Merkur
Lisätty sivulle: 2007-01-15
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

Hei! Joudun surukseni ilmoittamaan että kauttanne meille vuonna 2005 tullut Merkur koira jouduttiin lopettamaan joulukuussa 2013. Merkurilla todettiin marraskuussa -13 kasvain pernassa. Kasvain leikattiin pois mutta se osoittautui patologin tutkimuksissa pahanlaatuiseksi ja oli ehtinyt lähettää etäpesäkkeitä.
23.12 Merkurin vointi huononi ja eläinlääkäriasema Avecissa tehdyssä utrassa todettiin sen vatsaontelon täyttyneen verensekaisesta nesteestä, ilmeisesti sillä oli repeämä jossain sisäelimessä. Koira lopetettiin tällöin eläinsuojelullisista syistä.
Merkur eli hyvän koiranelämän täällä luonamme maalla, leikki ystävänsä Nella koiran kanssa ja vahti uskollisesti perhettään, tonttiaan ja vähän hevosiakin.
Kiitos hienosta koirasta.
***
11/2005 Merkur sai kodin narttukoiran kaverina Isnäsistä.
***
Merkur on n. 3-4kk ikäinen urospentu, saksanpaimenkoirasekoitus. Se on lyhyen elämänsä aikana ilmeisesti jo toista kertaa koiratarhalla, jonne omistajat toivat sen. Merkur osaa muutamia käskyjä ja on hyvin tottelevainen pentu, mutta pentumaiseen tyyliin välillä pojalta katoaa korvat päästä :). Merkur on välillä myös melko äänekäs, eli haukkuu, joten kerrostaloon ei Merkuria luovuteta. Pentu on sirutettu, madotettu ja rokotettu ja se on valmis rokotustensa puolesta lähtemään suomeen parin viikon kuluttua.






