Saara

Lisätty sivulle: 2008-09-11

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Saara
21.10.2013 Saarasta on tullut koiraenkeli.

Ikäväkseni joudun ilmoittamaan, että meidän kultatyttö Saara jouduttiin nukuttamaan ikiuneen. Saaralla oli kasvain takapäässä ja leikkauspöydällä paljastui, että kasvain on huomattavasti luultua suurempi ja pidemmälle edennyt. Suru ja ikävä on kova! Kiitos Saara näistä upeista vuosista.

***

1.2.2009 Saara sai kodin Eurasta.

***

Kuulumisia kodista:

6.9.2009 Syksy on tullut ja meillä menee täällä edelleen mainiosti. Saara on oikein silmin nähden nauttinut syksyn mukanaan tuomasta viileydestä sekä tietysti päivittäisistä metsäretkistä. Sienessä ja marjastamassa viihtyy paljon paremmin itse kukin kun tuota kaksikkoa saa nauraa oikein olan takaa. :) Ne ottaa kyllä ilon irti elämästä ja vauhtia riittää. Saara on kehittynyt jo motoriikaltaan paljon ja pääsee metsässä Lyyliä karkuun hyvin. Alussa kun nuo vielä “harjotteli” hippasilla oloa metsässä Lyyli oli aina se kuka voitti vauhdissa ja näppäryydessä, mutta nyt kun Saara on saanut lihasta ja päässyt päivittäin juoksemaan metsään niin nyt hän jo pääsee helposti karkuun. Nyt on kyllä tullut riesaksi sitten jo hirvikärpäset, mutta ei ne koiria haittaa ja itse kun aina varustautuu kuunnon suojavaatteilla niin hyvä tulee. Uimassa ollaan vielä päästy käymään ja siitäkin on tullut yksi Saaran mielipuuhista.

Edelleen Saara jännittää miesten lähellä oloa, mutta tulee jo itse lähelle jos oikein houkuttelee. Murinat on jäänyt kokonaan jo pois. Mutta muut Saaran ääntelyt ovatkin asia erikseen. Empä ole ennen tavannut koiraa joka juttelee sulle tossa ihan muuten vaan. Saaralla on ihan oma älinänsä/örinänsä ruualle, lenkille, leikille ja sitten on ihan rentoututus älinä/ulina/örinä. Siis toi on jotain kummallista, eikä sitä pysty kuvailemaan millasta tuo ääntely on mutta jotain noitten väliltä se aina on. Ja toinen tykkää jos siihen vielä vastataan. Joo siis silloin kun olen yksin kotona. :)

Monta asiaa ollaan opeteltu tässä ajassa; ihan koulutuksellisesti Saara osaa istua, mennä maahan ja seurata pieniä pätkiä. Jee!! Ja juu joskus Saara muistaa mitä paikka sanakin tarkoittaa, mutta sitä me vielä opetellaan.. Ja tämä menee niin, että Lyyli on paikka käskyn alla ja Saara siinä vieressä ihmettelee.. Näin hän on kaikki asiat opetellu ja hyvin toimii! Sitte arkipäivän asioita on tullut opittua esim. autokäyttäytymistä, veneessä oloa, vieraisilla oloa muutamassa eripaikassa, ruokailua ja kaikkea tollasia perusjuttuja. Saara lähettää paljon terveisiä kaikille sitä matkan varrella auttaneille!!

T: Maria Ja Saara

27.4.2009 Tänne kuuluu huippuhyvää. Yhdessä eloa on nyt 2 ½ kuukautta takana, eikä ongelmia vieläkään ole ollut. Saaran kanssa elämä ei silti ole mitään yksiselitteistä, vaan joka päivä tulee uusia ihmetyksiä esille(varsinkin Saaran mielestä). Onneksi meillä on tuo Lyyli-neiti näyttämässä mallia ja esimerkkiä. Lenkillä neiti on aivan unelma. Ei vedä eikä rähise ohi kulkeville vaan mieluummin tulee takana ja kysyy onko tuo ok. Eroahdistusta ei ole ollut vaan kilttinä odottelee emäntää/isäntää kotiin! Mitään ei ole ollut syötynä kotiin palatessa, eikä liioin pissalammikoitakaan. Saaralla kyllä pääsi muutamia pissavahinkoja viikko kotiin tulon jälkeen, mutta nekin loppuivat kun toinen oppi jaksamaan pidätttämään yön yli. Ensin sitä itse nukuttiin koiran unta ja kuullosteltiin, koska Saara alkaa etsimään pissapaikkaa ja heti vaan ylös ja ulos.

Minuutti kerrallaan toinen oppi pidättämään kauemmin ja nyt menee helposti jo 8 tuntia. Jos Lyyli on opettanut paljon hyvää Saaralle niin myös jotain huonoa. Meinaan ovikellon soidessa Saara voi haukkua muutaman kerran. Jos sen nyt huonoksi asiaksi voi lukea. Tasan kahdelle ihmiselle se on murissut, mutta nekin ovat olleet isoja äänekkäitä miehiä, ja kun olen valaissut asiaa ja vieraat ovat jutelleet hiljaa ja kyykistyneet Saarasta pois päin on kaikki ollut ok. Olen vähän miettinyt olisiko Saara voinut olla joskus “kesäkoirana”, kun välillä lenkillä pyydän Saaraa istumaan, toinen menee maahan, tekee ympyrää, istuu ja pitää omaa “mölinäänsä” ihan kuin joku olisi jotain sille joskus yrittänyt opettaa, mutta se ei vaan tiedä mitä minä yritän pyytää siltä. Saara on sellanen “näkymätön” koira. Hengailee meiän kanssa sohvalla muuten, mutta kun panta otetaan esille tulee neitiin virtaa. Häntä heiluen lähdetään lenkille!!

11.2.2009 Lisätty Saaralle kuvia kodista. :)

3.2.2009 Ajattelin laittaa heti parin päivän yhdessäolon jälkeen Saarasta kuulumisia. Ihana huomata, että päivittäin Saara osoittaa jotain pieniä merkkejä luottamuksen lisääntymisestä. Ensimmäisenä aamuna sain yhden hännän heilahduksen ja tänään sain rapsuttaa jo mahasta ja Saara näytti nauttivan paljon, kun kellistyi seljälleen. Sain vielä kunnon käsienpesun kaupan päälle! :) Hain Saaralle eilen aspiriinia kun oli hiukka kivuliaan oloinen. Saarahan on steriloitu neljä päivää sitten. Ulos Saara pitää vielä kantaa, mutta sisälle hän oli jo tullut itse aamulla. Vatsa vaan ei ole toiminut täällä olon aikana, vaikka ulkona ollaan värjötelty pitkiäkin aikoja tuloksetta. Toivottavasti se tässä lähipäivinä alkaa toimia!! Tämmösiä kuulumisia näin alkuun. Laitan kuvia, kun saadaan Saaran silmiin vähän elämän iloa ja luottamusta!! :)

T: Maria

***

Narttukoira, noin 1-2 v.

29.1.2009 Saara on steriloitu.

19.12.2008 Saara tärisee kopissansa kylmyydestä ja istuutuessani tytön viereen painautuu hän mahdollisimman kiinni kylkeeni. Aikani rapsuteltuani tyttöä lähdemme lenkille, jotta Saara saisi hiukan liikuntaa ja lämpenisi samalla.
Saara kaipaa edelleen itselleen ihmistä, joka ymmärtää tytön arkuutta ja on valmis panostamaan tähän tyttöön sataprosenttisesti.

30.11.2008 Lisätty Saaralle video.

28.11.2008 Saaran kanssa kävin lenkillä ja hyvin tuli taas selväksi mikä Saaralle on tällä hetkellä kaikkein tärkeintä: ihmisen läheisyys ja toiset koirat. Saara suhtautuu todella ystävällisesti toisiin koiriin ja leikkikavereiksi käyvät niin urokset kuin nartutkin :). Uusia kuvia lisätty.

25.10.2008 Saaralla on tällä hetkellä pennut tarhalla hoidettavanaan. Saara tullaan steriloimaan, jonka jälkeen se on valmis lähtemään uuteen kotiin.

Astellessani kohti Saaran koppia en ollut tunnistaa tyttöä lainkaan, niin iloisesti ja rohkeasti se tuli minua vastaan. Saara jopa hiukan hyppi innostuksissaan :). Tyttö selvästi nykyään jo kaipaa seuraa sekä läheisyyttä ja kykenee jopa nauttimaan ihmisen kosketuksesta. Todella upeaa oli nähdä Saaran reipastuneen entisestään ja päätin kokeilla suostuisiko tyttö vihdoinkin liikkumaan hihnan päässä. Saara koki pannan vaihdon selvästi epämiellyttäväksi, mutta vaikka Saara on monissa tilanteissa ollut todella peloissaan ei se koskaan ole näyttänyt merkkejä aggressiivisuudesta.

Yllätyksekseni Saara käveli melko mukavasti hihnassa, vain välillä jouduin sitä hiukan houkuttelemaan. Uroskoirien kanssa Saara tulee todella hyvin toimeen ja ainakaan nyt kissat eivät tyttöä kiinnostaneet.

17.9.2008 Lisätty Saaralle muutama uusi kuva.

13.9.2008 Saara on arviolta noin 1-2 vuotias narttukoira Pärnun tarhalla. Saara on tuotu tarhalle kesämökki alueelta, jossa on parisenkymmentä villinä elävää koiraa. Saara on elänyt elämänsä kulkukoirana sekä tarhakoirana ja onkin viettänyt tarhalla jo pidemmän tovin.

Tullessaan tarhalle Saara oli hyvin arka ja meni ihmisen lähestyessä aina piiloon. Saara ei kuitenkaan ole ollut missään vaiheessa aggressiivinen vaikka onkin peloissaan. Tänä päivänä Saara on jo “kesyyntynyt” niin hyvin, että jopa nauttii ihmisen kosketuksesta ja selvästi odottaa koppinsa edessä tarhalla, josko joku ihminen tulisi hänen luokseen. Saara on kuitenkin vielä hyvin arka eikä uskalla lenkkeillä tarha aluetta kauemmaksi. Ihmisen kosketus yhä pelottaa vaikka se myös kiinnostaa samaan aikaan. Muiden koirien kanssa Saara tuntuu tulevan enimmäkseen hyvin toimeen, joskin joillekin nartuille voi ärähtää.

Saara on osoittanut halunsa tulla kotikoiraksi, olla ihmisen kumppanina vielä jonakin päivänä. Mutta ihmisen, joka haluaa Saaran rinnalleen, on oltava tytön kanssa äärimmäisen kärsivällinen ja tiedostettava, ettei Saarasta välttämättä tule koskaan tavallista kotikoiraa, joka on aina valmis uusiin seikkailuihin. Saara tarvitsee asuinpaikakseen rauhallisen ympäristön, jossa voi omaan tahtiinsa harjoitella luottamaan ihmisiin. Saara on erittäin kiltti ja ystävällinen nuori neito, jonka elämä on vasta alussa. Tyttö tarvitsee kuitenkin kokeneen koiraihmisen ohjaamaan sitä kotikoiran elämään, mikä on Saaralle täysin tuntematon asia.

Koira luovutetaan uuteen kotiin sirutettuna, rokotettuna, sekä loishäädettynä. Lisäksi sillä on eu-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 150 euroa.