä Nopsan kanssa.
KULUKORVAUS leikatusta aikuisesta kissasta on 100€ ja leikkaamattomasta pennusta 90€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös fel- ja fiv -testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.






