Manni

7.4.2013 Mannista tuli enkeli

Kolme kuukautta yhdessä.

Tänään pesin Mannin ohkaisen ja paksumman takin ja ripustin ne kuivumaan. En vieläkään ymmärrä tai tahdo uskoa, ettei meidän vanha rouva palaa enää kotiin.

Etujalan ontumisen vuoksi hakeuduimme eläinlääkäriin, sitten ortopedille ja röntgeniin. Meille ehdotettiin koepalan ottoa epäillystä luusyövästä (osteosarkooma), mutta onneksi veimme Mannin vielä toiselle ortopedille tutkittavaksi. Hän nimittäin totesi, ettei koepalan otto olisi auttanut, sillä kasvain etujalan yläosassa olisi laadustaan huolimatta poistettava – mikä tietäisi amputaatiota. Takaruumiin heikon kunnon, kalkkeutumien ja luupiikin vuoksi Manni ei olisi oppinut toimimaan ilman toista eturaajaa. Tuskat olivat nyt kovat – ja olisivat olleet jatkossa vielä pahemmat. Autolle oli rankkaa palata pelkän taluttimen ja pannan kanssa. Olin varannut Mannille illaksi herkkuruokaa, kanaa ja riisiä.

Vaikka lohtu on pieni, tieto siitä, että Mannin viimeiset kolme kuukautta olivat onnelliset, auttaa surun kestämisessä. Torkut työpaikan lattialla, naapurien koiriin tutustuminen, metsälenkit ja päivällishetket koko perheen kanssa olivat varmasti Mannille mieluista puuhaa. Virtsakivenalut sulivat erikoisruoan ansiosta ja kissastamme Auliksesta tuli oikein kiva kaveri sille.

Monta kivaa hetkeä vietimme ja monta muistoa jäi. Yhden vielä muistelen tässä. Olin yksin kotona 3-vuotiaan poikamme kanssa, jolle ei tahtonut uni tulla illalla. Olin käynyt yläkerrassa rauhoittelemassa häntä jo monta kertaa ja kun pinnani meinasi loppua, Manni nousi tyynyltään, vilkaisi minua ihan kuin olisi
pyytänyt jäämään siihen sohvalle – ja kapusi yläkertaan. Siellä hän tuttuun tapaansa raapi mattoa, rojahti maaten ja odotteli, että poika nukahti. Sitten kun lapsi tuhisi, Manni hipsi hiirenhiljaa alas ja asettui äänettä takaisin omalle paikalleen. Siitä koirasta huokui semmoinen vanhan äidin viisaus, kerta kaikkiaan.

Monesti minusta vaikutti siltä, että Mannin katseessa oli melankoliaa. Ajattelin sen ensin johtuvan menneistä ja että surullisuus helpottaisi ajan myötä, mutta fyysistä tuskaa se sitten olikin – joskus vähemmän, joskus enemmän, riippuen päivästä. Ymmärrän nyt myös sen, että Manni yritti parhaansa ja halusi todella olla mieliksi. Hän seurasi lempeästi, kun yritin opetella koirien kieltä, ja pysyi vieressäni uskollisesti – olisi varmasti istunut sylissäni päivät pitkät, jos olisi mahtunut siihen! Tuntuu siltä, että Manni myös sopeutui perheeseemme paremmin kuin olisi näin lyhyessä ajassa mahdollista. Tuntuu kovin surulliselta, ettei yhteinen aikamme ollut tätä pidempi. Mutta olen hyvin onnellinen siitä, että pystyin antamaan hänelle perheeni kanssa paljon rakkautta ja lämpöä kolmen kuukauden verran. Koiranvuosina se lienee pieni ikuisuus, vaikka se ihmisen kalenterissa on aivan liian nopeasti kuluva ajanjakso. //Johanna

Kuva on viimeinen yhteinen kuvamme. Manni yritti päästä syliini nukkumaan.

***

5.1.2013 Manni sai kodin Espoosta

***

Kuulumisia kodista:

23.1.2013 Manni on löytänyt paikkansa pienessä perheessä rivitaloalueella Espoossa. Emäntä kertoo: Meillä ei ennen ole ollut koiraa, joten harkitsimme pitkään, luimme kaikkia mahdollisia ongelmakoiraoppaita ja odottelimme sopivan “tapauksen” löytymistä. Sitten kävikin todella tuuri, kun sopivanikäinen ja -rotuinen Manni-narttu olikin lauhkea kuin lammas. Mannin kanssa lenkit sujuvat ilman vetämistä, yhteiselo perheen 3-vuotiaan lapsen ja kissan kanssa sujuu myös moitteetta. Ja lisäksi tuntuu siltä, että autolla ajelukin alkaa maistua eivätkä vieraat koirat enää pelota yhtä paljon kuin ennen. Kotiinkin Manni jää kiltisti, vaikka pääsee kyllä töihin mukaan parina päivänä viikossa, ja muihinkin menoihin, joissa käyttäytyy esimerkillisesti. On oppinut, ettei sohva ole koiran paikka (nostimme pari kertaa alas, kun sinne oli mennyt) ja istuu ja tulee luokse pyydettäessä.

Ensimmäisen viikon aikana Manni ei venytellyt eikä leikkinyt. Tokan viikon aikana aloitteli hiljaa molempia ja kuulimme ekat vahtihaukut. Sen jälkeen on sitten haukahdellut vähän, kun tulee vieraita (ei kuitenkaan pompi vasten tai ole aggressiivinen) ja kun tassut (uutena vuonna satutti ne) ovat parantuneet, yleiskunto on kohentunut kummasti. Aluksi Manni ei maannut lattialla takajalat “mutkalla” sivuilla, mutta nyt jo sekin luonnistuu silloin tällöin. Voi olla, että vauhtia rouvaan tuleekin enemmän, kunhan lonkkien tila selvitetään ja saadaan mahdollisesti parempaan kuntoon. Kulkee jo portaissa hitaasti, mutta empien.

Ainut ongelma alussa oli luottamuksen rakentaminen – hankaluudet ilmeni lenkillä seisoskeluna. Mutta päivä päivältä lenkkeily on antoisampaa ja esimerkiksi aamulenkin Manni kulkee jo pysähtelemättä pitkiksi hetkiksi, mikä helpottaa arkea, kun tietää lenkin arvioidun keston paremmin. Luottamuksen rakentaminen on käynyt pitkälti “temppujen” (tassu, istu jne) ja rapsutusten myötä. Lenkillä on myös pitänyt huomioida se, että menee itse ensin, jos koira epäröi – ja kehuu aina just sinä hetkenä, kun se tekee oikein. Sanojen kuten jatketaan, hyppää, pispis jne “ehdollistaminen” on myös toiminut. Ei niistä vielä ole komentosanoja tullut, mutta vaikuttaa siltä, että koira oppii enemmän suomea koko ajan ja me “koirakieltä”. Hyvät neuvot eri tilanteisiin olemme saaneet pitkälti kirjasta Rauhoittavat signaalit ja yhteyshenkilöltämme Rekuissa. Myös muiden koiranomistajien konsultointi on ollut hyväksi. Ja arkea on auttanut myös liukuesteiden osto niin rappusiin kuin autoon! :)

Meillä on ennestään kodinvaihtajakissa ja täytyy sanoa, että on ihanaa nähdä myös koiran sopeutumisprosessi ja luottamuksen syntyminen. Myös näiden kahden “vuoropuhelua” on kivaa katsella ja aamusin on todella mukavaa, kun syövät aamupalaa samaan aikaan – koira lattialla ja kissa ikkunalaudalla :)
Emme olisi parempaa koiraa voineet meille saada. Ihan kuin olisi kohtalonsormi ollut mukana pelissä, jos semmoiseen uskoisi ;) Manni saa nyt elellä meillä niin pitkään, kun vaan elinvuosia riittää, ja oppia joka päivä jotain uutta, ihan kuten mekin :)

***

Narttukoira, n. 5v.

8.12.2012 Manni on ihmisrakas ja avoin paimenkoira-collie sekoitus. Manni on rauhallinen ja leppoisa, eikä turhia hötkyile. Manni suhtautuu kaikkiin ihmisiin hienosti ja on utelias muita koiria kohtaan. Manni ei juurikaan tarhalla pidä meteliä itsestään ja jaksaa rauhallisesti odottaa, että joku hänetkin huomaa ja menee tervehtimään. Mannista huokuu viisaus ja rauha. Manni on sielukkaan oloinen koira, jolla on varmasti melkoinen elämäntarina kerrottavanaan. Mannilla on selkeästi ollut useampi pentue elämänsä aikana. Mannin katse on niin lempeä ja rakastava, ettei tähän neitoon voi olla rakastumatta.

Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä ja leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa.