Joky

Lisätty sivulle: 2012-01-19

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Joky
06/2014 Jokysta tuli enkeli vanhuuden vaivojen vuoksi.

Suureksi surukseni joudun ilmottamaan, että Joky-koira kuoli alkukuusta lyhyen sairastamisen jälkeen. Käytännössä vanhuus vei voimat: tutkimuksissa todettiin sekä sydämen laajentumista, nestettä keuhkoissa, sydämen heikkoa supistuvuutta että lymfooma eli imusolmukekasvain rintaontelossa. Lääkitystä kokeiltiin parin päivän ajan, mutta Joksun olo muuttui selvästi tukalammaksi ja kolme päivää diagnoosin jälkeen se lopetettiin rauhallisissa merkeissä. Joksu ei edes huomannut nukutusaineen pistosta vaan herkutteli juustonpaloilla viimeiseen asti.

Meillä oli ilo pitää Joky luonamme kahden vuoden ja kahden kuukauden ajan, ja sen rauhallista ja hyväntahtoista läsnäoloa on meillä kovasti ikävä varmasti vielä pitkään. Vielä vanhoilla päivilläänkin Joksu jaksoi oppia uusia asioita ja erityisesti naksutinkoulutus eteni mallikkaasti. Mihinkään turhiin temppuihin papparainen ei sentään energiaansa tuhlannut – kentällä edestakaisin ravaaminen ei sille maistunut, pitkät nuuskimislenkit sen sijaan aina. Naksutinharjoittelu auttoi hyvin myös alkuvaiheen vahtimiseen ja pelottavien vanhojen miesten kohtaamiseen niin, että juuri mikään ei Joksua lenkillä hätkähdyttänyt. Se olikin pidetty lähipuiston väen keskuudessa tyyneytensä ja ystävällisyytensä takia.

Oma olo on aika ankea, ja moni asia muistuttaa Jokysta päivittäin. Oli se silti tämän arvoista.

Tuija
***

31.3.2012 Joky sai kodin Tampereelta.

***

Veteraani uros, noin 9 v

5.3.2012 Joky on hurmaava herrasmies. Jokyn kanssa lenkillä käynti oli hyvin miellyttävä kokemus. Alkuun toki Jokyllä oli kiire pois tarhan alueelta ja hän veti jonkin verran. Mutta kadulle päästyään kävely oli erittäin rauhallista ja Joky pysähteli tuon tuosta rapsutuksia pyytämään, otti myös hyvin kontaktia minuun ja vaihtoi suuntaa kustustani hyvin nätisti toisia koiria nähdessämme. Joky katseli uteliaasti toisia koiria muttei mitenkään ollut heidän perään, enemmän ihmisen huomiota haki. Lähekkäin toisten koirien kanssa lenkilläkin kulki, eikä minusta vaikuttanut heistä kiinnostuneelta hyvässä eikä huonossa. Lähempää tuttavuutta ei muiden koirien kanssa tehty. Joky on rauhallinen ja leppoisa. Melko hiljainenkin tarhaolot huomioon ottaen. Ei häiriintynyt toisten koirien haukunnasta saatika yhtynyt melukuoroon. Jokyn suu on hyvin siistin näköinen ja hampaat yllättävän puhtaan ikäarvioon nähden. Jokyllä voi olla vielä yllättävän edessä paljon hyviä vuosia kotikoiran elämää. Joky on kompaktin kokoinenkin n. 25kg ja n.55-60cm säkä. Uusia kuvia lisätty.

9.2.2012 Lisätty kuvia arkistojen kätköistä joulun alta.

19.1.2012 Joky on lempeä, sympaattinen iso kokoinen vanha herra, joka etsii omaa eläke kotia. Joky on rauhallinen ja erittäin ihmisrakas herrasmies. Joky ei kovin hyvin tule toimeen muiden koirien kanssa ja etsii kotia ainoana silmäteränä. Jokylle mieluisinta olisi se oma sohva ja ihminen jolla on kainalopaikka häntä varten vapaana. Joky on sielukas ja uskollinen koira, joka on varmasti palvellut entistä isäntäänsä hyvin.

Koira luovutetaan uuteen tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvauksen 150e.