Larissa

Lisätty sivulle: 2007-01-25

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Larissa
03/2010 Larissa siirtyi koirien taivaaseen.

31.3.2010 Hei Jaana ja kumppanit! Muistatte varmaan Larissa-neidin, joka oli teillä kotihoidossa kesällä 2006. Ajattelimme kertoa teille, että Larissa-koiran maallinen tepsutus päättyi viikko sitten. Päätimme aikanamme että juhlimme aina Larissan syntymäpäivää 1.1. eli Larissa ehti täyttää kymmenen.

Larissan vauhti alkoi hiipua uuden vuoden jälkeen ja aluksi kävimme etsimässä eläinlääkäriltä apua vanhuuden nivelvaivoihin. Lukuisten tutkimusten jälkeen selvisi että Larissalla oli kasvain rintalastassa sekä lukuisia muita elimellisiä erikoisuuksia, joten lääkäri epäili syövän levinneen. Päätimme hoitaa Larissaa oireiden mukaan niin kaun kuin se on mahdollista ja viikko sitten sen elämä kävi lopulta liian raskaaksi. Ikävä on kova, mutta onneksi ehdimme saada yli kolme hyvää vuotta yhdessä ja niitä on hyvä muistella.

Larissa oli kaikessa aina mukana ja viime kesänä muutimme yhdessä Knoxvillen kaupunkiin Tennesseehen. Larissa oli oikein hyvä reissaamaan ja ehtipä se käydä New Yorkissakin. Ennen tänne tuloa meitä jännitti miten Larissa selviää kaikista mullistuksista, mutta sitä ei paljoa näyttänyt maisemanvaihdos stressaavan.

Kiitoksia vielä oikein hyvästä ystävästä jonka saimme Rekku Rescuen kautta. Ensi kesänä tulemme takaisin Suomeen ja sitten otamme taas ehdottomasti rescue koiran.

Oikein hyvää ja kaunista kevättä sinne! Terveisin, Saara & Sami

***

07/2006 Larissa sai kodin Helsingistä.

***

Kuulumisia kotihoidosta:

28.6.2006 Larissa on meillä kuin olisi aina ollut. Tiedän jo nyt etukäteen että luopuminen tästä hoidokista taitaa olla vaikeinta tähän mennessä, sillä tuntuu että Larissa kuuluu kaikin puolin porukkaan. Tietysti täytyy käyttää järkeä ja ajatella että kolmas koira estäisi todennäköisesti uusien hoitolaisten tulon ja täytyy siis ajatella järjellä myös tulevaisuutta… Mutta sitten itse asiaan, eli Larissaan!

Juhannuksen aikaan Larissa testaili matkustamista erilaisissa muodoissa, kuljettiin avoautolla kuin hienot leidit konsanaan otsatukka hulmuten, matkustettiin junalla kuumana päivänä Kajaaniin ja henkilöautolla sieltä takaisin. Kaikissa kulkuneuvoissa Larissa oli kuin kotonaa, tietysti välillä aika kävi pitkäksi ja olisi kovasti kiinnostanut mennä tutustumaan viereisiin junassa matkustaviin koiriin tai katsella koko ajan ikkunasta, mutta sehän nyt on ihan luonnollista. Mökillä tutustuttiin meidän omiin uroksiin (leikatut 3v ja 5v) ja niidenkin kanssa meni pieniä ärinöitä lukuun ottamatta hyvin, lähinnä poikia tuntui ärsyttävän kun tämä neiti hyppäsi heti selkään ja yritti alistaa… tai sitten sillä vaan hyrräsivät hormonit:)

Larissan antibioottikuuri alkaa olla lopuillaan ja loppuviikosta (tai ensi viikon alussa) olisi tarkoitus mennä vielä lääkäriin tarkastuttamaan tulehdusarvot että kaikki on varmasti kunnossa. Sisälle pissaaminen on vähentynyt huomattavasti ja jos jotain tulee on se yleensä tosi pieni liru. Täytyy antaa Larissalle kunniaa, että se on suhtautunut tosi mukavasti myös lääkkeiden syöntiin ja muutenkin antaa tutkia ja paijata miten päin vaan. Myös ainakin kouluikäisten lastenkin paijata mieluusti ja kulkee nätisti myös pienemmän taluttajan otteessa. Kertaakaan se ei ole mistään ärähtänyt ja on muutenkin sellainen “kainaloinen”. Meillä lomalla vähän säännöt lipsui ja nukuttiin sitten avomiehen kanssa siskonpetissä koirien kanssa. Alle 120cm leveä sänky ja kolme koiraa + kaksi ihmistä ja hyvin mahduttiin!

Mökkilomalla tuli myös todistettua että Larissa syö kaiken minkä näkee! Vaikka sitä ei tosiaan nälkässä pidetä ja koko ajan on kuivaruokaa tarjolla niin neiti yrittää varastelle pöydältä kaiken tomaateista ja banaaneista alkaen (äsken ihmettelin millaisen kissa-koira yhteistyön tuloksena sohvalta löytyi puoliksi syöty peruna, sillä kaikki muut keitetyt perunat olivat keittiössä kattilalla liedellä koiraportin takana…). T: Aurinkoisin terkuin hoitotäti Jaana.

17.6.2006 Larissa tuli kotihoitoon Vantaalle. Larissa tuntuu tulevan toimeen kissojen kanssa, ei suuremmin välitä niistä vaikka tietysti täytyihän niitä käydä vähän tervehtimässä kun taloon tuli:) Myös noin vuoden ikäisen nartun kanssa tulee toimeen kun ovat täällä samassa hoitopaikassa. Larissa on selvästi ollut kotikoira, osaa kävellä remmissä kun leidi konsanaan ja muutenkin liikkuu ulkona reippaasti eikä näytä säikkyvän normaalia elämänmenoa. Täysin sisäsiisti Larissa ei ole, mutta sitä ei voi olettaakaan kun se on juuri tarhalta tullut ja ehkä jo opitutkin tavat saattavat siellä unohtua kun ei ole säännöllistä uloilua, mutta Larissa ymmärtää kyllä, että ulkona olisi tarkoitus tarpeet tehdä. Voisi sanoa että Larissa on hieman omapäinen, sillä kaunis kielto ei heti tehoa vaan välillä täytyy esim. kissanhiekkalaatikolta ohjata pois kaulapannasta apua ottaen. Larissa haluaisi myös kovasti komentaa haukkumalla, mutta ymmärtää kyllä melkein heti ettei tahtoa voi saada aina läpi, kaikkiin huonesiin ei saa mennä (vaikka osaakin avata ovet) ja yöllä nukkui ihan nätisti ja hiljaa vaikka joutuikin olemaan pois makkarista vaan kissojen seurana.