Puma
Lisätty sivulle: 2017-03-09
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
24.3.2017 Puma sai kodin hoitopaikastaan.
***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
7.5.2017 Puman päästessä ainoaksi prinsessaksi taloon on siitä kuoriutunut sylivauva joka ei malta oleilla tai nukkua yksin. Herkkä vatsa on saatu ruokavaliolla kuntoon, kun syötetään vain siipikarjaa ja kalaa sisältäviä ruokia ja raksut on jätetty vähälle. Lisäksi isosta kissakommuunista tullut raukka ei osaa säännöstellä syömäänsä määrää, koska hotki ja ylensöi, ensin syötettiin lusikallinen kerrallaan mutta ahmimiskulho ja aktiiviraksukulho korjasivat ongelman ja nyt ruokaa jopa jää!
Meno on öisin välillä aika villiä kun kaikki maitopurkkien korkit, kynät jne kelpaa leluiksi joiden perässä on hyvä juosta, rullata matot ja mätkähdellä seiniin. On kiva nähdä että Puma on rentoutunut ja leikkii edelleen mieluiten yksin omaan tahtiinsa. Valjaisiin totuttelu on myös alkanut, se on sujunut tähän mennessä hyvin ja kohta voidaan mennä jo rappukäytävään kokeilemaan miltä se tuntuu! Parvekkeelta ollaan ainakin jo vaanittu ohikulkijoita ja haisteltu kevään ensimmäisiä hajuja.
Kaiken kaikkiaan Puma on selkeästi kotonaan, ja sopii meille täydellisesti. Yleisesti se on siisti, seurallinen ja osaa kommunikoida hienosti ihmisten kanssa. Vain huonekasvi ei pidä Puman läsnäolosta kun sitä maistellaan turhan tiuhaan. Hyvin siis menee!
***
Leikattu naaras, noin 6 v, kotihoidossa Vantaalla.
9.3.2017 Puma on määrätietoinen ja melko leppoisa johtajatyyppi, joka elää silityksillä ja sylissäololla. Puma ei juurikaan välitä muiden eläinten seurasta ja saattaa hermostua kotihoitopaikan toisen kissan leikkimisyrityksistä. Vieraat ihmiset jännitävät Pumaa aluksi tovin, mutta silitysten toivossa Puma lämpenee nopeasti vieraillekin. Puma leikkii riehakkaasti, mutta vain silloin, kun sille itselle sopii ja sen mielentila on oikeanlainen. Mieluiten Puma leikkii itsekseen pienillä leluilla, joiden perässä se juoksee riemuissaan. Puma ei liikoja huutele, mutta silloin tällöin se ilmoittaa ihmisilleen oven takaakin, jos haluaa syliin tai on nälkäinen.
Puma saapui yhdistyksen kotihoitopaikkaan Kiteeltä, missä se oli asunut isossa kissalaumassa.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, toimi näin.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 130 €. Kulukorvauksella kissa on saanut kolmoisrokotuksen (calici, herpes ja kissarutto), tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama ja se on vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.






