Kareem
Lisätty sivulle: 2006-12-15
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

Ystävä, kuuntele kumppaninain, aivan kuin mainingit sois. Yössä kuin laivat me kohtaamme vain kunnes taas liumme pois. Kenties mä jollekkin kertoa saan, särkyneet toiveeni mun. Kauas ei siivet nyt kantaneetkaan, poikasen haavoitetun. Kotkan poikii ilman siipii, maailman myrskyt keinuttaa. Taakse jäivät, nuoruuspäivät, takaisin ei niitä saa. Laulut tuulen nuo vain kuulen enkä tiedä kauniimpaa. (Juha Vainio)
***
Uroskoira, noin 3v.
28.12.2005 Kuulumisia hoitopaikasta: Kareem on säkäkorkeudeltaan n. 68 cm. Sillä on kookas ja kaunis pää ja silmät, sekä pitkät jalat. Häntä on suhteellisen lyhyt, ja se on enimmäkseen kipppurassa. Koirassa saattaa olla collieta, myös sen luonteen perusteella.
Koira on vielä todella laiha, nyt jo komea, mutta komistuu vielä, kun saa vähän lihaa luiden päälle. =) Jo ensimmäisestä päivästä lähtien se haki aktiivisesti katsekontaktia ruskeilla nappisilmillään sekä haki ihmisen hyväksyntää. Kareem on peloton, sopeutuu aina todella nopeasti uusiin ympäristöihin ja ihmisiin. Suhtautuminen kaikkiin ihmisiin on täysin ennakkoluulottoman luottavaista, ja häntä heiluu takuuvarmasti mikäli ihminen lähestyy juuri sitä kohti.
Alusta lähtien se on ollut sisäsiisti ja käyttäytyy sisällä mallikkaasti ja rauhallisesti. Kareem tunnistaa todella hyvin eri äänensävyjä ja haluaa miellyttää ihmisiä. Se on oppimishaluinen ja huomaamattaan oppinut viikossa kieltävät, ohjaavat ja kehuvat sanat: ei, tänne, tännepäin, tällepuolen, hyvä, joo, tule, paikka ja vapaa. Kareem osasi istua ja antaa molempia tassuja jo ennen kuin sille mitään “opetettiin”. Lisäksi se jo osasi avata tavalliset sisäovet . Nyt (maalla) se on kulkenut n. 20 metrin talutushihnassa.
Käskyjen/kehujen mukaan se kulkee miltei taluttajan toivomusten mukaan: se ei mene toisten pihoille, osaa tulla samalle puolelle tietä, tulee luokse ja vaihtaa suuntaa sekä odottaa. Ainoat tilanteet milloin koiraan ei saa kontaktia on se hetki kun se nuuhkii tuoksuja/merkkaa sekä narttujen tapaaminen. Hihnassa se ei vedä kuin sen sekunnin, milloin uusi tuoksu kantautuu metrin päästä sen kuonoon.
Kareem on kovin innokas toteuttamaan miehisyyttään, mutta kunnioittaa nartun murinaa/uhkailuja välillä jopa niin paljon, että kiertää nartun kaukaa. Tuttujen ihmisten jalkoja Kareem on yrittää hyvin harvoin “ratsastaa”, kieltämällä (saa sanoa aika kovaa) tilanne loppuu. Lapsia kohtaan koira on joko välinpitämätön, tervehtivä ja iloinen, mutta hetkittäin ilmenee “ratsastamista” tai sensuuntaista elehdintää/ääntelyä. Herkkuja se kielloista huolimatta tutkii mielellään pöydiltä, tähänmennessä napannut maksalaatikon ja luumutortun. Ne maistuvat sen suuhun niin paljon paremmalle kuin koirannappulat, jotka odottaisivat ruokakupissa… =D
Vahtimisviettiä koiralla ei ainakaan toistaiseksi ei ole ollut. Se ei hauku sisällä (edes kerrostalossa) eikä juurikaan hauku ulkona. Ohikulkevat koirat saavat useinmiten mennä ohi niin, että Kareem pitää tiukasti kuononsa omissa mielenkiintoisissa tuoksuissa. Myöskään ohi juoksevat/pyöräilevät/hiihtävät ihmiset saavat olla aivan rauhassa. Junassa koiran kanssa voi matkustaa pitkiä matkoja, kissoista ja nartuista huolimatta.(Kissat on välillä kuin ilmaa, välillä niille pitää haukkua.) Myös junassa Kareem tottelee enimmäkseen äänensävyjä ja sanoja, sitä ei tarvitse ohjata remmistä kuin hetkittäin. Se ymmärtää oman “reviirinsä” koon junassa, missä saa olla. Junassakaan se ei hauku. Automatkat sujuvat hyvin, välillä levottomuutta, mutta 80% ajasta se nukkuu, pää mieluiten ihmisen sylissä. Autosta poistuminen vaatii vielä harjoittelua, toistaiseksi silmitön rynniminen on ollut se paras keino.
Erotilanteet ovat rasittavia, laumaan palaava saa hetken osakseen hyppimistä ja haukuntaa. Kareem on erittäin sosiaalinen ja leimautuva, nauttii silminnähden rohkaisusta ja lempeästä puhuttelusta. Se on kuitenkin sopivan itsenäinen, eikä pakonomaisesti seuraa huoneesta toiseen/ole kyljessä kiinni. Se on hetkittäin hyvinkin hellyydenkipeä, nukkuu/viettää aikaansa erittäin (!) mielellään kainalossa tai jaloissa, kunnes sille tulee kuuma ja joutuu menemään lattialle. Koira on äärimmäisen tasapainoinen ja hyväluonteinen, hyvänä esimerkkinä jouluaatto. Pukki jakoi lahjoja, herkut tuoksuivat pöydässä, ulko-ovi kävi, lahjapaperit rapisivat ja salamavalot räiskyivät. Kareemia nukutti ja se otti pienet nokoset keskellä olohuoneen lattiaa, laumansa keskellä. Välillä heilutti häntäänsä… Maailman ihanin koira!
11/2005 Kareem on noin 3-vuotias raamikas nuorimies, joka ilahtui kovin saadessaan häkkiinsä ihmisseuraa. Kareem halusi esitellä meille ydinluunpätkäänsä, jota sitten innokkaana kantoi ympäriinsä. Rapsutuksista Kareem nautti ja laskikin tassunsa rapsuttavan käden päälle, jotta hemmottelu ei loppuisi. Kareem näyttää collie-saksanpaimenkoirasekoitukselta.






