Peppi
Lisätty sivulle: 2014-03-12
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
23.3.2014 Peppi sai kodin ainoana koirana Vääksystä.
***
Kuulumisia kodista:
6.4.2014 Pepillä menee uudessa kodissaan hyvin.
Se on sopeutunut nopeasti ja painokin on laskusuunnassa. Viime viikolla käytiin hakemassa tehosterokotukset ja samalla Peppi punnittiin. Nyt painoa on 40kg. Matkaa ihannepainoon vielä on, mutta tämä laihdutustahti on eläinlääkärin mielestä hyvä (1kg/viikko).
Hihnassa kävelykin sujuu päivä päivältä paremmin.
Peppi ja uudet omistajansa lähettävät oikein paljon terveisiä ja kiitokset Rekku Rescue ry:n väelle!
***
Narttu, noin 5 v.
Peppi on Suomalainen kodinvaihtaja, joka tuli yhdistykselle etsimään kotia omistajan kuoleman vuoksi.
18.3.2014 Peppi on todellinen kultakimpale. Se on miellyttämisenhaluinen, valloittava ja iloinen koirapersoonallisuus, aina hyväntuulinen ja valmiina leikkiin tai muuhun puuhaan. Tai olemaan kainalossa. Peppi osaa myös rauhoittua itsekseen.
Ulkona se vetää innostuneena edelleen, mutta täytyy muistaa, ettei Peppi ole ennen kotihoitoon tulemistaan koskaan kävellyt hihnassa. Usein se kuitenkin rauhoittuu ja ottaa kontaktia taluttajaan alkuinnostuksen jälkeen.
Kerrostalossa asuminen sujuu hyvin. Postinkantajaa se komentaa muutamalla haukahduksella, samoin leikkiin innostuessaan se saattaa haukahtaa kerran pari. Haukku ei kuitenkaan jää päälle, joten Peppi sopii hienosti myös kerrostalon asukiksi.
Hoitotoimia se selvästi jännittää, niihin totutellaan pikkuhiljaa. Missään tilanteessa se ei ole kuitenkaan käyttäytynyt aggressiivisesti. Peppi on helposti motivoitavissa nameilla, tosin ylipainon takia ylimääräisiä herkkuja tulee välttää. Itse olen käyttänyt koulutustilanteissa ruokaraksuja –nekin passaavat tytölle hyvin.
Muita koiria olemme tavanneet (sekä uroksia ja narttuja), niiden kanssa on mennyt hyvin. En kuitenkaan usko, että Peppi on ollut paljoa toisten koirien kanssa tekemisissä; sillä on koirien elekielessä vielä paljon opittavaa. Peppi voi olla aikamoinen päällepäsmäri innostuessaan, joten varauksella suosittelen sitä uroksen kaveriksi. Nartun kaveriksi en Peppiä suosittele, vaikka hihnassa tervehtiminen sujuukin. Myös kaikki ihmiset se haluaisi tervehtiä, tästä yritetään pikkuhiljaa oppia pois, jotta lenkkeily olisi sujuvampaa.
Uskon, että Peppi soveltuu myös lapsiperheeseen.
Pepillä on kiire saada oma rakastava koti, sillä oma urokseni ei Peppiä siedä ja koirat stressaavat tästä tilanteesta. Tällä hetkellä koirat ovat erotettuina portilla.
13.3.2014 Pepillä on kiire saada oma koti, koska kotihoitopaikan koira ei hyväksy Peppiä.
12.3.2014 Peppi on ollut meillä kotihoidossa nyt hieman yli viikon. Se on erittäin ystävällinen, lempeä, iloinen ja hyvin aktiivinen koiratyttö, joka tarvitsee puuhaa –ei siis mikään sohvaperuna ylipainosta huolimatta. Sisällä osaa kuitenkin myös rauhoittua. Sukkia (ja mitä se vaan löytää) se kantaa ympäri asuntoa, mitään Peppi ei ole kuitenkaan tuhonnut edes yksinollessaan.
Peppi on sisäsiisti. Alussa tuli muutama pissavahinko sisälle, mutta tämä johtui siitä ettei se uskaltautunut rappukäytävään.Yksin jäädessään se saattaa hieman vinkua perään tai haukahtaa pari kertaa, mutta ei sen enempää. Naapureiden kertoman mukaan on ollut hiljaista. Itse olen päivät töissä ja Peppi on oman uroskoirani kanssa kotona. Lenkillä käymme eri aikaan, joten Peppi on ollut asunnossa myös ilman koiraseuraa.Joskus Peppi saattaa myös haukahdella innostuessaan, mutta ei häiritsevästi ja lopettaa kyllä käskystä. Rapun ääniin se ei reagoi. Ainakin tällä hetkellä näyttäisi siis, että Peppi sopii myös kerrostaloon.
Peppiä ei ole paljoa koulutettu, mutta nyt jo parissa päivässä se on oppinut istumaan ennen kuin se saa ruuan tai ennen kuin lähdetään ulos.Uuden kodin tulee paneutua hihnakäytöksen opettamiseen sekä Pepin painonpudotukseen Peppi painaa tällä hetkellä noin 44 kiloa eli sillä on ylipainoa noin 20 kiloa.
Peppi sopisi toisen koiran kaveriksi mutta kissan tai kanin perheeseen Peppi ei sovi.
Peppiä voi mennä tapaamaan Helsinkiin.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus on 100 euroa.






