Riina 2 (nyk. Rhena)

12/2013 Rhenasta tuli enkelikoira.

Hain yhdistyksenne avustuksella Rhenan Tallinnasta vuonna 2004. Nyt, miltein 10
vuotta myöhemmin, olemme joutuneet päästämään irti ja Rhena on nukahtanut
ikiuneen. Rhenalla oli erilaisia sairauksia vuosien varrella, mutta kaikesta
selvittiin. Nyt viimeisin keuhkoissa ollut syöpä oli kuitenkin liikaa. Rakasta
koiraa ei enää ole ja perheessämme on yhden ihanan Rhena-koiran mentävä aukko
ja sydämessämme ikuinen kaipaus. Ehkä jonakin päivänä suru hellittää. Rhena oli
ihana ja kiltti ja lempeä koira, joka kaikesta huolimatta eli pitkän ja hyvän
elämän, vaikka alku olikin hankalaa. Kiitoksia yhdistykselle, että silloin
elokuussa 2004 kohtalonani oli tavata tuo ihana koira, josta tuli
täysivaltainen perheenjäsen melkein kymmeneksi vuodeksi. Nyt täytyy antaa
surulle aikaa ja muistella rakasta Rhenaa. Ikinä emme unohda ja rakkaus pysyy
ainiaan.

***

8/2004 Riina sai oman kodin.

Kuulumisia kodista:

Rhena muutti meille elokuussa 2004. Synkän, pilvisen, sateisen ja kylmän elokuisen päivän aamuna lähdin Varjupaikiin hakemaan Riinaa kotiin. Olin jo aikaisemmalla tarhamatkallani nähnyt sen kopissa 11, iloisesti häntää heiluttaen seisomassa katsellen sisäänastuvia ihmisiä. Sen turkki oli harmaa ja rispaantunut, mutta korvat terhakkaasti pystyssä kuunnellen kaikki kantautuvat äänet ja lempeä katse toivottaen kaikki saapuvat vieraat tervetulleiksi.

Kerrassaan ihana koira se oli, erityisesti sen lempeys ja hännän heilutus viehätti, joten kyselin asiasta tuolloin mukana olevalta yhdistyksen edustajalta. Minulle kuitenkin tuolloin kerrottiin, että koira oli jo varattu ja uudet omistajat katsottuna. Petyin, mutta ajattelin, että kyllä tarhalta meillekin koira löytyy ja vierailinkin matkani jälkeen useasti yhditysten verkkosivuilla löytääkseni itselleni oman koiran.

Eräänä keskiviikko-iltana olin taas tavalliseen tapaani surffaillut internetiin, rekkurescuen sivuille ja kuinka ollaakaan näin Riinan kuvan siellä. Soitin heti yhdistyksen edustajalle ja varasin sen itselleni. Seuraavana lauantaina olin jo menossa hakemaan Riinaa kotiin. Saavuttuani tarhalle säntäsin Riinan kopin luokse. Vettä satoi ja tuuli puhalsi kylmästi saaden tarhan asukkaat vetäytymään koppeihinsa suojaan. Niin oli tehnyt myös Riina, joka kökötti kopissaan. Kun saavuin sen luokse, se tuli iloisesti häntää heiluttaen kopistaan ja antoi taputtaa ja paijata itseään. Vein sen läheiseen maastoon, mutta se halusi kokoajan takaisin tarhaan ja veti hihnaa tarhan porttia kohden. Jouduin useasti sanomaan sille, ettemme enää mene tarhan porteista sisään vaan Riina lähtee nyt uuteen kotiin Suomeen. Se rauhoittui ja pian ja makasimmekin molemmat ruohikolla, kun aurinko paistoi pilven lomasta.

Pian taksi hakikin meidät ja menimme terminaaliin odottamaan laivanlähtöä. Kokoajan Riina käveli vierelläni kuin se olisi aina ollut sen paikka. Laivassa menimme eläinhyttiin, johon minä sekä Riina pian nukahdimmekin matkan rasituksesta väsyineinä. Se laski päänsä syliini ja heilutti iloisesti häntäänsä ikäänkuin tietäen, että minä olisin sen uusi emäntä.

Nyt matkasta on kulunut pian 3 kuukautta ja Riinasta on tullut Rhena. Nimikin vaihdettiin, kun tuntui, että koko koira on kuin uudesti syntynyt. Sen turkkikin on saanut takaisin kiillon ja oikean mustan värinsä, sen silmät loistavat kirkkaina ja sen häntä heiluu iloisesti aina kotiin tullessani. Rhena tietää, millaista on, kun kukaan ei enää välitä…nyt se saa enemmän huomiota kuin osaa odottaakaan. Lempeän luonteensa vuoksi se saa hellyydenosoituksia bussissa istuvilta mummoilta ja lähiseudun lapsilta sekä tietenkin sen uudelta emännältä ja isännältä.

Vähän aikaa sitten sillä todettiin kirsussa kasvain, joka onneksi osoittautui
hyvänlaatuiseksi. Nyt koira on terveempi kuin koskaan eikä sen elämässään
kokema raakuus näyttäydy siinä millään tavalla. Se on aina ollut ”mamman
hönttityttö” ja se on osa perhettämme. Emme voisikaan kuvitella elävämme ilman
sitä. Kiitokset RekkuRescuen henkilöille avusta ja tuesta, että Rhena pääsi
omaan kotiin. Terv. Rhenan äippä Jonna