Nupsu
Nupsusta tuli koiraenkeli 6.10.2021.
***
Lisätty sivulle: 2007-02-11
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
22.5.2008 Nupsun kanssa on yhteinen elämä alkanut mainiosti. Nupsu on oppinut tavoille ihan hyvin (vaikka innostuessaan saattaa aina mopo vähän karkailla :D) ja on sopeutunut tänne todella hyvin. Jouduimme tuossa jonkin aikaa sitten muuttamaan omakotitalosta kerrostaloon. Kesti jonkin aikaa ennenkuin Nupsu tottui kerrostaloelämään. Aluksi postimiestä tuli haukuttua oikein urakalla, mutta onneksi nyt Nupsu osaa olla suhteellisen hiljaa.
***
Narttupentu, noin 4-5kk
11.3.2007 Nupsu tuli eilensuomen puolelle kotihoitoon.
Kuulumisia kotihoidosta: Nupsu saapui meille eilen illalla kotihoitoon. Oli melko stressaantunut aluksi, mikä oli tietysti ymmärrettävää, pitkä reissu takana ja aivan uudet ihmiset. Talon isäntää piti vahtia kokoajan, ilmeisesti oli jotenkin epäilyttävä tyyppi kun istuskeli lattialla, jutteli itsekseen ja jakeli makupaloja :) Puolen yön aikaan uskaltautui jo rapsutettavaksi. Miehiä arastelee, mutta on kuitenkin kiinnostunut tekemään tuttavuutta. Ihan pieniä lapsia talossa ei ole, murrosikäiset pojat on kelpuutettu ystäväpiiriin. Yön Nupsu nukkui todella rauhallisesti, liiankin rauhallisesti sillä kotihoitajan oli useasti herättävä tarkistamaan tytön olemassaolo.
Ulkoilu on reipasta menoa, vetää hihnassa hieman. Kävelyreissulla vastaan tuli muutama koira, joille haukahdettiin, mutta mitään riehumista ei ilmennyt.
Hoitopaikan omista uroksista leikkiin kelpaa kuka tahansa, neiti ei kumartele ketään. Energiaa on pienen kylän verran ja sitä on aloitettu purkamaan kunnon painilla.
Sisäsiisteys on hallussa ja sen toivotaan myös jatkuvan :) Nupsusta saa kuvien perusteella isomman oloisen. Tyttö on kuitenkin n.40cm korkea mutta kasvaa varmaan vielä jonkin verran. Valloittava ja hyväluonteinen tyttö, joka ansaitsee paljon rakkautta mutta selkeät rajat.
Nupsu on narttupentu Haapsalusta. Se on leikkisä ja energinen ja osaa myös tehdä vähän pahojaan :).
Nupsu oli ilmestynyt Haapsalussa yhteen päiväkotiin, josta työntekijät veivät sen tarhalle. Tarhalla Nupsu joutui kissojen huoneen nurkkaan 0,5 metrin naruun kiinni ilman edes minkäänlaista makuualustaa.
Nupsu on hieman laikasekoitustyyppinen koira.
Nupsu luovutetaan tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä ja sillä on lemmikkipassai. Nupsun kulukorvaus on 150 euroa.






