Mirjam

Lisätty sivulle: 2011-10-16

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Mirjam
6.1.2012 Mirjan on nyt enkeli

***

Naaras, noin 6kk

17.12.2011 Mirjam on vielä liian pienikokoinen ikäisekseen sterilointiin. Vaikea kuvitella, että ikää pitäisi olla nyt n. 8kk. Lienee vasta nyt 6kk paikkeilla kokonsa puolesta, tai tulee jäämään todella siroksi ja pieneksi kisuksi rakenteeltaan. Mirjam on tällä hetkellä karanteenissa sienen takia, kunhan sieni on saatu hoidettua kuntoon, on neiti jo toivottavasti kasvanutkin sen verran, että voi tulla uuteen kotiin steriloituna ja testattuna. Mirjam on ihana ja ystävällinen neiti. Kulukorvaus steriloidusta kissasta on 120e.

16.10.2011 Mirjam on kaunis nuori tyttönen Valgan tarhalta. Mirjam tulee hienosti toimeen muiden kissojen kanssa. Mirjam steriloitanee ennen kotiin pääsyä. Lisätietoja tulossa.

KULUKORVAUS kissanpennusta on 100€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös FeLV- ja FIV-testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista on tehdään ilmoitus Eviralle.