Nico
Lisätty sivulle: 2006-12-25
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
30.7.2008 Nico voi edelleen vauhdikkaasti. Nico käväisi kesän kunniaksi lääkärissä korvahuuhtelussa ja kesätukkatrimmauksessa. Kokemus järkytti suuresti pojan herkkää mieltä, ja tämän jälkeen oltiinkin muutama päivä enempi vähempi omituisessa mielentilassa piiloutuen pahalta maailmalta :)
Ikä ei ole Niksuun vielä tehonnut, mutta ehkä sitten kymmenen vuoden tuollapuolen vois hieman rauhoittumista tapahtua :D
11/2007 Yhdistys on päättänyt että Nico jää hoitokotiin Ulvilaan yhdistyksen kummikoiraksi. Nicon kuulumisia saa lukea täältä jatkossakin. Yli vuoden kodinetsinnän jälkeen ei sopivaa kotia tälle suurelle pienelle pojalle löytynyt ja aikansa Nico on kiertänyt omaa kotiaan etsien useastakin paikasta ja sen jäljet näkyvät vielä tänäkin päivänä. Nico on erittäin omalaatuinen koira ja sen käsittelyssä vaaditaan pitkää pinnaa ja välillä yliluonnollisia kykyjäkin :).
Ensimmäisen vuoden jälkeen silittely onnistuu jo enemmittä hammasteluitta, mutta monet toimenpiteet saavat Nicon paniikkiin, ja silloin se voi myös ottaa kiinni, ei lujaa mutta niin että perille menee että tästä ei tykätä. Harjaaminen, korvien putsaaminen, kynsien leikkuu vaativat pitkän ajan onnistuakseen. Mutta kuonokoppaa ei kyllä enää tarvita joten edistytty ollaan tai sitten mamman kivunsietokyky on kasvanut..Tietyllä tavalla Nico on rauhoittunut paljonkin, vaikkei sitä ehkä huomaa kuin itse :), mutta pitkän tovin olen miettinyt sitä että jos se vielä olisi joutunut vaihtamaan kotia, olisi se ehkä ollut Nicolle liikaa, siksi näin oli paras.
19.4.2007 Nico-poitsun hoitolaiselo sujuu samaan malliin, meidän poppooseen Nico on kotiutunut ihan hyvin, se on vaan sellainen koirien AD/HD-tapaus, että koko ajan pitää touhuta jotain, milloin kiskoa kavereita korvista, turkista tai parrasta :) ja muutoinkin äksöniä pitää olla päivät täysi..
Iltaisin Niksu hermoilee jos hänen mentyään nukkumaan joku alkaa koskemaan, silloin on oman rauhoittumisen aika. Mieluiten tämä nukkumisoperaatio tapahtuu rojahtamalla kahden metrin ilmaloikalla hoitomamman päälle, siinä sitten kelpaa köllötellä. ja auta armias jos ei vapaata paikkaa olekaan, silloin kyllä äänestä kuulee että nyt Nicoa harmittaa, se osaa nimittäin kiukutella kuin sellainen uhmaikäinen pikkumuksu joka on ihan väsynyt :)
Muutoinkin Niksu on sellainen mammanpoika, ei oikein muiden anna käsitellä korviaan joiden kanssa on vähän ongelmia. Neuroottinen AD/HD-herkkis, se tuo koira on :) Tosin canicrossaamassa ollaan käyty ja siellä edistystä oli tapahtunut sen suhteen että pyörien perään Niksu ei säntäillyt ollenkaan, juoksu on selvästi muutenkin sen laji.
Alla kuva Niksusta, huivissa muuten lukee että “en ole niin vaarallinen miltä näytän” Smile. Ne huivit joissa luki “tottelen kun haluan” olivat valitettavasti loppu :)
***
Kastroitu uros, noin 10kk
25.12.2006 Nico etsii uutta kotia. Nico on tällä hetkellä arvioiden 10kk ikäinen kastroitu nuori uros. Nico tarvitsee kokeneen ja osaavan omistajan, sillä tämä nuori koirapoika on helposti ottamassa määräysvaltaa perheessä. Nico omii mielellään emäntänsä ja on sitten usein puolustuskannalla lähelletulevia kohtaan. Siksi Nicoa ei luovuteta perheeseen jossa on pieniä lapsia, Nico tulee toimeen narttujen kanssa, ja meillä hoitokodissa myös urosten kanssa, tosin kaikki ovat leikattuja, joten tällä voi olla osuutta asiaan.
Kissojen kanssa tullut toimeen, jahdannut kyllä mutta lopettaa käskystä. Nicolla on painoa tällä hetkellä 32 kiloa ja säkä noin 60 cm. Nicolla on huono tapa olla liian kiinnostunut autoista ja pyöräilijöistä, niiden kohtaamista harjoitellaan parhaillaan. Nico on nyt ollut meillä neljä päivää ja mainiosti kotiutunut, yksinoleminen narttukoirien seurassa on sujunut hyvin. Nicoa ei luovuteta kerros- tai rivitaloon. Nico on hoitokodissa Ulvilassa ja siihen voi sopimuksen mukaan tulla tutustumaan.






