Jesse- bokseri
Lisätty sivulle: 2008-06-06
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

Jessellä todettiin levinnyt eturauhassyöpä, jonka vuoksi oli armeliainta nukuttaa Jesse. Jesseä jäi kaipaamaan oma perhe, joka ehti rakastumaan tähän valloittavaan herrasmieheen. Samassa yhteydessä eläinlääkäri oli arvioinut Jesse 10-vuotiaaksi!
***
8/2008 Jesse sai kodin Tampereelta.
***
Uros, noin 6v.
20.7.2008 Pojille toivotaan löytyvän oma koti mahdollisimman nopeasti! Sijoitetaan eri koteihin, ei perheeseen jossa toisia uroksia tai ihan pieniä lapsia.
18.7.2008 Jesselle toivotaan löytyväksi kiireellä oma koti, ovat Jontun kanssa alkaneet ottamaan yhteen, ja tämän vuoksi niille etsitään eri kotia! Ei toisen uroksen kanssa samaan kotiin.
5.7.2008 Jesse ja Jonttu etsivät edelleen kotia. Pojat ovat välillä vähän kokeilleet välejään, joten olemme miettineet, että ne voidaan sijoittaa myös erikseen. Tärkeintä on löytää hyvä ja pysyvä koti molemmille, mieluiten tulevan kodin olisi hyvä olla ok- tai rivitalossa ja erityisesti Jonttu tarvitsee paljon toimintaa, jotta sen energiat kanavoituisivat oikeaan suuntaan :)
Jesse on kuusivuotias bokseriuros joka etsii kiireellä uutta kotia. Mieluiten poikansa Jontun 1v. kanssa samaan kotiin! Jesse ja Jonttu päätyivät yhdistyksen sijoitettaviksi avioeron vuoksi.
Kuulumisia kotihoidosta
10.6.2008 Jesse on aivan ihana paketti. Uskomattoman rauhallinen, “yh-isä” jolla riittää pinnaa ja ymmärrystä pojalleen=). Jesse väistää omalta kupiltaan, mikäli Jonttu sille änkeää. Antaa pojan töniä ja liiskata itseään seinää vasten, käytännössä Jonttu jyrää mennen tullen isänsä. Eikä se näytä Jesseä haittaavan. On suorastaan liikuttavaa katsoa kuinka huolehtivainen Jesse on. Ruokailun jälkeen puhdistaa Jontun naaman, yhdessä nukkuvat selät vastakkain ja aina välillä Jesse tarkistaa onko pojalla kaikki hyvin. Touhuavat kaiken yhdessä. Hihnassa kävely sujuu tältä herralta hienosti, rauhalliseen tahtiin.
Jesse on kotihoidossa Pukkilassa.
8.6.2008 Jesse ja Jonttu ovat tällä hetkellä hoitokodissa Itä-Uusimaalla. Jesse on rauhallinen, arvonsa tuntevat valkoinen bokseriherra, Jesse on aikanaan tuotu Venäjältä. Ruokavalio on lammas-riisipohjainen, sillä allergiaoireet ovat pysyneet poissa.
Jesse tulee toimeen lasten kanssa. Narttukoirat ovat Jesselle myös ok, toisista uroksista Jonttupoikaa lukuunottamatta ei ole tietoa.






