Mortti

Lisätty sivulle: 2007-01-15

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Mortti
05/2015 Mortista tuli enkelikoira sairauden vuoksi.

***

07/2004 Mortti sai kodin Salosta toisen uroksen kaverina.

***

Kuulumisia kodista:

8.10.2007 Tervehdys! Oli ihan pakko ottaa yhteyttä pitkästä aikaa! Meidän Mortti suoritti BH-kokeen toissapäivänä ihan heittämällä. Tokoiltu ollaan ja TK1 on kahta vaille valmis. Hakua kokeiltiin mutta jälki on meidän juttu. Osaavat sanovat että Mortti on luonnonlahjakkuus. Olen niin ylpeä tosta BH:sta kun oppi liikkeestä istumisenkin viikossa. Lähetän kuvia heti kun kamera palaa maailmalta.
Terkuin Tuire ja X-rotu uros Mortti

07/2005 Mortti on ollut meillä nyt vähän yli vuoden. Kohdalleni sattui aivan täydellinen koira. Pientä hiontaa vielä käytöstavoissa, vaikka paljon voi vielä panna nuoruuden piikkiin. Koirakoulun “loppukokeessa” (möllitoko) saatiin huippupisteet ja paljon kavereita. Mortti on kastroitu, lääkäri suositteli sitä ja onhan poika jo rauhoittunutkin. Mortti rakastaa uimista, hyppää laiturilta kuin ihmiset ja jos alat räpiköimään ui hän vierelle että “ota kiinni minusta vien sut rantaan”, oma pelastusrengas. Morttin kasvamista ja edistymistä on ollut mahtava seurata. Miten pienistä asioista löytääkin niin paljon iloa. Lähetän muutaman kuvan ja myöhemmin lisää. Kiitos vielä kerran tästä suloisesta superkoirasta. Kaikkea hyvää kaikille teille meiltä kaikilta.
Mortti & co.

03/2005 Mortti on nyt siis 11 kk, 72cm, n. 40 kg ja oikea komistus. Ovat tulleet Onnin (saksanmetsästysterrierri-ajokoira-dreeverimix) kanssa alusta asti loistavasti toimeen. Mortilla on kova vahti- ja suojeluvietti, eikä hän ole vielä tajunnut, että Onni pärjää ihan kyllä itekkin. Kotona Mortti on sylivauva. Ei oikein ymmärrä miten iso on, luttana ja lempeä pusupoika. Toisista koirista Mortti ei pidä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tehdään kovasti töitä sen eteen, jotta tultais sosiaalisemmiksi. Tuli varmastikkin lenkkeiltyä pentuna liikaa metsässä, missä ei tavannut muita koiria. No, koirakoulu alkaa taas kohta. Lähetän lisää kuulumisia kevään mittaan, kun tuo tekniikkakin tuli tutuksi(!!!)kuvien kera. Aurinkoista kevään odotusta! T:Mortti&co