Matami Tupsutassu
Lisätty sivulle: 2014-11-19
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

Matamilla paljastui terveystarkastuksen yhteydessä hankala sairaus, jonka takia se päätettiin päästää sateenkaarisillalle.
***
Leikattu naaras, aikuinen, kotihoidossa Vantaalla.
19.11.2014 Matami Tupsutassu on Morsen, Melodian, Maximon ja Mortimerin emo. Emon tehtävää hän hoitaa todella määrätietoisesti ja viisaasti. Ruoka-aikaan hän vahtii, että pennut saavat osansa, ja syö itse vasta kun kaikki ovat saaneet massut täyteen. Hän hoitaa pikkuisiaan nuolemalla heitä ahkerasti ja vahtii tomerasti kun pennut leikkivät. Matami pitää myös silityksistä ja rapsutuksista, mutta varsinainen sylikissa se ei ole, vaan arvonsa tunteva ympäristön valpas tarkkailija. Matami vierastaa lääkkeiden antamisia ja muita erikoisempia toimenpiteitä, mutta muuten hän on ystävällinen ja lempeä.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.






