Linda

Lisätty sivulle: 2009-04-15

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Linda
2.6.2012 Lindasta tuli koiraenkeli.

Rakas iloinen tyttömme lähti sateenkaarisillalle äidin ja isän syleilyssä. Linda sai pitkittyneen epilepsiakohtauksen ja lääkäriavusta huolimatta mitään ei ollut enää tehtävissä.

“Hautasimme Lintukan Vilin viereen takapihalle seuraavana päivänä. Meidän kesäloma meni aivan jossain sumussa. Tuskamme on ollut niin valtavaa, etten osaa edes kertoa. Menetimme molemmat lapsemme tasan kolmen kuukauden välein. Vili kuoli 2.3 syövän murtamana ja Lintukka 2.6.
Tuntuu että taivaskin itkee meidän mukana. Täällä on koko kesä satanut ja sitä jatkuu edelleen.”

***

22.8.2009 Linda sai kodin Pojanluomasta Vili-koiran kaverina.

Kuulumisia kodista:

26.1.2012 Lindalta terveisiä kuvien kera :)

2.4.2011 Meille kuuluu tänne edelleenkin tosi hyvää. Linda saa epilepsia kohtauksen noin kerran kuukaudessa eli kokonaan niistä ei vielä ole päästy lääkityksestä huolimatta. Kohtaus kestää sen 20 sekuntia ja sen jälkeen Linda on niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Tuntuu että niitä kohtauksia ei edes huomaa miksikään. Lääkärin mukaan tilanne on ihan hyvä. Monesti kohtauksia ei saada loppumaan lääkityksestä huolimatta.

Linda on todella viehkeä, viekoitteleva ja todella leikkisä neitokainen.Aivan uskomaton tyttönen. En osaa edes oikein sanoin kertoa kuinka neiti on jotenkin puhjennut kukkaan. Lenkillä ollessa Linda juoksee vapaana. Lindalla on tullut lisää niitä omia juttuja. Jos vahingossa on ruokakuppi tyhjä niin mieletön kupilla “koluuttaminen” alkaa. Ei välttämättä syö jos kupin täyttää mutta tyhjä se ei saa olla. Vesi pitää olla aina raikasta, muutaman tunnin vanhaa ei juoda. Ilme on kuule uskomaton “siis munko pitäis juoda lämmintä vettä”. Lenkillä kun tulee pari tuttua uroskoiraa vastaan niin, neiti tepastelee niin viehkeänä että. Harjaamisesta Linda tykkää tosi paljon ja kun halitaan niin Linda “kehrää” kurkkuäänellä. Tämä tapa aiheuttaa vähän meissä ihmisissä hilpeyttä mutta neiti tekee sen silmät kiinni antaumuksella.

Puruluiden syöminen on kanssa varsinainen rituaali. Sitä paiskitaan, sitä paijataan kuin vauvaa ja muristaankin. Leluille näin ei tehdä. Hauska seurata vierestä. Onneksi on pakkasista päästy. Lindahan ei käyny ku tarpeilla ulkona kun oli kovat pakkaset. Postilaatikolla korkeintaan ja äkkiä sisälle takasi. Vili taas peuhas lumihangessa 25 asteen pakkasella. Kun Vili tuli ulkoa pakkasesta ja meni Lindan viereen niin kyllä neiti aivasteli ja pärskyi “mee pois siitä kylmäkalle”. Vili monesti oikein ärsytti tahallaan kun oli vielä naama kuurassakin niin ei muuta kun Lindan kylkeen kiinni. Alkas kauhia pärskyminen. Hassu pari. On niillä niin monta omaa juttua. Ruoasta, puruluista, lihasta ja oikeista luista ei tule yhtään riitaa. Vili ei koskaan ota Lindalta mitään. Linda saattaa kyllä syödä Vilin omia jos ne on jäänyt lojumaan, mutta ei Vili piittaa siitä mitään.

Kevättä odotellaan ja oikein hyvää kevään odotusta sinullekin.

13.10.2010 Uusia kuvia kodista lisätty:)

13.1.2010 Lisätty Lindalle muutama uusi kuva

4.9.2009 Lisätty Lindalle kuvia kodista

***

Linda on 4 vuotias kaukasianpaimenkoirasekoitus Pärnun tarhalla.

25.6.2009 Linda makoilee rauhallisen oloisena ulkoaitauksessa eikä se tule automaattisesti luokseni kun astun portista sisälle. Mutta kun ystävällisesti kutsun Lindaa luokseni niin johan tyttöön tulee liikettä. Linda painautuu tuttuun tapaansa aivan kiinni kylkeeni ja painaa päänsä syliini.
Linda on väsähtäneen oloinen eikä sen silmät loista enää niin kuin aiemmin. Tyttö on ruvennut saamaan epilepsiakohtauksia useammin ja on näiden jälkeen melkoisen voipunut.

En kyllä koskaan ole tavannut näin kilttiä ja alistuvaa koiraa mitä Linda tuntuu olevan. Se tulee kaikkien koirien kanssa toimeen eikä koskaan ole vastannut toisten rähinöintiin. Linda joko alistuu täysin tai poistuu vähin äänin paikalta.
Uusia kuvia lisätty.

2.6.2009 Lisätty kauniille Lindalle uusia kuvia:)

18.5.2009 Olipa mukava nähdä Lindan piristyneen!
Tytön ilme oli täysin muuttunut ja sen silmiin oli syttynyt aivan toisenlainen into ja ilo:).

Linda ottaa vastaan häntä heiluen niin lapset kuin aikuisetkin ja jälleen kerran tyttö kaivautuu kainalooni rapsutuksia hakemaan:)
Uusia kuvia lisätty.

6.5.2009 Linda asuttaa juoksuaitausta nykyään yksistään ja kuumana päivänä tytön olemassaolon meinaa vallan unohtaa sillä niin rauhallinen ja hiljainen neitokainen Linda on. Olemme jo tekemässä lähtöä tarhalta kun muistan että Lindaakin piti käydä moikaamassa ja pujahdan sisälle aitaukseen. Linda heiluttelee minulle varovasti häntäänsä kun lähestyn sitä ja kyykistyttyäni tytön eteen, saan pian huomata Lindan painavan päätään syliini. Rapsuttelen tyttöstä hetken ja aloitan kuvaamisen.. tai ainakin yritän. Peräännyn hiukan ja ennen kuin saan kuvan otettua, huomaan Lindan olevan taas edessäni nenä kiinni kamerassa. Ja sama homma uudestaan ja uudestaan. Lopulta kaverini avustuksella saamme kuviakin räpsittyä.

Lindan koko olemus tuntuu pyytävän anteeksi olemassa oloaan, mutta kun tytön kanssa viettää hiukan aikaa, alkaa Lindasta löytyä myös se häntää heilutteleva hellyydenkipeä, mutta rauhallinen tyttönen.

Linda yllätti minut monin tavoin positiivisesti ja yllätyin myös Lindan koosta. Vaikka tyttösessä laumanvartijan piirteet näkyvätkin, on tyttö kuitenkin korkeudeltaa saksanpaimenen koko luokaa. :)

17.4.2009 Linda on 4 vuotias kaukasianpaimenkoirasekoitus Pärnun tarhalla.

Linda ja sen 1 vuotias pentu Xena oli löydetty tyhjästä maalaistalosta pahoin nälkiintyneinä. Koirat olivat todella lyhyissä ketjuissa kiinni, mutta silti ne ottivat hyvin ystävällisesti tarhan työntekijän vastaan. Tytöt vietiin Pärnun tarhalle saamaan hoitoa ja huolenpitoa. Xena on jo saanut uuden kodin mutta äiti Linda vielä odottaa. Entisen omistajan mukaan Linda on saanut epilepsiakohtauksia, ja tarhalla näitä kohtauksia on ollut nyt yksi.

Linda elelee tarhan juoksuaitauksessa kahden muun narttukoiran kanssa ja kovasti tyttö on muuttunut ulkonäöllisesti siitä päivästä kun tuli tarhalle.
Lindan olemus huokuu rauhallisuutta ja ystävällisyyttä. Linda ottaa vieraan ihmisen vastaan erittäin ystävällisesti, ja se haluaa kovasti viereeni läheisyyttä ja kosketusta hakien. Linda painaa päänsä syliini ja ei jää epäselväksi tämän tytön läheisyydenkaipuu.
Vaikka Linda nyt vaikuttaa leppoisalta “nallekarhulta” täytyy tulevan omistajan ymmärtää, että tytön avoimuus johtuu todennäköisesti tarhaoloista. Tilanne tulee melko varmasti muuttumaan tytön kotiutuessa ja laumanvartijoille tyypillinen vartiointitaipumus saattaa tällöin tulla esille. Herkän tytön alta voi paljastua reviiritietoinen koira, joka on valmis puolustamaan sille tärkeitä ihmisiään. Omistajalta tuleekin ehdottomasti löytyä aikaisempaa kokemusta laumanvartijoista ja hänen tulee ymmärtää kuinka toimia näiden itsenäisten ja herkkien koirien kanssa.
Lindalle etsitään kokenutta kotia omakotitalosta rauhalliselta alueelta.
Linda on säkäkorkeudeltaan noin 60 senttimetriä.

Linda luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi tytöllä on EU-lemmikkipassi josta toimenpiteetä käyvät ilmi. Kulukorvaus 150 euroa.