Luna
Lisätty sivulle: 2012-09-22
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
2.11.2013 Luna sai kodin Helsingistä.
***
Steriloitu narttukoira, noin 4,5 v. Tarvasjoella
Luna etsii uutta kissatonta kotia rauhalliselta seudulta.
2.10.2013 Luna kaipailee edelleen kotia, jossa ei tarvitse kissoja vahtia. Kisujen suhteen tilanne ei ole muuttunut mihinkään; sisällä ollaan pääsääntöisesti rauhallisesti, mutta heti kun ulko-ovesta astutaan, niin kisut ovat riistaa.
Murina ruokakupilla on vähentynyt, kun en ole reagoinut siihen mitenkään. Luna siis istuu aloillaan odottamassa, lasken ruokakupin lattialle, Luna katsoo minua silmiin ja odottaa, että sanon “ole hyvä”. Siinä silmiin katsoessaan se murisee hieman, silloin odotan hetken, että murina loppuu ja annan luvan syödä. Sitten hääräilen siinä ympärillä omia juttujani ihan normaalisti, eikä koira siihen reagoi, vaan syö ruokansa hiljaa. Ei tarvitse pelätä, että kävisi jalkaan kiinni, kun ohi kävelee. En tiedä mistä murina johtuu, mutta kovin vakavaa se ei tunnu olevan, eikä Luna todellakaan ole aggressiivinen.
Luna on erittäin ystävällinen ja aina iloinen koira. Touhottaa mielellään mukana kaikissa askareissa ja kerjää huomiota kovasti sellaisilta ihmisiltä, joilta tietää sitä saavansa. Luna onkin melkoisen viisas koira, ja osaa kyllä käyttää liian hellämielisiä ihmisiä hyväkseen.
Kaikkien tapaamiemme koirien kanssa se on tullut toimeen, tosin isompiin koiriin suhtautuu alkuun varauksella, mutta huomatessaan toisen olevan kiltti kaveri, alkaa leikkiinkutsu hyvin nopeasti. Kaikki ihmiset Luna ottaa vastaan iloisesti, mutta hyppimättä kuitenkaan päälle. Kellahtaa selälleen rapsutettavaksi heti vieraallekin ihmiselle, joten rosvoja karkottamaan Lunasta ei ole. Luna ei myöskään hauku kovin paljoa, joskus saattaa ilmoittaa, jos näkee pihalla liikettä, mutta mikään räksyttäjä se ei ole.
Lenkkeily Lunan kanssa ei ole edelleenkään aina mikään nautinto. Välillä on kyllä hyviä lenkkejä, jos ei ole mitään häiriötekijöitä. Luna ei vedä koko aikaa ja osaa välillä kävellä kauniistikin, mutta innostuessaan jostain hajusta, autosta, tai eläimestä tms, vetää kyllä ja lujaa, enkä ole saanut silloin sen huomiota itseeni millään. Muuta ikävää ei oikeastaan Lunan kanssa elämisessä olekaan. Se on elämäniloinen, luottavainen, kiltti hösöttäjä. Ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen koira. Toivon todella, että Luna löytäisi pian koirakokemusta omaavan, liikunnallisen perheen itselleen ja pääsisi elämään arvoistansa elämää, jota me emme valitettavasti pysty sille tarjoamaan.
Lunan uudessa kodissa voisi erittäin mielellään olla lapsia. Jos ei nyt ihan pieniä, niin kouluikäisiä ja siitä ylöspäin. Luna todella rakastaa lapsia ja kaipaisi elämää ympärilleen. Meillä kahden aikuisen taloudessa on liiankin rauhallista Lunalle, joka on ehkä entisessä elämässä tottunut vilinään ympärillään. Siltä minusta ainakin vaikuttaa.
22.7.2013 Lunan kanssa on tilanne muuttunut sisätiloissa vähän paremmaksi. On enimmäkseen rauhassa kissojenkin kanssa ja lattialle ei ole pissannut enää aikoihin. Välillä kyllä innostuu jahtaamaan kissoja sisälläkin, eli luottamaan ei pysty siihen, että olisivat keskenään rauhassa aina. Pois lähtiessämme on aina eristettävä kisut ja Luna eri huoneisiin. Luna ei yritä syödä, eikä välttämättä edes tappaa kissaa, vaan näyttäisi enemmänkin tahtovan leikkiä niillä. Kokoero on vaan tietenkin kovin suuri, eikä tilanne ole häävi kissojen kannalta. Luna yrittääkin lyödä kissan lattiaan tassulla, tai hypätä päälle, joskus koittaa näykätä kisua sen juostessa Lunan ohi. Ulkona touhu on pahempaa ja ulkoilu onkin ihan mahdotonta välillä, jos kisut sattuvat olemaan ulkona samaan aikaan. Ne tulevat tahallaan härnäämään ja juoksentelemaan Lunan lähelle. Luna vaanii ja yrittää jahdata niitä koko ajan, eikä ehdi edes tarpeitaan tekemään aina. En ole saanut touhua loppumaan millään konstilla. Olen koittanut saada Lunan huomion itseeni keinolla jos toisellakin, yrittänyt palkita oikeasta käytöksestä ja tilanteesta riippuen joko jättää huono käytös huomiotta, tai kieltää. Tilannetta vaikeuttaa toki myös se, että Piti kulkee useimmiten mukana, jolloin en tietenkään pysty keskittymään Lunaan niin paljon, kuin se vaatisi.
Luna räksyttää ja jahtaa edelleen myös autoja sun muita vastaavia ja siinä onkin pitelemistä, ettei tyttö ryntää auton alle. Meillä täällä on autot ja muut vastaantulijat kuitenkin melko harvinaisia, eli ehkä osasyynä niin voimakkaaseen reaktioon voi olla sekin, että ei joka päivä niitä näe. Luna nostaa metelin myös toisille koirille, mutta ainakin naapuriin vasta muuttaneen corgiuroksen kanssa halusi vain kovasti leikkiä, kun pääsivät nenätysten. Pitille Luna sitten vähän rähjäsikin, kun Piti olisi halunnut myös tutustua uuteen naapuriin. Mieheni on koittanut välillä vähän hölkkäillä Lunan kanssa, ja siitä Luna vaikuttaisi pitävän. Uimisesta ei ollut kiinnostunut, enemmän kiinnosti haistella vaan kaikkia uusia hajuja rannalla.
Lunassa on paljon myös hyviä puolia ja kissattomassa kodissa ja sopivassa ympäristössä, sopivan ihmisen kanssa Luna varmasti oppisi myös kauniin hihnakäyttäytymisen salat. Se ei ole tuhonnut mitään kotona, ei vaikka saa meillä selkeästi liian vähän liikuntaa, koska emme voi päästää sitä irti. Kotona ollessani Luna saa jäädytetyn kongin silloin tällöin, sekä puruluun päivittäin, joista Luna pitääkin kovasti. Myös älypelejä ollaan pelailtu, mutta fiksu tyttö selvittää ne hetkessä. Luna on todella rauhallinenyksinollessaan
ja sisällä muutenkin.
Luna tervehtii iloisesti, mutta rauhallisesti kaikki ihmiset, ei yhtään hypi, vaan ennemmin heittäytyy selälleen lattialle rapsuteltavaksi. Muutenkin on kovin mielissään saamastaan huomiosta ja naapurin lapset pitää myös aina käydä moikkaamassa, kun ovat pihalla näköpiirissä. Heitä Luna rakastaa kovasti ja istuu mielellään siliteltävänä.
Luna on rohkea tyttö, eikä välitä edes ukkosesta, vaikka Piti pelkää moista jyrinää kovastikin. Lunan ongelmat siis näkemykseni mukaan ainakin meidän olosuhteissa liittyvät ainoastaan kissoihin ja jahtaamisvimmaan, joka kohdistuu ulkona melkein kaikkeen, mikä liikkuu. Eli remmikävelyä pitäisi opetella ja toinen ongelma on ruuasta muriseminen. Lunalla on varmaankin menneisyydessä jotain mörköjä liittyen syömiseen. Luna on erittäin ahne ja kaikkiruokainen, ei
nirsoile mistään.
Luna on vähän jääräpäinen ja sen huomion saaminen jahtaamistilanteissa on hieman haastavaa, ja siksi Luna kaipaa rauhallista ja jämäkkää ohjaajaa, ihmistä, joka ymmärtää ja osaa käsitellä tämän tyyppistä koiraa, sekä tietenkin selkeitä rajoja ja rakkautta. Olen saanut Lunaan iskostettua käytöstapoja sisällä ihan hyvin, mutta taitoni ei riitä kitkemään jahtaamisia ym huonoja tapoja pois ulkoillessa.
Meillä on pihassa kaadettu puita ja Luna kiipeilee mielellään runkojen päällä ja metsässä isojen kivien päällä. Lunasta voisikin saada oivan harrastuskaverin johonkin koiramaiseen lajiin, mutta mielestäni pärjää kyllä ihan pelkkänä kotikoiranakin, kunhan pääsisi vain jotenkin purkamaan energiaa juoksemalla vapaasti. Meillä menee valtatie niin lähellä, että en uskalla sitä irti enää yhden karkureissun jälkeen laskea. Luna kun ei kuitenkaan ole yhtään sellainen, että kun huomaa olevansa irti, ei antaisikaan kiinni. Saattaa vaan lähteä hajun perässä kuljeksimaan, eikä tulekaan luo kutsuttaessa. Mutta antaa kyllä aina kiinni, jos ei mihinkään kauemmas vielä ehtinyt hajun/riistan perässä lähteä. Paras ja varmin vaihtoehto olisi varmaankin silti aidattu piha.
7.5.2013 Luna on ollut meillä melkein kolme kuukautta. Olemme seuranneet tilannetta ja toivoneet Lunan tottuvan kissoihin, mutta suruksemme joudumme hyväksymään kissojen olevan Lunalle liikaa ja näin ollen kaikkien kannalta parasta on etsiä Lunalle kissaton koti.
Luna ei ole vihamielinen kissoja kohtaan, mutta se on liian kiinnostunut niistä ja sen saalistusvietti herää kissojen liikkuessa, jolloin kissat ovat vaarassa. Tilanne myös stressaa Lunaa todennäköisesti melko paljon. Lunalla on siis melko voimakas riista- ja saalistusvietti, ja lähtee helposti jo pelkkien tuoksujenkin perässä omille teilleen. Yrittää jahdata kissojen lisäksi mm. ohi ajavia autoja. Talvella pidimme sitä irti metsässä, mutta lumien sulettua häipyi kerran karkuteille ja sen jälkeen emme ole uskaltaneet päästää Lunaa vapaaksi. Aidattu alue, jossa voisi vapaasti kirmata, olisi todellinen ilo Lunalle uudessa kodissa. Luna ei hauku turhia, mutta vahtii kyllä jonkin verran ja ilmoittaa, jos näkee jonkun liikkuvan ulkona.
Luna on ystävällinen ja ihmisrakas ja pitää todella paljon hellyydenosoituksista. Lapsistakin Luna pitää kovasti, mutta on kuitenkin melko isokokoinen koira, eikä osaa olla kovin varovainen leikkiessään ja liikkuessaan, eli ihan pienet lapset saattavat jäädä jalkoihin. Luna on erittäin leikkisä ja tykkää kantaa omia leluja ympäriinsä ja pihalla kävyt ovat kivoja. Viihtyy hyvin kongin kimpussa, sekä puruluita syöden. Toisen koiramme kanssa Luna myös painii innokkaasti, mutta on tosiaan aika raju leikeissään, eli kovin raihnainen kaveri ei liene paras leikkikaveri Lunalle. Meillä on vähän ongelmaa senkin asian suhteen, kun Pitillä on lonkkakipuja ja nikamissa luutumia, joten keskinäiset leikkinsä ovat vähän liian rajuja Pitille. Lunaa ei näytä kivut vaivaavan. Hän onkin erittäin rennon letkeä ja notkea tyttö.
En osaa sanoa miten Luna tulee vieraiden koirien kanssa toimeen, koska meillä täällä maalla ei ole koko aikana tullut yhtään koiraa vastaan lenkeillä. Kerran meni pieni koira pihan ohi ja silloin ainakin räyhättiin kovasti, eli varmaankin remmiräyhääjän vikaa on. Luna menestyisi varmaan parhaiten ainoana koirana nauttien yksin ihmisten huomiosta, tai sitten jonkun kiltin uroksen kaverina.
Luna vaikuttaisi olevan todella sopeutuvainen ja on alusta asti nukkunut yönsä rauhassa. Muutenkin osaa hienosti rauhoittua paikalleen, kun ympärillä ei tapahdu mitään. Luna osaa olla yksin vaikka koko työpäivän ajan, eikä riko mitään. On myös sisäsiisti, mutta joskus tekee pissat matolle. Lieköhän jotain mielenosoitusta, tai ehkä johtuu stressistä. Olen huomannut, että heti syönnin jälkeen on monesti pissannut lattialle, joten olenkin käyttänyt neidin ulkona ruokailun jälkeen, jolloin pissaamista ei ole ilmennyt, mutta silti joskus satunnaisesti on sen tehnyt jostain muusta syystä. Toinen asia, joka liittyy ruokailuun, on ruuan vahtiminen. Luna murisee ruuastaan, jos joku menee liki kuppiaan ruokailun aikana. Murinaongelman poistamiseen siis lienee syytä keskittyä.
Luna on oppinut hienosti nimensä ja erilaisia asioita, mutta tarvitsee vielä paljon koulutusta. Kaikki tarvittavat hoitotoimenpiteet Luna hyväksyy mukisematta, kynsienleikkuuta myöten. Luna varmasti olisi mielissään, jos joku pystyisi harrastamaan jotain hänen kanssaan. Voisin kuvitella, että riistaviettinsä perusteella esim jäljestys voisi olla kovinkin mieluinen laji neidille.
Kodinvaihtajan kulukorvaus on 100 €.
***
16.2.2013 Luna sai kodin Tarvasjoelta RR:n kautta kodinsaaneen Piti koiran kaverina.
***
26.1.2013 Luna on erittäin vahva koira. Vetää hihnassa aika kovin, mutta on harmiton koira. Luna on leikkisä ja hyvin kiltti. Nuolee käsiä ja antaa rapsuttaa vatsaa.
11.12.2012 Luna katselee häkistään innokkaana. Koska Luna on ollut jo useamman kuukauden tarhalla on energiaa päässyt kasaantumaan. Luna on hyvin voimakas koira ja nykyisellä energiamäärältä ei sovellu kuin normaalia voimakkaamman naisen talutettavaksi. Liukkailla keleillä, Luna on majakka ja taluttaja perävaunu. Ei kuitenkaan hypi, eikä muutoin rieku ihmistä vasten. Voiman takia Lunaa ei luovuteta kaupunkiin vaan paras koti Lunalle on maaseudulla. Plussaa olisi aidattu piha, jossa Luna saisi vapaasti juoksennella. Luonteeltaan Luna on kultainen ja rapsutukset ovat kovasti tytön mieleen. Suurimpaan osaan autoista Luna ei lenkillä reagoinut, yhteen ohimenevän osoitti pientä mielenkiintoa.
10.10.2012 Luna on Paulan pentu. Molemmat tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa. Megakiltit koirat, haluavat vain pusutella ja olla ihmisen seurassa, erityisesti Luna. Kohtla-Järven tarhalla Paula ja Luna olivat samassa häkissä ja tulivat hyvin toimeen keskenään. Molemmat tulevat myös toimeen lasten kanssa. Tulevassa kodissa voisikin olla kouluikäisiä lapsia. Pienemmät voivat jäädä jalkoihin, kun tytöillä on kuitenkin kokoa. Urosten kanssa ovat ok. Lunaa ei luovuteta vieraiden narttujen kanssa samaan kotiin. Eivät ole haukkuneet tarhalla, mutta huomiota saadakseen saattavat joskus “piipata”.
22.9.2012 Luna on 4-vuotias sakemanni mix Tallinnan tarhalla. Luna on tullut Kohtla-Järven tarhalta uutta kotia etsimään. Uudella omistajalla tulee olla kokemusta palvelukoiraroduista. Lunaa ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi, eikä pienten lasten perheeseen. Luna on mukava ja avoin koira, eikä se ole agressiivinen. Luna on rokotusten puolesta valmis matkustamaan Suomeen 7.10.2012 alkaen.
Uusi omistaja noutaa koiran tarhalta yhdistyksen avulla. Luovutusmaksu 250e sisältää mikrosirun, rokotukset, ulko- ja sisäloishäädöt sekä steriloinnin. Koiralla on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.






