Koda

Lisätty sivulle: 2007-08-17

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Koda
21.7.2016 Kodasta tuli enkelikoira.

“Yhdeksän vuotta sitten vuonna 2007 olin valinnut koirakseni Kodan. Siitä alkoi niin uskomaton matka sekä minulle että Kodalle, että siitä voisi kirjoittaa kirjan. Allekirjoitin silloin sopimuksen ja sitouduin pitämään huolta Kodasta hänen loppuelämänsä ajan. Sitouduin myös ilmoittamaan, mikäli hän menehtyy. 21.07.2016 kello 19.25 näin tapahtui. Karhuveljeni Koda lähti ikuiseen lepoon vanhana ja väsyneenä. Hän lähti rauhassa omiensa ympäröimänä ja kaikkensa antaneena. Hänen lähtönsä oli kaunis ja rauhallinen. Koda siis nukahti ikiuneen kotisohvalleen, omalle paikalleen. Minä jäin yksin katsomaan kuutamoa, joka aina ennen meitä molempia valvotti. Yksinäni istuessani ja itkiessäni yritin muistella sen tummatukkaisen naisen nimeä, joka aikoinaan auttoi minua hakemaan Kodan Tallinnan tarhalta. Tämä nainen lähti oikein vielä itse mukaan varmistamaan, että kaikki sujuu hyvin. Se nainen, joka on auttanut varmaan tuhansia eläimiä saamaan uuden kodin. En millään muistanut hänen nimeään. Sitten katselin kuutamoa ja aivan kuin joku olisi kuiskannut korvaani: “Tanja Tornberg” Minä mutisin vastauksen itkuisena taivaalle. “No niimpä olikin! Kiitos Koda!! Ja kiitos Tanja.”

***

1.9.2007 Koda sai kodin Helsingistä.

***

Kuulumisia kodista:

9.8.2014 Kuvaterveinen Kodalta Turun saaristosta.

2.2.09 Kodalle kuuluu hyvää kuten kuvasta näkyy!

Terveisin Annne ja Tallinnan karvaiset kaverit!
Terveisiä vain paljon Tallinnaan ja Loomade Hoiupaikkaan!!!

26.11.2007 Koda on sopeutunut oikein hyvin, oikeastaan mitään ongelmia hänen kanssaan ei ole ollut. Päinvastoin, Koda on oikein kiltti ja tottelevainen ja todellakin kerrostalossa ihan hiljainen.

Kissojen kanssa se tulee jo hyvin toimeen, kissat tulevat jopa Kodaa ovelle
tervehtimään, kun tulemme lenkiltä. On hauska katsoa kuinka kissat puskevat Kodaa sen oltua pois vähän aikaa!

Kaikki osapuolet ovat hyväksyneet toisensa ja yhteiselo sujuu hyvin. Kissat nukkuvat edelleen yöt minun vieressä, Kodan paikka on olohuoneessa. Uskomatonta on se, ettei Koda edes tule koko makuuhuoneeseen koska tietää sen olevan kissojen valtakuntaa. Muuten se liikkuu koko asunnossa kuin kotonaan. Pentu välillä yrittää härnätä Kodaa käymällä sen vesikipolla. Muuten ei ruuastakaan
tule riitaa.(Mitä nyt joskus Koda käy salaa syömässä kissanruokien jämät kun kissoille ei enää kelpaa.)

Kaikki kovasti ihastelevat Kodaa, moni on jopa sanonut etteivät ole koskaan nähneet tällaista koiraa, niin kiltti se on.

Kyllä pojasta silti luonnettakin löytyy, ulkona se välillä murisee toisille
uroskoirille, ja kaupan ulkopuolella odottelu on niin tylsää, että kun tulen kaupasta ulos, Koda kyllä ilmoittaa kuinka tylsää hänellä oikein olikaan ja miten kehtasinkaan jättää sen ulkopuolelle odottamaan : )

Olen käyttänyt Kodaa eläinlääkärissä (poistettiin 2 mädäntynyttä hammasta, nyt hyvin parantunut, autossa ja kylässä ollaan kuljettu hienosti. Nykyään hyppää jo itse auton takapenkille, kun näkee että ollaan lähdössä jonnekin. “Uudet seikkailut odottavat”, se kai miettii.

Eli täällä menee kaikki mainiosti.

t. Anne ja karvakuonot

17.9.2007 Koda on ollut tosi suloinen, kiltti, rauhallinen, tottelevainen, kulkee hienosti hihnassa yms yms. Ei kiusaa kissoja, on nätisti. Kissat vielä vähän pelkää, nostelee karvoja, mutta kukaan ei sähise, eikä käy kenenkään kimppuun. Koda ymmärsi heti, kun sanoin sille ettei kissoille saa murista. Meillä on mennyt todella hyvin!

***

2007 Kuvaus: Reg nro. 6561 on 6 vuoden ikäinen uroskoira. Se on tuotu tarhalle 20.7.07. Eestin eläinsuojeluyhdistys sai ilmoituksen vanhasta, sairaasta naisesta, joka piti pihallaan useita eri koiria. Nämä koirat elivät melkeinpä täysin oman onnensa nojassa. Kesällä pihalle alkoi ilmestyä kuolleita koiria ja tällöin ELS hälytettiin paikalle. Elossa olevat pelastettiin Loomade Hoiupaikin tarhalle, ja Koda on yksi näistä onnekkaista selviytyjistä.

Koda oli tarhalla alkuun aran oloinen, mutta nyt se on piristynyt huomattavasti. Koda rakastaa ihmisiä ja se haluaa rapsutuksia koko ajan, lisää ja lisää:). Jos et huomaa Kodaa vähään aikaan rapsuttaa, se hienovaraisesti hyppää sinua vasten ja tuo päänsä aivan liki. Kovin epäselväksi ei jää kuinka mahdottoman hellyydenkipeä tapaus Koda-poitsu on.
Hihnassakin poika kävelee hienosti vetämättä ja toiset koirat eivät tunnu sitä kiinnostavan juuri ollenkaan. Koda kiinnittää kaiken huomion ihmiseen ja kuuntelee tätä hyvin tarkkaavaisesti. Korkeutta tällä kiltillä pojalla on noin 60cm.
Uusi omistaja hakee Kodan Tallinnasta yhdistyksen avustuksella. Kodan kulukorvaus on 100 euroa.