Lumo (nyk. Luca)
Lisätty sivulle: 2007-01-26
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
01/2006 Lumo sai kodin.
***
Kuulumisia kodista:
06/2006 Luca on reipas, iloinen, vauhdikas ja selvästi noutajan piirteitä omaava nuorukainen. Fiksu ja nopea oppinen, halutessaan ;-), haluaa ja antaa hellyyttä ja rakkautta ylenmäärin. Luca on vakiinnuttanut nopeasti paikkansa koko perheen sydämissä ja muidenkin. Painoa on n. 15 kg. Lempipuuhaa on pallon perässä juokseminen tai kepin. Ihmisten tervehtimiseen tarvitaan joku lelu, sukka tai vaikka paperinpala suuhun. Iloissaan vikisee onnesta. Nukkuu edelleen välillä äitiyspakkauksen kopassa, jossa nukkui ensimmäisen yön täällä. Välillä täytyy kömpiä mamin peiton alle nukkumaan. Makaa mielellään olohuoneen ikkunan edessä olevan sohvan selkänojalla ja tarkkailee pihan tapahtumia. Suhtautuu toisiin koiriin iloisen riehakkasti ja haluaa olla kaikkien kaveri. Alun lievän vierasarkuuden on kokonaan unohtanut ja vieraat saavat lämpimän vastaanoton. Ei pahemmin hauku, mutta hälytysajoneuvot aiheuttavat pitkän ja hartaan ulvonnan. Ulkoillaan lähikaduilla ja todella paljon lähimetsässä vapaana. Luca hyppää pitkiä ja korkeita hyppyjä metsässä, todella ketterä ja nopea. Hajuleikeistä pitää myös todella paljon. Koulutusta on tehty namupalojen avulla, lähinnä Luca rakastaa kissojen kuivapapanoita. Aivan ihana poju!
01/2006 Viikko mennyt siitä kun Luca tuli meille. Luca on leikkisä, välillä ärhäkkä ja nappaa hampaisiinsa kaikenlaista, lempeä ja oikea sylivauva välillä, omaa hyvin vahvatahtoisen luonteen. Pitää kissoista, kissojen mielestä vähän liikaakin. Ulkona on omalla pihalla tutkittu joka nurkka ja viihtyy siellä oikein hyvin. Aamutarpeet tehdään jo ulos, mutta muut menee välillä sanomalehdelle. Käydään n. tunnin välein ulkona, paitsi yöllä. Iltaisin rauhoittuu nukkumaan klo 22.00-23.00 ja nukkuu rauhallisesti kuuteen asti, muutaman kerran välissä tarkistaa ettei ole yksin. Toisesta yöstä alkaen rytmi ollut tämä, ei ensimmäisenäkään yönä uikuttanut tms, mutta rauhoittuu nukkumaan vasta kun sai tyynyni koppaansa. Nukkuu kopassa makuuhuoneessamme ja sieltä työntyy kuono mun poskeeni kiinni, rauhoituu kuitenkin uudestaan nukkumaan kun saa varmistuksen seurasta. Kuudelta käydään aamutarpeilla, sitten nukutaan vielä vajaa kaksi tuntia, sitten syödään, leikitään ja harjoitellaan. Tänne-käskyä on harjoiteltu ja jollei näköpiirissä ole mitään mielekiintoisempaa, kuten kissat, niin tulee vauhdilla. Istuu ja menee maahan pyydettäessä. Palkitaan näistä herkulla ja kiitoksilla. Kaulapannan pujottaa itse kaulaansa eikä se häiritse hänen touhujaan. Omat perheenjäsenet tunnetaan jo ja tervehdys on riemukas jonkun tullessa samaan huoneeseen. Pitää varsinkin pyykkien lajittelusta, joka tietenkin Lucan mielestä on varsin mukava leikki. Eilen oltiin ensimmäisellä kyläilyllä ja hyvin meni, alussa arasteli mutta pian jo painoi kuin vanha tekijä. Valloittanut koko perheen sydämen aivan täysin. Terkuin Pia ja Luca
***
Yhdeksän pentua, joista neljä tyttöä ja viisi poikaa. Pesue löytyi yhdessä emonsa kanssa Tallinnasta parvekkeelta, pakkasella, jonne naapurit heittelivät niille ruokaa. Alkoholisoituneen miehen koiran vahinkopennut, jotka mies aikoi heittää kaupan taakse roskikseen! Tallinnan kodittomia kissoja auttava Huljatud kasside rehabilitatsioni keskus –nimisen eläinsuojeluyhdistyksen aktiivijäsen huomasi pennut ja otti ne kotihoitoon luokseen. Myös emoa (kuva) yritettiin auttaa, se leikkautettiin ja steriloitiin yhdistyksen piikkiin jo, mutta sen omistaja onnistui saada koira takaisin ja antaa se eteenpäin, ilmeisesti ei ole sentään lopetettu. Kissayhdistys yrittää koko ajan saada koiran huostaansa. Pentujen isästä ei ole tietoa. Pennut ovat voineet loistavasti uudessa hoitopaikassa Tallinnassa, saaneet painoa ja ovat todella hurmaavia. Tulevat Suomeen kotihoitoon/koteihin 7.1.2006 pääkaupunkiseudulle ja Keski-Suomeen rokotettuina, mikrosirutettuina, ulkoloishäädöt ja matokuurit saaneina (tiedot EU-passeissa, jotka pentujen mukana).






