Matami (nyk. Tyyne)

Lisätty sivulle: 2008-08-11

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Matami (nyk. Tyyne)
5.9.2013 Tyynestä tuli koiraenkeli.

Tyyne jouduttiin perheen suruksi päästämään ikiuneen 5.9.2013. Viisi vuotta ehti olla matkassa mukana ja suuri ikävä jäi. En ole aikaisemmin Tyynen kuulumisia tänne kirjoittanutkaan, joten alla pieni teksti Tyynen elämästä.

Meille muuttaessaan tuli tienposket tutuksi ulkoilutusreissuilla, kun neiti rähisi niin vastaantulevat koirat kuin myös pyöräilijät, ja turvallisinta oli ottaa välimatkaa pois kävelytieltä tällaisten lähestyessä. Tarkkana sai olla myös vieraista miehistä, sauvakävelijöistä sekä tiellä ohi menevistä suuremmista autoista. Kotiutumisen aikana ja vuosien kuluessa Tyynestä kuoriutui kuitenkin mallikelpoinen ulkoilutettava – mitä nyt osalle koirista täytyi yhä isotella. Pyörät, ihmiset ja skootterit saivat mennä ohi nätisti ja lapsien rapstuteltavana oli kaikkein mukavinta olla.

Oravat, jänikset, peltojen tonginta sekä uiminen olivat Tyynen rakkainta ajanvietettä. Vaikka ne oravat eivät koskaan ymmärtäneetkään mestarisaalistajan suuhun tipahtaa. Ja omistaja ei päästänyt jänisten perään. Mutta uimaan olisi kävelty suoriltaan jokaisessa rannassa mitä vastaan tuli. Koirauimalassakin käytiin eräänä talvena tästä johtuen, ja kyllä oli innokas altaaseen syöksyjä :)

Koska Tyyne selvästi ilmaisi meillä ollessaan, ettei perheeseen tarvitse tulla toista koiraa, annoimme Rekkujen kautta kotia etsineelle Kassu-kissalle kodin. Heistä tuli kahden vuoden aikana parhaat ystävät, ja Tyyne piti tarvittaessa Kassun puolta jos kissaa jokin pelotti. Ja oli turvana niillä kävelylenkeillä joilla otimme Kassun ulkoilemaan mukaan.

Tyyne oli hyvin itsevarma tyttö pääsääntöisesti ja luotti omaan päätöksentekoonsa jos isäntäväki ei ollut talossa. Ruokia ei tullattu pöydiltä – paitsi heti sen jälkeen jos ihmiset poistuivat talosta. Samoin sohvalle ei tultu makaamaan, paitsi jokainen työpäivä kun ihmiset olivat poissa. Myöhemmin kyllä istuttiin koko porukka yhdessä sohvalla, kun kissan saapumisen jälkeen sohva täyttyi mystisistä pienistä rei’istä, joten Tyynekin sai vapaasti tulla seuraksi sohvalle makaamaan. Mökillä ollessamme vahti ja ilmoitti vieraat autot jotka tulivat pihaan, mutta kotona ei koskaan pitänyt meteliä rappukäytävän äänille.

Tyyne rakasti kunnon pemotusrapsutuksia ja kellahti vatsarapsutuksia vastaanottamaan monesti kun joku käveli riittävän lähelle. Oppi viimein myös käskystä haukahtamaan, vaikka olikin Tyynemäisesti murina-tuhahdus-urahdus-aivastus-haukahdus. Ei siis täydellistä, mutta yksi niistä piirteistä mikä teki Tyynestä Tyynen ja miksi olemme suuresti kiitollisia Rekuille, että Tyyne sai muuttaa luoksemme :)

***

27.9.2008 sai Matami kodin.

Kuulumisia kodista:

20.9.2010 Tyyne, Tyty, Fira.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä :) Tyyne kävi moikkaamassa varaajatätiään yhden yön verran ja täytyy kyllä sanoa että vau mikä mimmi :)

Tyyne tuli kylään, kiersi paikat ja pisti nukkumaan :D Tyyne on hyvä esimerkki koirasta, jonka kanssa tehty työ näkyy :) Hihnassa neiti kulkee nykyään kuin unelma ja uusia temppujakin on opittu. Namien eteen on Tyty edelleen valmis tekemään mitä vaan :D
Lisätty myös yksi uusi kuva

***

Reg. nro 10278 on noin 3-4 vuotias narttu, joka odottaa kotia Tallinnan Loomade hoiupaikissa. Se on löydetty 3.7.08

6.9.2008 Matami odottelee yhä sitä omaa kotiaan. Matami on sterilisoitu.

11.8.2008 Matami seisoo häkissään ja kiinnitän huomiota sen muhkeaan ja kauniiseen ulkomuotoon. Kun neitokainen huomaa minut, alkaa häntä vispata ja jalat stepata. Minun on pakko tutustua tähän veikeään ilmestykseen paremmin.
Lenkille lähtö Matamin kanssa on aluksi vauhdikasta ja se rähähtää viereisessä häkissä olevalle nartulle, mutta kun pääsemme pidemmälle rauhoittuu menokin.
Matami on vahvaluontoinen narttu ja se merkkailee ulkona kuopien komeasti päälle.

Törmäämme lenkillä nuorempaan urokseen jota Tanja vie ulos. Juttelemme hetken ja tarkoituksena on päästää koirat tutustumaan toisiinsa. Matami ei juurikaan kursaile vaan hypähtää suoraan urosta päin, heittäytyy leikkiinkutsu asentoon ja ryntää taas kohti. Viemme koirat leikkimään aitaukseen ja sama meno jatkuu. Matamin tulevassa kodissa voisikin siis olla uros kaverina!
Välillä matami pysähtyy makoilemaan aitauksessa ja tarkkailee uroksen touhuja ja sitten taas mennään!

Nakeista Matami tykkää valtavasti. Se hypähtelee minua vasten mutta malttaa lopulta laskea pyllyn penkkiin. Tämän jälkeen Matami tarjoaa herkästi istumista kun vain kävelenkin reppuni luokse. Käymme Matamin kanssa myös läheisellä rannalla ja neitokainen selkeästi nauttii vedestä. Lähden kahlaamaan hiukan syvemmälle ja innoissaan Matami lähtee uimaan niin pitkälle kuin hihna antaa myöten. Tämän jälkeen onkin hyvä nojailla meikäläiseen ja nauttia rapsutuksista.
Matami on muodoiltaa pyöreä joten tulevassa kodissa olisi neidillä edessä Dietti. Matami on noin 60-65cm korkea.

Matamin ikää on kovin vaikea arvioida. Välillä se käyttäytyy hyvinkin aikuismaisen rauhallisesti ja istuskelee rauhassa rapsutuksista nauttien ja välillä se painaa ympäriinsä leikkien kuin pentu. Hampaat ja Matamin yleinen olemus puhuvat kuitenkin sen puolesta että tämä neitokainen on jo ehtinyt aikuiseen ikään :)

Palaamme muutaman päivän kuluttua tarhalle ja saan samanlaisen vastaanoton tälläkin kertaa. Häntä vispaa ja tyttö hypähtää jopa häkkiä vasten.
Testaamme Matamia vanhemman uroksen kanssa ja tämänkin kanssa tyttö laittaisi vain rajusti leikiksi. Vanhempi uros murisee ja nostaa karvoja pystyyn mutta tämä ei tunnu Matamia vaivaavan vaan se yrittää leikkiä toisen kanssa kuitenkin ja kun urosta lähdetään viemään kauemmas katselee Matami kaihoten kaverin perään.

Matamille etsitään nyt kotia jossa neitokainen saa nauttia rapsutuksista, hyvästä, kevyestä ruoasta ja mukavasta liikunnasta.

Omistaja noutaa Matamin Tallinan tarhalta yhdistyksen opastuksella. Matamin kulukorvaus on 100€ ja se sisältää kertaalleen rokotuksen, madotuksen ja ulkoloishäädön.