Rhonda
Lisätty sivulle: 2007-01-15
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

Rhondaa jäi kaipaamaan kovasti sen oma perhe.
***
10/2006 Rhonda sai kodin Lappeenrannasta.
***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
Hei! Tässä olisi maailman upeimmasta koirasta eli meidän Rhondasta kuulumisia kun vuosikin vaihtui uuteen :=)
Rhondalle siis edelleen etsitään kaveria, ydessä kuvassa oleva valkoinen uros-komistus oli miellä ns. kokeilussa, mutta karmeat erimielisyydet hänen ja kissojen välillä veivät hänet kaverini hoiviin, jonne poika sitten saikin jäädä loppuelämäkseen! Nyt mielle on muutaman viikon kuluttua tulossa uusi perheenjäsen, pieni kisu nimeltä Hemmo:) Rhonda on edelleenkin jaksanut yllättää ja vain positiivisessa mielessä! Näyttää siltä, että se tulee jopa paremmin pienten pentujen kanssa toimeen kuin aikuisten koirien, tosin kaikki kelpaavat kyllä leikkikaveriksi! Hieman hankaluukia aiheuttaa meidän neitin urosmainen olemus.. Uroskoirat meinaavat heti ruveta puolustuslinjalle tyttömme hölkätessä kohti tekemään tuttavuutta!!
Odottelemme tässä jotain merkkiä Rhondan juoksuista, jotta voimme tytön sitten steriloida. Kissojen kanssa on tyttö ystävystynyt siinä määrin, että ne päästävät Rhondan jo leikkeihinkin mukaan -pienellä varauksella kuitenkin- !!:)
Joulu meni hienosti pentukoiran vierailun ja parin konvehtirasian syönnillä. Rhonda päätti eräs päivä maistaa suklaata kun se näytti muullekin väelle kelpaavan, havaitsi sen olevan niin herkullista, että kerran tullessamme kaupungilta oli tyttö ovella vastassa avaamansa suklaarasian kanssa :=) Onneksi ei siitä suklaamäärästä seurannut kuin todella löysä massu!! Suklaat saamme tästä lähin piilottaakin kunnolla! Terveisiä Rhondalta ja meiltä rr:n Sarille, ja kotihoitajalle Kukkikselle ja erittäin hyvää uutta vuotta!!
10.11.2006 Meillä menee koko ajan paremmin ja paremmin, täytyy vain suuresti ihmetellä miten näin upean koiran on joku joskus hylännyt! Ei tee pahaa kenellekään, kaikki on Rhondan mielestä ihanaa ja kivaa:) Tyttö on kaverustunut meidän poikakissan kanssa niin, että ne jopa nukkuvat välillä samassa sängyssä ja pusuttavat toisiaan Rölli kissa vain ei oikein ymmärrä kun Rhonda heittää oman lelunsa sitä kohti.. :D Niinkuin uusista kuvista näkyy niin talvi tuli rytäkällä tänne Lappeenrantaan! Lunta satoi ensimmäisen yön aikana 40 senttiä, mikä taisi olla maailman paras juttu Rhondalle, se hyppelee ja kaivelee lumessa niin suurella innolla että sitä on vaikea saada sisälle takaisin! Nyt suunnittelemme ja haaveilemme Rhondalle koirakaveria, jonka täytyisi olla ainakin tytön koko luokkaa, tahtoo pienemmät koirat jäädä jalkoihin leikeissä! Koirakaveri olisi Rhondalle hieno juttu, sillä tyttö on aivan innoissaan toisen koiran seurasta ja itku pääsee kun ero koittaa. Anni, Ilkka ja Rhonda!
11.10.2006 Hei! Tässä olisi kuulumisia Rhondasta, eli tyttönenhän saapui uuteen kotiinsa tänne Lappeenrantaan lokakuun alussa oltuaan ensin viikon kotihoidossa Tampereella. Alku on mennyt mahtavasti, ruoka maistuu , maistuisi koko ajan:) Rhonda rakastaa metsässä samuamista ja kepin noutaminen on suurin intohimo! Rhondalla on kaksi kissa kaveria, mutta vielä ei olla uskallettu lähempää tuttavuutta tehdä, eiköhän se siitä ajan kanssa. Rhonda valloittaa kaikkien sydämet missä tahansa ihmisiin törmää ja uudet koiratuttavuudet täytyy käydä morjestamassa. Eli kaikin puolin hienosti menee ja toivottavasti on vielä monta monituista vuotta yhteiseloa edessä! Terveisin Anni, Ilkka ja Rhonda :)
***
Narttu, noin 2-4v.
TARHALTA
4.9.2006 Rhonda on nuori rottweilernarttu. Nopeasti arvioituna noin 2-4 vuotias. Sen nisät olivat turvoksissa, joten sillä on luultavasti ollut pennut. Alkuun Rhonda haukkui häkissään kovasti, mutta rauhottui kun kyykistyin juttelemaan sille. Välillä kävi murahtamassa naapurihäkin sakupentua kauemmas, ja palasi taas ripeästi takaisin. Nautti kovasti ihmisen läheisyydestä, kulki hihnassa kauniisti ja haki kontaktia. Muut koirat kyllä kiinnostivat, mutta tuli kutsuttaessa luokse. Rhonda kaipaa silti kokenutta omistajaa, ei kerrostaloon haukkumisen vuoksi. Ollut Hoiupaikissa 21.8 asti






