Olli

Lisätty sivulle: 2008-02-24

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Olli
9.2.2015 Ollista tuli enkelikoira.

***

12.4.2008 Olli sai kodin Toijalasta.

***

Kuulumisia ja kuvi kodista:

21.11.2008 Ollille lisätty kuvia:)

15.6.2008 Lisätty Ollille kuvia kodista

29.4.2008 Ihana Ollimme on ollut nyt 2 viikkoa kotona ja kyllä me saimme niin upean koiran, että monta kertaa olemme mielessämme kiitelleet, ettei Ollista ollut kukaan kiinnostunut. Tosin yhtä monta kertaa olemme sitä ihmetelleet ;o)

Ollin kotiutuminen on sujunut aivan mahtavan hyvin ja tuntuukin, että koirupoika olisi meillä ollut paljon kauemmin, kuin vain 2 viikkoa!

Olli-poika on hurmannut kaikki, jopa eläinlääkärissäkin. Oli niin hienosti siellä, ettei oltu silmiämme uskoa! Vieraitakin meillä on jo muutamia käynyt, eikä Olli ole ollut moksiskaan, tarkkaan haistelee tulijat ja menee äkkiä sohvalle parhaalle paikalle, vieraat istukoon missä lystäävät ;o) Ollin kerrottu kissapelko on totaalisesti kumottu! Meidän leikattu kolli 16v., joka on ennen aina muutaman päivän ensin uusia tulokkaita tuijotellut ylempää, otti Ollin aivan ihanasti vastaan ja leikattu kuuro tyttökisumme noin 10v. rakastaa koiria jo entuudestaan, joten mitään ongelmia ei ole ollut. Kaikki pusuttelevat ihan sujuvasti toisiaan.

Päivällä, kun olemme olleet poissa kotoa, olemme rajanneet 2 kerrosta portilla, jotta kissat saavat niin halutessaan nukkua rauhassa yläkerrassa. Tosin kun palaamme kotiin, ovat kaikki kuitenkin alakerrassa :o) Joten saapa nähdä, voi olla, että jatkossa jää portti auki. Yksin ollessaan ei ole Olli mitään tuhoja ainakaan vielä tehnyt, eikä jää itkemään tai haukkumaan, vaikka ikkunasta katseleekin perään. Olli on viikolla yksin kotona vain noin 5 tuntia päivässä.

Olli on todella ihana lenkkikaveri, tosi nopeasti oppi kulkemaan tien vasenta puolta, eikä parin ekan päivän jälkeen ole vetänyt hihnassa, siirryttiinkin aika pian käyttämään flexiä, että saa hieman enemmän liikkumatilaa. Ihmeellistä kyllä, ei mene niin pitkälle, että flexi kiristyisi, vaan jolkottelee mukavasti melkein vierellä kokoajan. Rähinöiltä ollaan ainakin toistaiseksi vältytty, tyttökoiria nuuhkuteltu häntä heiluen. Meillä on täälläpäin suurehkoja rusakkoja, niin niiden perään Olli kyllä lähtisi korvat suorina… Virtaisiko suonissa ripaus ajokoiraa! Vapaana ei ole vielä annettu olla, ennenkuin koko pihamme on aidattu. Ympärillä on metsiä ja niin ollen myös niitä suuria pupuja ;o)

Ollista on kehkeytynyt varsinainen herkkusuu, pyydettäessä istuu hienosti, muita temppuja vielä harjoitellaan, tassun antaminen ja maahan meno on hakusessa… Namilla tosin on Ollia helppo opettaa! Innoissaan on aina ulos lähdössä, sisällä ihan selkeästi nauttii elämästä ja siitä että saa nukkua ja pötkötellä sohvalla ja sängyssä. Ja on muuten varsinainen pusuttelija :oD
Leikkimistä vielä “opetellaan”, pallosta innostuu hetkellisesti, mutta solmuleluille yms. ei Olli ole vielä oikein käyttöä löytänyt. Usein käykin niin, että kun minä leikitytän koiraa lattialla, jään lelujen kanssa yksin siihen, kun Olli kapuaa sohvalle isännän kylkeen kiinni ja on kertakaikkisen onnellisen näköinen siinä kainalossa maatessaan.

Tehosterokotukset haettiin alkuviikosta ja terveystarkastuksessa todettiin meillä olevan hyväkuntoinen ja terve koira ja ikäarvio pysyi samana, noin 2v. Hampaat ovat hyvässä kunnossa. Lääkäri sanoi, että Olli on sopusuhtainen, ei liian laiha ja komeat lihakset on pojalla :o) Lievä silmätulehdus Ollilla oli ja se hoidettiin tipoilla pois.

Me ollaan niin onnellisia Ollista!!!! Miljoonat kiitokset teille kaikille, jotka olitte meidän koiran hankinnassa mukana :oD Terveisin Olli ihanaisen perhe

17.4.2008 Lisätty Ollille kuva kodista.

***

Uros, noin 2v.

23.2.2008 Olli on arviolta noin 2-vuotias uroskoira Virossa.

Olli kököttää ketjun päässä hiljaisena ja katselee minua toiveikkaan oloisena. Mennessäni pojan luo se tervehtii minua omalaatuisesti kahdella tassulla “haroen”:). Olli riemastuu kovasti irrottaessani sen ketjun päästä ja lähdemme kävelemään pois tarhan alueelta.

Kiire Ollilla tuntuu aluksi olevan ja hihna kireällä matkaamme eteenpäin. Olli on mielestäni helppo hallita, koska sillä on säkäkorkeutta hiukkasen alle 60 senttimetriä ja se on ruumiinrakenteeltaan kevyehkö. Nopeasti Ollin askellus kuitenkin hidastuu ja se tuntuu ihmettelevän kävelyreissumme tarkoitusta. Välillä se kiertää kehää edessäni kuten näillä ns. ketjukoirilla on usein tapana alkuun tehdä ennenkuin ne tottuvat kävelemään hihnassa. Ohitamme myös narttukoiran jota Olli selvästi arastelee ja nostaa karvat pystyyn. Rähisemään se ei kuitenkaan ala. Olli sopisikin kuitenkin parhaiten ihan ainoaksi koiraksi. Rähisevälle uroskoiralle Olli vastaa samalla mitalla joten ohitustilanteita tulevan omistajan täytyy jonkin verran treenata.

Ihmisiä kohtaan Olli on kuitenkin todella ystävällinen ja kiltti. Olli nauttii kovasti rapsuttelusta ja hellyydestä ja Olli odottaakin jo kovasti pääsevänsä pois tarhalta uuteen kotiin nauttimaan oman ihmisen huomiosta ja huolenpidosta.

Yhdistys hoitaa Ollin kuljetuksen Tallinnan josta uusi omistaja noutaa pojan kotiinsa. Olli luovutetaan uuteen kotiin ulkoloishäädettynä, madotettuna, rokotettuna ja tunnistemerkittynä ja lisäksi sillä on Eu-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Ollin kulukorvaus on 150 euroa.