Riki
Lisätty sivulle: 2011-07-19
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

Riki nukkui pois mökillä yöllä 5.3.2017 hänen tuhkansa ripottelimme lumen päälle hänen suosikkivartiointipaikkaansa. Riki oli äärimmäisen hyvä vahtikoira sekä luotettava ystävä. Sanat eivät riitä sitä kaipuuta mikä meillä on hänen poismenonsa johdosta. Rikin ansiosta päätimme että myös seuraava koiramme on Maremmano Abruzzese. Totesimme että haluamme sellaisen joka ei ole niin kovia kohdannut kun mitä Riki oli. Menneisyys saadaan häivytettyä mutta koskaan sitä ei ihan kokonaan saa poistettua. Nyt meillä on sellainen “pieni” pentu jota Riki ihan selkeästi johdattelee yläilmoista.
***
12.9.2012 Riki sai kodin Helsingistä.
***
Kuulumisia kodista:
13.9.2012 Riki on nyt ollut meillä reilun viikon ja voi vallan mainiosti. Olemme olleet tallilla ja koirapuistoissa kaikki on mennyt aivan loistavasti.
Viimeviikon maanantaina sain kyllä yllätyksekseni todeta, että poika on pyrkinyt ikkunoista ulos, eli eroahdistusta havaittavissa. Mietin eri vaihtoehtoja tilanteeseen, miten ratkoa pulma. No ajattelin että kokeillaan D.A.P pantaa, itse en kauheasti ole siihen uskonut, mutta vaihtoehtoja on hyvä kokeilla. Yllätys, yllätys se toimii. Enää ei ole työpäivän jälkeen ollut rikkinäisiä sälekaihtimia, irrotettuja ikkunalistoja vastassa.
Riki on syönyt todella hyvin ja pikkasen on tullut lihaa luitten ympärille. Kaloreita tosin menee niinkun tuo juoksee ja temmeltää koirapuistossa. Eilen esimerkiksi kävimme Pitkäkosken koirapuistossa ja voi sitä riemua, huh siinä sai kyllä ihmiset varoa ettei herra vedä kumoon, välillä Riki kävi vilvoittelemassa ojissa ja sit taas leikki jatkui. Kotiin sain kaksi rauhallista, tosi likaista koiraa :-) Suihkuun meno on Rikille tosi paha paikka, ei sitten millään haluaisi peseytyä tai mennä kylpyhuoneeseen. Iltapalaksi ja kiitokseksi että sain pestä herran annoin sitten molemmille hurtille isot luut :-) Aurinkoista sunnuntaita täältä Lassilasta! Terveisin, Riki & Roosa & Camilla
***
Kastroitu uros, noin 3v.
21.8.2012 Kuulumisia kotihoidosta; Riki on koirana jopa itse täydellisyys, hän jäisi meille kolmanneksi koiraksi jos meillä olisi “aikaa ja tilaa” kolmannelle koiralle! Riki on hiljainen hän ei turhia hauku, lenkillä ei vedä eikä muutenkaan turhia hötkyile, lapsetkin ovat lenkittäneet Rikiä, moottoripyörät, autot tms. eivät häntä häiritse.
Ainoat asiat mistä Riki ei vieläkään pidä ovat ampumaradalta kuuluva pyssyn pauke ja lapsiemme kova ääninen riitely! Riki tulee toimeen kissojen kanssa, hän pitää kovasti autoilusta, Riki on alkanut ulkoilemaan omien koiriemme kanssa tuolla isossa aitauksessakin kun hän on oppinut luottamaan ihmisiin ja ehkä myös itseensä. Riki ei ole enään yrittänyt karata mihinkään lieneekö kastraatiolla osuutta asiaan vai onko se “omien” ihmisten löytyminen ollut myös yksi tekijä karkailun vähenemisen syynä. Riki ei pelkää enään niin paljon vieraita ihmisiä kuin aluksi, joku saa hänestä hienon kaverin moneksi vuodeksi.
Rikiä voi tulla tervehtimään Harjavaltaan.
Riki on noin kolmevuotias sekarotuinen uroskoira rotuperimässä luultavasti novascotiannoutajaa sekä saksanpaimenkoiraa. Riki on korkeudeltaan noin 70 cm. Riki on suomalainen kodinvaihtajakoira, jolla ei ole ollut mitä helpoin elämän alku, hän oli jo toisessa kodissaan elämänsä aikana. He yrittivät panostaa Rikin koulutukseen ja elämänlaadun parantamiseen, mutta elämäntilanne ei antanut myöden haastavan koiran pitämiseen.
Riki on kova poika karkailemaan, häntä ei mitkään matalat aidat pidättele, mutta voisi olla että hän nauttisi elämästään ihan ns. kerrostalokoiranakin kun pääsisi säännöllisesti harrastamaan jotain mukavaa harrastusta. Riki arkailee myöskin miehiä, siihen on jo edellisessä kodissa paneudettu, että Riki oppisi luottamaan miehiin, mutta tietty arkuus on pinnan alla yhä edelleen. Sekä paukkuarkuus on kova, meille kuuluu läheisen ampumaradan äänet, omat koiramme ei reagoi mitenkään Riki säntäilee sinne tänne.
Toisten koirien ja kissojen kanssa Riki tulee hyvin toimeen ja hänestä saa varmasti hyvän koirakaverin kunhan aika kuluu. Riki luovutetaan sirutettuna, kastroituna sekä rokotettuna ja kulukorvaus Rikistä on 200 euroa. Riki on kotihoidossa Harjavallassa.






