Margus (nyk. Nalle)
Lisätty sivulle: 2012-11-22
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

Nallen kunto romahti yllättäen ja tutkimuksissa sillä todettiin pernassa kasvain, joka vuoti vatsaan.
***
28.4.2013 Margus sai kodin Lepsämästä.
***
Kuulumisia kodista:
4.5.2013 Lisätty kuvia omasta kodista:)
***
Uroskoira, n. 3 v, kotihoidossa Suomessa.
Kuulumisia hoitokodista:
3.4.2013 Marguksen kanssa elo hoitokodissa sujuu jo varsin leppoisissa merkeissä. Hoitokodin päivittäinen elämänrytmi on tullut tutuksi ja Marguksen olemus on muuttunut aiempaa itsevarmemmaksi. Häntä heiluu usein ja olemus on iloinen ja rento.
Hoitokoti sijaitsee omakotitalossa ja Margus nauttii kovasti omalla, aidatulla pihalla olemisesta ja koirakaverin kanssa leikkimisestä. Sopivin asumismuoto tälle isolle pojalle olisikin juuri omakotitalo, sillä yksinjäädessään Margus saattaa haukkua jossain määrin.
Kotiin tulevat vieraat ihmiset haukutaan, mutta montaakaan minuuttia ei mene siihen, kun vieras todetaan vaarattomaksi. Tällöin vaarana helposti onkin jo tämän isokokoisen pojan pyrkiminen syliin läheisempää tuttavuutta tekemään :) Margus innostuu edelleen helposti, ja tällöin käytös saattaa muuttua hyvinkin vallattomaksi ja leikkisäksi. Pentumaista leikkinapsimista esiintyy edelleen, varsinkin näissä tilanteissa joissa poika innostuu.
Lenkkeily sujuu leppoisissa merkeissä, tosin hoitokoti sijaitsee rauhallisella seudulla jossa liikenne ja muut ärsykkeet ovat melko vähäisiä. Kaupungissa ollaan käyty kävelemässä, ja nämä kerrat on ainakin tähän asti sujuneet todella hienosti. Autoon hypätään jo omatoimisesti, mutta pahoinvointi aiheuttaa yhä ongelmia. Automatkoja kuitenkin treenataan jatkuvasti ja toiveissa onkin, että pahoinvointi jossain vaiheessa helpottuisi.
Hoitotoimenpiteet sujuvat vaihtelevasti. Kovin kauan Margus ei harjaamistilanteessa malttaisi olla paikallaan, ja viimeistään kun jalkakarvoja aletaan harjailemaan, on Marguksen mielestä homma tullut päätökseen. Tällöin alkaa kiemurtelu ja poispyrkiminen. Myös kynsienleikkaaminen sujuu alkuun hyvin, mutta näissäkin tilanteissa Margus ottaa hatkat melko nopeasti ;) Rauhoittumista ja itsehillintää tuleekin Marguksen kanssa edelleen opetella.
Kaiken kaikkiaan Margus on todella valloittava ja ihastuttava persoona, joka tuntuu herättävän ihastusta niin hurmaavalla ulkonäöllään kuin iloisella olemuksellaankin.
19.2.2013 Margus matkusti viikko sitten Pärnun löytöeläintarhalta Suomeen kotihoitoon. Margus kerkesi odottelemaan uutta kotia tarhalla jo 1,5 vuoden ajan. Sopeutuminen uuteen elämään on sujunut kuitenkin yllättävän hyvin.
Marguksen kanssa lenkkeily sujuu varsin leppoisasti sen isosta koosta huolimatta. Lenkin alussa se saattaa hiukan vetää, mutta nopeasti meno rauhoittuu ja myös ohitustilanteet niin ihmisten kuin autojenkin kanssa sujuu ongelmitta. Toisiin koiriin Margus on suhtautunut innokkaan ystävällisesti (ja äänekkäästi;)), ja poika kaipaisikin itselleen kovasti leikkikaveria.
Margus innostuu huomiosta helposti, ja tapakoulutusta harrastetaan niin vallattoman hyppimisen kuin pentumaisen “leikkinapsimisenkin” suhteen. Aivan pienten lasten perheeseen Margusta ei voi suositella sen ison koon ja koheltamisen takia.
Sisätiloissa Margus on ollut hyvinkin rauhallinen ja jo ensimmäisestä päivästä lähtien täysin sisäsiisti. Autoon Margus ei vielä suostu menemään, mutta asiaa aletaan nyt pikkuhiljaa harjoittelemaan.
Tätä iloista ja veikeää hurmuripoikaa voi tulla sovittaessa tapaamaan kotihoitopaikkaan Janakkalaan :)
11.2.2013 Margus matkusti Pärnun tarhalta Suomeen kotihoitoon, kuulumisia tulossa myöhemmin. Muutama uusi kuva lisätty.
***
23.12.2012 Margus on odotellut uutta kotia tarhalla jo yli vuoden ajan.
Margus antaa häkissä ollessaan itsestään yllättävän rauhallisen ja hieman jopa eleettömän ensivaikutelman. Mutta kun tähän isoon poikaan (säkä arviolta noin 70 cm) tutustuu enemmän, tulee sen veikeä luonne paremmin esille.
Jos Margukseen ottaa edes hiukan kontaktia tai yrittää silittää, aloittaa se samantien melkoisen hyppimisen ja iloisen riekkumisen. Kaikenlainen huomio on vallan ihastuttavaa, ja sen Margus haluaa näyttää koko painollaan :) Hihnan päässä Margus kävelee kuitenkin yllättävän maltillisesti ja narttukoiriin se suhtautuu ystävällisesti häntää heiluttaen.
Pitkä tarhallaoloaika ei ole onneksi lannistanut hyväntuulista Margusta. Näin uuden vuoden kynnyksellä meillä onkin toiveena löytää se ikioma koti tälle iloiselle pojalle :)
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä kastroituna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa






