Luppa (nyk. Luka)

Lisätty sivulle: 2013-09-29

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Luppa (nyk. Luka)
02.12.2013 Lupasta tuli enkeli.

***

17.11.2013 Luppa sai kodin Tampereelta.

***

Leikattu uros, noin 11 kk, Sastamalassa

29.9.2013 Lupasta on entinen omistaja luopunut, koska Luppa oli hoitoon tullessaan täynnä purkamatonta nuoren koiran energiaa, joka kanavoitui hihassa riekkumisena ja ihmistä vasten hyppimisenä. Tämän takia Luppa etsii aktiivista, rauhallista ja johdonmukaista omistaa, joka omalla käytöksellään osaa tarvittaessa rauhoittaa koiran.

Hoitokodissa Luppa on edistynyt paljon. Luppa viettää paljon aikaa isossa ulkoiluaitauksessa, jossa poika saa juosta narttukoirakaverinsa kanssa, joka on hyvin rauhallinen. Luppa nauttii kovasti, kun ihminen menee sen luokse, uudet ihmiset ja ympärillä olevien muiden koirien haukunta vielä hieman nostattavat kierroksia, mikä ilmenee sillä, että Luppa saattaa vielä hypähtää ihmistä vasten, mutta ei kuitenkaan enää ota ranteesta kiinni. Luppa osaa myös rauhoittua ja se nauttii kovasti ihmisen antamasta huomiosta ja erityisesti alaselän rapsuttelu on sen mielestä aivan mahtavaa. Luppa on perso ruoalle ja Luppa odottaa kauniisti ruokaansa sekä sille on myös opetettu tassun antamista sekä odottamista ennen aitauksesta lähtöä.

Luppa on kooltaan isohko, säkä n. 65 cm, mutta se on hoikassa kunnossa. Luppa on myös kärsinyt löysävatsaisuudesta sekä silmätulehduksesta. Silmätulehduslääkkeen Luppa on antanut antaa nätisti.

Lupalle paras kotivaihtoehto on omakotitalo ja mielellään piha, jossa se saa purkaa energiaa. Lupan kanssa olisi hyvä aloittaa harrastustoiminta esim. jäljestys tai haku voisi tarjota pojalle hyvän energian purkamiskanavan sallituun toimintaan. Lupan rotuperimästä löytyy mm. bokseria saamien tietojen mukaan. Lupan kodissa voi olla myös narttukoira, uroskoiralliseen kotiin sitä ei suositella. Ison kokonsa ja välillä hötkyilevän luonteensa takia, se ei ole sopiva perheeseen, jossa on pieniä lapsia.

Kulukorvaus kastroidusta, rokotetusta ja mikrosirutetusta koirasta on 250 euroa.