Milana

Lisätty sivulle: 2011-04-26

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Milana
1.3.2019 Milanasta tuli koiraenkeli sairauden takia.

***

8.10.2011 Milana sai kodin Pyhärannasta.

***

Milana, noin 1v. kotihoidossa Somerniemellä (Somero).

Kuulumisia kotihoidosta:

19.9.2011 Milana menee autoon nykyään todella mielellään ja hyppää sinne itse ja menee samantien maate ja nukahtaa myös jo autoon:), eikä ole enää levoton ja läähätä kuin alussa:( Milana ei pelkää mitään eikä ketään. Parasta sen mielestä on juokseminen vapaana, tykkää ihan satasella juosta mettässä ja tottelee todella hienosti, tulee heti kun kutsun ja vielä juoksujalkaa ottaa kyllä niin hyvin kontaktia ja ei sana on myös hallinnassa. Todella helppo koira kunhan oppii sitä lukemaan:)kunnioittaa meitin sakemanneja ja Safiyaa. Rambon kanssa ovat sitten aivan eri maailmoissa meno on välillä niiiiiin hurjaa että ei voi muuta kuin nauraa ja kun Rambo ja Milana leikkivät keskenään on Safiya vähän mustis ja heittäytyy niiden eteen että leikkikää pliiis munkin kanssa:)

Milana on kärsinyt eroahdistuksesta, joka on ilmennyt tavaroiden pureskeluna, mikä on nuorelle ihmisrakkaalle koiralle melko tyypillistä. Eroahdistuksen kanssa on tehty hoitokodissa töitä ja tyttö on ollut n 3h yksin ja jää todella nätisti ja suuremmilta tuhoilta on vältytty:) Pesin sen ja samalla hieroin sitä, ei arista mitään käsittelyä mutta ei olisi jaksanut olla niin kauaa aikaa paikalla mutta kun pakko on huuhdella ettei tule hilsettä tai ihottumaa.

Mun mielestä täyden kympin koira kunhan saadaan tuo tuhoominen vielä kokonaan pois. Kotihoitopaikassa harjoitellaan yksinoloa pienissä erissä ja jaksan kyllä uskoa että hyvä siitä tulee ajan kanssa:) Milana on kyllä vienyt kaikkien sydämmet jotka on tavannut se on vaan niin ihmisrakas että sitä on helppo kouluttaa vaikka mitä:)

Hyvä jälkikoira on jo ja agilityähän se jo harrastaa ihan itse siis aitojen yli
kiipeilyä:) kylläkin jo todella harvoin nykyään. Ei ole kait tarvetta mennä aidan toiselle puolelle kun siellä ei ole ketään.

10.8.2011. Moi mä olen Milana tyttö ja tulin Suomeen tänne 4 ison koiran kaveriksi siksi aikaa kunnnes mulle löytyy ihan oma koti:)

Olen tosi reipas n.50 cm korkea sopiva sylissä pidettävä ja tykkään olla
sylissä:). Kovasti haen hellyyttä ja ihmisseuraa mutta en jää itkemään kun nuo hoitomamma ja iskä lähtee töihin. Remmissä kävely sujuu minulta mallikkaasti ja hädätkin teen remmissä. Kivaa on kyllä kun saan leikkiä täällä aidatulla pihalla noitten talon omien koirien kanssa. Joo kyllä me juostaan ja kovaa mutta se on kivaa ja syön ruokani todella hyvin ja vatsa on ollut ok. Viili on tosi hyvää sitä meillä on täällä ollut joka iltapalalla. Koirakaveri olisi ihan kiva siellä uudessa kodissa mutta ei vältämättä, jos vaan on tarjolla ihmisseuraa riittävästi. En hauku juuri ollenkaan joten kerros/rivitalo asumismuoto ei ole ihan poissuljettu asia. Kissoita en osaa sanoa mitään niitä en ole tavannut hoitopaikassani mutta marsu ja undulaatti löytyy täältä ja ne olen jättänyt ihan rauhaan:). Olen siis oiva koirakaveri jollekkin:)

Tulethan tapaamaan minua ja tutustutaan toisiimme paremmin, minut tapaat täällä Somernimellä t.milana

***

26.4.2011 Milana on noin 1-vuotias keskikokoinen narttukoira Raplan tarhalla.
Milana on erittäin hyväsydäminen ja tulee toimeen toisten koirien kanssa.
Milana oli tuotu Kohtla-Järven tarhalle 23.3.2011.

Milana luovutetaan uuteen kotiin steriloituna,tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Uusi omistaja noutaa Milanan Tallinnasta. Milana tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus Milanasta on 250 euroa.