Jonna

Lisätty sivulle: 2007-06-26

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Jonna
24.9.2010 Jonna-kissa nukutettiin ikiuneen imusolmukesyövän vuoksi

***

23.12.2010 Varmistus Jonnan kuolinsyystä: Patologin lausunto tuli viimein ja siitä ilmenee, että Jonnalla oli pitkälle levinnyt imusolmukesyöpä. Helpottavaa tietää, että lopetuspäätös oli oikea. Toisaalta harmittaa ettei eläinlääkärit osanneet aiemmin epäillä syöpää vaan kissan vaivaa hoidettiin pelkkänä virtsatietulehduksena. Aikaisempi diagnoosi olisi säästänyt Jonnan turhalta kärsimykseltä. Tästä lähin, jos hoidossani on seniorikissa joka sairastuu, vaadin heti verikokeet ja tarkemmat tutkimukset. Terveisin, Saara

Raskain sydämin kerron, että rakas Jonna-kissamme nukutettiin ikiuneen todennäköisen imusolmukesyövän vuoksi 24.9.2010. Kuolemaansa ennen Jonna sairasti pari viikkoa virtsatietulehdusta. Ressukka käytettiin vaivan vuoksi kolmeen kertaan eläinlääkärillä ja se sai antibioottia ja kipulääkettä. Vointi ei silti oikein kohentunut.

Perjantaina 24.9.2012 vein Jonnan neljännen kerran lääkäriin, koska se ei ollut syönyt eikä käynyt laatikolla 12 tuntiin. Verikokeista (alhainen fosfaatti, korkea kalsium) ja mahan alueen massoista lääkäri päätteli, että kyseessä onkin todennäköisesti imusolmukesyöpä. Diagnoosi olisi voitu varmistaa vasta maanantaina, koska sisätautiosasto on kiinni viikonlopun. Tässä vaiheessa kissa parka oli niin lopen uupunut ja stressaantunut kivuista ja hoitotoimenpiteistä, että päätimme antaa sen nukkua pois ilman enempää kärsimystä. Lopullisen varmuuden diagnoosista saamme siis vasta patologin lausunnon tullessa.

En sitten koskaan ehtinyt päivittää Jonnan kuulumisia tänne, kun ajattelin että
se olisi kanssamme vielä monta vuotta! Tässä siis vähän kokemuksia meidän kauniista hopeatiikeristä.

Jonna tuli meille syksyllä 2007 kaverinsa Viljamin kanssa. Jonna oli aika arka ja siltä kesti jonkin aikaa kotiutua meille. Tuntui hienolta, kun Jonttu tuli ensimmäistä kertaa syliini oltuaan meillä kolme kuukautta!

Alkuvuodesta 2009 Viljami kuoli vatsasyöpään. Sen jälkeen Jonna oppi luottamaan meihin paljon enemmän ja uskaltautui esim. leikkimään. Jonna arasteli vieraita ihmisiä, parasta sen mielestä oli olla kolmestaan isännän ja emännän kanssa. Yritimme loppuvuodesta 2009 ottaa Jonnalle kaveriksi Flora-kissan, mutta tytöt vierastivat toisiaan, eivätkä emännän kissapsykologin taidot riittäneet tilanteen korjaamiseksi. Onneksi Flora sai ihanan uuden kodin!

Varsinaista sylikissaa Jonnasta ei koskaan tullut mutta se rakasti rapsutusta ja nukkui jalkopäässä. Jonna oli kauhean kova kehräämään ja puskemaan, tämän “puskutraktorin” uhreilla meinasi mennä joskus nenä sijoiltaan… Jonttuli harrasti emännän kanssa myös naksutinkoulutusta ja oppi hienosti mm. istumaan ja antamaan tassua. Harjoittelimme myös valjaissa oloa, mutta ulos asti ei ehditty valjaslenkille. Jonna oli aivan ainutlaatuinen ja persoonallinen kissaneiti, ja meillä on hirveä ikävä häntä(ä). Tässä vielä pari kuvaa Jonnasta.

Terveisin, Saara ja Larry

***

7/2007 Jonna ja Viljami muuttivat yhteiseen kotiin Helsinkiin

***

Leikattu naaras, noin 8v.

“Elämäntilanteeni vuoksi joudun luopumaan kissoistani. Vauva on tulossa ja muutto mieheni kanssa yhteen ja hän on allerginen kissoille.”

Tässä kissoistani tietoa: Viljami 9v. leikattu uroskissa. Virtsakiteitä ollut kerran viime keväällä. Sen jälkeen molemmat kissat on ollut lääkärien kiteitä liuottavalla ruokavaliolla, vaikkakin kesän alusta alkaen olen sekoittanut jo joukkoon eläinkaupasta saatavaa virtsateitä hoitavaa senioriruokaa, jota nykyään taitaa olla puolet ruoasta.

Jonna 8v. leikattu naaraskissa. Haettu Vaasan kissatalosta. Aluksi oli hyvin arka mutta luottamus on jo voitettu. Arvelisin että uuden omistajan pitäisi aloittaa Jonnan kanssa alusta, kun taas viljami luottaa heti kaikkiin ihmisiin. Jonna on myös kiltti, ja toisin kuin Viljami tottelee sanaa ei. Jonna tykkää jutella pitkät tovit maailman menosta ja muista hänen mieltä askarruttavista aiheista.

Nämä pitäisi siis saada samaan kotiin ja mieluusti niin että ei olisi muita kissoja. Koira voi olla, mutta rauhallinen sellainen, heillä on kokemusta niistäkin. Kovin hyviä ystäviä ei ollut mutta hiljainen yhteiselo onnistui vallan mainiosti. Kouluikäisiä lapsiakin voi olla. Viljami sietää kaikenlaisen retuuttelun, Jonna taas on enemmän aikuisen ihmisen kissa. Jos sen ottaa väkisin syliin, saa kyllä kynsistä (jotka on kuin neulat) kivat naarmut käsivarsiin. Viljami on tuttunut käyttämään raapimapuuta, Jonna käyttää silloin tällöin, enemmän repii sitten räsymattoa, mutta ei huonekaluja.