Reino
Lisätty sivulle: 2017-01-24
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
8.2.2017 Reino sai kodin Karjalohjalta.
***
Leikattu uros, 6,5v
24.1.2017 Reino on reipas ja avoin sileäkarvainen noutaja. Reinolle on kehittynyt perheen muutosten myötä eroahdistus, joten Reino etsii kotia, jossa oltaisiin paljon kotona, ja osattaisiin opetella taas yksinolo uudestaan. Yksinollessaan Reino käy läpi kaappeja, varastelee ja jyrsii tavaroita sekä istuskelee ikkunassa haukkuen ja läähättäen. Reino myös pyrkii perään ovista, ja osaa availla monenlaisia ulko-ovia. Reino on kuitenkin luonteeltaan todella ystävällinen, tottunut kissoihin sekä lapsiin ja tulee toimeen toisten koirien kanssa. Reino osaa peruskäskyjä ja kulkee hihnassa hyvin, tosin vastaantulevia koiria olisi mukava moikata, mutta pyynnöstä osaa mennä hötkyilemättäkin ohi. Uudessa kodissa voi olla siis koira- ja/tai kissakaveri, mutta täytyy olla myös aikaa Reinon aktivoimiselle muutenkin kuin lenkkeillen, sillä eroahdistusta varmasti osaltaan helpottaisi ajattelua vaativat tehtävät, ja jokin säännöllinen harrastus olisi Reinolle paikallaan. Reino tykkää uida ja osaa olla veneessä, myös automatkustaminen sujuu hyvin.
KULUKORVAUS uroskoirasta on 300 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja viitosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ja on madotettu vähintään kertaalleen. Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.






